Se on nyt kolmannet epäviralliset tokokisat Lumeksen kanssa takana eikä tuo tälläkään kertaa nyt niin huonosti mennyt, vaikka parannettavaa onkin hurumykke.

Oltiin kisapaikalla liian myöhään, joten Lumes ei ehtinyt rauhoittua ja oli liian intopinkeenä, josta johtuen mm. joka ikinen seuraaminen (liikkeestä seisomista lukuunottamatta) ei ollut vain tiivistä, vaan niin superhypertiivistä, että välillä haittasi jo vasemman jalkani liikkeitä. Katsekontaktia piti noin 95 prosenttisesti. Loppua kohden Lumeksen vauhti vaan yltyi ja hypylle se sit otti varaslähdön, jota ei ikinä koskaan treeneissä ole tehnyt. Kyllä se aina joskus nytkähtää silleen, että meinais lähteä, mutta samantien hoksaa, ettei käskyä tullutkaan vielä ja se jää siihen etuosan nytkähdykseen.

Paikka Dogness-halli Kannuksessa, tuomarina Heidi Siipo, koirakoita alokasluokassa kolme kappaletta.

Luoksepäästävyys 10 (Pysyi istumassa.)

Paikkamakuu 2min 9 (Puolipistettä pois siitä, että jäin 10 metrin päähän, toinen puolikas viereisen collien vilkuilusta. Arviolta 60% katsoi mua.)

Seuraaminen kytkettynä 9 (Liian tiivis.)

Seuraaminen taluttimetta 9 (Liian tiivis.)

Liikkeestä maahanmeno 9,5 (Käänsin päätä samalla kun annoin käskyn, pitihän mun nähdä, menikö Lumes maahan vai ei. Lumes on nimittäin tosi tarkka maahanmenokäskyn äänensävystä ja en ollut varma, miellytti se vai ei.)

Luoksetulo 10

Liikkeestä seisominen 10 (Nopeampi seisahtuminen olisi kyllä voinut olla.)

Hyppy 0 (Lumes lähti samantien, kun vastasin liikkeenohjaajan Onko valmista-kysymykseen kyllä. Säännöissä tosin lukee, että varaslähdöstä vähennetään 2-4 pistettä? En halunnut lopettaa virheeseen, joten otettiin hyppy vielä uusiksi ja nyt Lumes malttoikin odottaa oikeaa käskyä.)

Kokonaisvaikutus 9 (Piste lähti siitä, että luoksepäästävyyteen/maahanmenoon mennessä kehässä nykäisin Lumesta narusta, kun meinasi kouhottaa.)

169 pist./200, sij. 2.

 

Seuraavaksi sitten virallisiin, kääks...