Siis eihän tämä tosiaan trimmattava rotu ole, mutta, no, kampaustettava...

Hierottaviksikin molemmat koirat pääsivät tänään, kustansi yhteensä 50 euroa. Lumes yllätti olemalla täydellisen asiallinen päästyään (jouduttuaan) hierontapöydälle. Ihan kokonaan se ei rauhoittunut (välillä piti haistella ilmaa ja huitoa tassuilla), mutta siitä näki, että sen olisi tehnyt mieli, mutta ei ihan malttanut, aivan kiltisti se kuitenkin kyljellään makoili. Mitään vikaa ei löytynyt, ei jumin jumia ja lihaksisto oli tasapainoinen. Ennaltaehkäisevästi riittää Lumekselle pari hierojakäyntiä vuodessa, jos oikein aktiivisesti jossain vaiheessa harrastellaan varsinkin agilitya, niin sitten yksi käynti lisää.