Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

17.1.2009 syntyneen suomenlapinkoiran elämän seurailua matkalla kunnon koirakansalaiseksi, sekä monipuoliseksi harrastus- ja kisakoiraksi.

Tähänastisina tuloksina luuston terveydestä polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja lonkat C/B. Silmät ja sydämen äänet tutkittu terveiksi helmikuulla 2012.

Toko ALO1, Kiva Koirakansalainen-testi & BH-koe suoritettu hyväksytysti, kilpailee agilityssa 3-luokassa. Luonnetesti +78 laukausvarma.

Juttuja saa mielellään kommentoida. :)

07.02.2010 - 15:23

Lähtökohta

Lumes tykkää ihan kaikenlaisista tavaroista eikä vierasta mitään materiaaleja, ottaa suuhun ja kanniskelee, joten noutoa oli tältä pohjin helppo lähteä opettamaan. Lumeksen ollessa aivan pieni (loppukevät), lisäsin kiinnostusta kapulaan (joka meillä on muovinen johtokela) antamalla kapulan suuhun ja vaihtamalla sen samantien leluun, jolla hetki leikittiin. Kokeilin myös namien avulla, mutta silloin Lumes ei ottanut mitään tavaraa suuhun, jos huomasi ruuan, joten lelu toimi paremmin.

Loppukesästä palattiin uudestaan kapulan pariin, Lumes otti sen kerran, mutta sitten alkoi haluttomaksi. Kokeilin leluja, nameja, vapaaehtoisuuttaa ja pakkoa, mutta ei halunnut kapulaa. Mietin, mistä asiasta Lumes innostuisi niin paljon, että pitäisi kapulasta, vaikka pakolla (eli nätisti avaan Lumeksen suun ja laitan kapulan) joutuu ottamaan sen. Mieleen tuli ulos (takapihalle) pääsy, se on Lumeksesta huippua. Laitoin kapulan Lumekselle suuhun ja samantien annoin luvan sännätä ulos avonaisesta takaovesta kapula edelleen suussa. Menin perässä, kutsuin Lumesta ja vaihdoin kapulan leluun. Kaksi kertaa näin ja Lumes jo aivan hyppi saadakseen kapulan suuhun ja siitä lähtien on ottanut sen taas hyvin mielellään ihan itse.

Noudon loppuasennon harjoitukset

Noutamista lähdin opettamaan Lumekselle takaperoisesti, eli ensin tulee loppuasento ja vasta ihan viimeisenä kapulan nouto, väliin mahtuu vielä monta eri vaihettakin. Ideana siis se, että noutokäsky tarkoittaa yksinkertaisesti vierellä istumista kapula suussa ja kaikki muu toiminta on vain siihen pyrkimistä. Perinteisesti noutokäskyn merkitys koiralle on "juokse kapulan luo, ota se suuhun, palaa ohjaajan luo ja mene viereen istumaan", monta ajateltavaa vaihetta siis sen yhden sijaan. Samaan tyyliin Lumeksen kanssa etenen myös seuraamisessa ja luoksetulossa, nekin ovat vain siihen loppuasentoon pyrkimistä.

Tarkoitus on edetä hitaasti ja huolella, eikä sitä edistymistä kovin nopsaan voi tapahtuakaan, kun harjoitellaan ihan liian vähän. Kauaahan siinä ei menisi ottaa joka päivä paria kapulanpitoa, mutta kun ei vaan tule otettua. Laiska treenaaja kärsii laiskuutensa seurauksista... Sitten joskus, kun tätä ensimmäistä vaihetta on harjoiteltu riittävästi, lisätään käsky, ja kun käskyn kanssa on harjoiteltu riittävästi, aloitetaan kapulan kanssa hakeutuminen perusasentoon jne.

Lelupalkka on ollut noutoharjoituksiin paras, namista Lumes ei tässä yhteydessä kiinnostu riittävästi (täytyy olla kunnolla innostunut, eli hienosti sanottuna korkea viretila, mutta tykkään mieluummiin käyttää tuota innostunutta) eikä namilla palkkaaminen onnistuisikaan samoin, kuin lelulla (kainalosta pudottaminen + leikki perään). Kapulan näkemisestä Lumes innostuu aina (sehän tietää lelun saamista) ja ottaa sen mielellään, joskus tosin miettii ihan hetkisen, kuten videolla toisessa otossa. Normaalisti sillä ei ole väliä, mihin kohtaan Lumes istuutuu, mutta videolla korjaan paikan, että näkyy kunnolla kuvassa.

Kapulan nostotreeniä

Kapulan ottamista treenaillaan erikseen naksutin apuna, koska valmiissa noutoliikkeessähän koira kumminkin joutuu ottamaan kapulan itse maasta. Tämä on vähän niin kuin vahvistusta sitä tulevaa varten, että se kapulan otto maasta olisi tuttu juttu silloin. Ihan muutaman kerran vasta on tehty tätä naksuttumella ja siksi pari ensimmäistä naksua saakin ihan vaan kapulan keskiosaan kohdistuvasta kiinnostuksesta. Tuota aion jalostaa vielä niin, että jossain vaiheessa joka kapulan otosta ei tulekaan naksua, ainoastaan ottaessa kiinni ihan keskeltä kapulaa. Se on kuitenkin se paras ja oikea kohta pitää kapulasta kiinni ja varsinkin kun siirrytään pk-puolen painaviin (1kg vai oliko enemmänkin) kapuloihin, korostuu oikea kohta otteelle, ettei kapula mene vinoon ja tee hommaa hankalaksi.

Kotinouto

Syksyllä Lumes hoksasi puoli-itsestään, mitä noutaminen on, toki se aiemminkin on tavaroita luokse tuonut, mutta käskystä ei ole hakenut. Tavararoiden ottaminen, kantaminen ja tuominen ei olekaan meille mikään ongelma vaan aika helppo juttu, mutta kisamuotoiseen suoritukseen siitä on vielä matkaa. Kotinoudossa ei niin ole väliä, millä tyylillä ja vauhdilla nouto tapahtuu, kunhan se tapahtuu. Videolla Lumes tarjoaa joka väliin maahanmenoa, kun sitä on nyt paljon treenailtu uudella tyylillä, mutta kun en huomioi niitä tässä, niin jäävät tuohon peppupystyssä vaiheeseen.

 

Tässä vielä video Lumeksen noutotouhuista. Kokeilin ensimmäistä kertaa yhdistellä useampia videoita yhdeksi pätkäksi ja lisätä mukaan musiikin (esittäjä kerrottu videon lopussa), johon siihenkin olen saanut luvan, kuten kaikkiin toisten ottamiin kuviin ja videoihinkin.

 

Leena kirjoitti 07.02.2010 - 19:46
Heei, mäkin haluun tollasen rauhallisen koiran, joka miettii, mitä tekee! :D Meillä kun Maa häseltää niin mahdottomasti, vaikka itse olisi patsaana, mitä mä pääasiassa olenkin. Se vetää vaan kaikesta niin kierroksille, koska sillä on niiiiiiin hauskaa.

Teillä menee noutohommat hyvin ja Lumes nostaa kapulaa hyvin. Eikä teillä ole opeteltu hauskaa temppua pyörittää kielen avulla kapulaa suussa... Ja kiva katsella videoo!
Tiia kirjoitti 10.02.2010 - 22:34
Ihana nähdä miten Lumes nauttii noutamisesta! Varsinkin tuossa kotinoutamisessa toinen ihan innoissaan. :)
satu/talven tarmo kirjoitti 12.02.2010 - 12:14
Voi miten hienosti meni! tuo loppu treeni vapaa muotoinen oli ihana! Lumes oli niin tohkeissaan häntä heiluu ja iloisena toinen tykkäsi tehdä hakua! :-) on nää lapinkoirat ihania! oli aivan mahtava katsella kuinka siellä harjoitellaan! taidanpa itsekkin tuo viimeistä harjoittelua kokeilla ricolle! :-) aivo jumppaa kuns sairaana olen tuota voin lattialla istuallani sille teetättää! :-) kiitos vinkistä!
Hilkka kirjoitti 29.03.2010 - 10:05
Hienoja noutoja kyllä. Osaispa meidänkin noutaa noin :)
leila kirjoitti 29.03.2010 - 14:05
Hilkka, eiköhän teidänkin koiruus sen vähitellen opi. :) Lumeksellakin kesti jonkun aikaa tajutessa tuo kotinouto (tai lähinnä, kun pudotti kaiken tavaran suusta samantien ruokaa nähdessään) ja yks kaunis päivä roskia (lumeksen pilkkomia maitopurkkeja) siivotessa se sit hoksaskin homman.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Faktaruutu

Kaikki kirjoitukset ovat omiani, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi on kielletty. Kaikki kuvat ja videot ovat itseni tai perheenjäsenteni ottamia, ellei toisin mainita, ja niiden kopiointi/tallentaminen on kiellettyä. Muista tekijänoikeuslaki!

Päivityksiä
19.5 Kalenteri
15.5 Kalenteri

Kalenteri

Kevättalvi Agility/tokotreenejä 1-2xvko 
4.2 Agikisa maxi2 Ohjaaja sekoili hylätyksi 
5.2 Epävir. toko avo? Järjestäjä perui 
24.2 Viralliset silmä- ja polvitarkastukset sekä sydänkuuntelu, kaikki terveet 
10.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv 2,86av sij-1/9 B-rata 0rv 9,49av sij. 4/9 
11.3 Agikisa maxi2 C-rata 0rv 9,42av sij. 2/8 D-rata 0rv 9,32av sij. 3/8 
24.3 Agikisa maxi2 A-rata 0rv -3,50av LUVA sij. 4/17 B-rata 0rv -4,48av LUVA sij. 3/17 
Kevättalvi/kevät Hakutreenit 1-4krt/kk 
30.3 Agin yksityisvalmennus 
6.4 Agikisa maxi2 A-rata 15rv xav sij.? B-rata HYL 
28.4 Luonnetesti +78p. 
1.5 Hieroja 
5.5 Agikisa maxi2 A rata 0rv -6,36av LUVA-SERT 
6.5 Agikisa maxi3 C-rata HYL 
14.4 Epävir. agikisa maxi2-3 HYL 
15.5 Hieroja 
17.5 Agikisa maxi3 A-rata 5rv 12,08av sij. 19/36 B-rata 5rv 17,18av sij. 17/36 (molemmilla radoilla kävi moikkailemassa ratahenkilöstöä) 
Kesä Hakutreenit 1-2krt/vko
Kesä Toko/vepetreenejä 1xvko?