Tajusin viime viikonlopun kisojen jälkeen agilityn syvimmän ytimen. Ensinhän tuli siis lauantaina vauhdikkaalla radalla hutilointivirheitä ja hylky, jotka korjasin sunnuntaina hidastamalla ja varmistamalla Lumeksen menoa, josta seurasi yliaikainen puhdas rata. Kummasta radasta jäi parempi mieli? No siitä nopeasta, mutta hylätystä. Miksi? Koska agilityssa kaikki muu kuin nollat on turhaa, puhtaallakaan radalla ei tee mitään, jos aika ei riitä, mutta nopealla radalla on mahdollisuus ainakin yltää ihanneaikaan. Ja kun ei sekään vielä riitä, että on virheetön ja nopea, pitää olla nopeampi kuin muut! Toisin kuin muissa koiralajeissa, agilityssa ei kilpailla itseään vaan toisiaan vastaan, jokainen yrittää ja haluaa olla paras. Agilityssä tavoitteena on olla tarkempi kuin muut, nopeampi kuin, taitavampi kuin muut, olla täydellisen parempi kuin muut. Kaikki muu on turhaa, jos haluaa joskus koirastaan agilityvalion, vain parhaat palkitaan.

No, onneksi meidän tavoitteena ei ole AVA, vaan pelkästään pääsy kakkosluokkaan täyttää asetetut tavoitteet, joten meidän ei tarvitse olla parhaita, ainoastaan riittävän tarkkoja ja riittävän nopeita, pelkät nollat ilman kaikista parhaana oloa kelpaa ihan hyvin.

Tänään kisattiin kahdella radalla, molemmat oikein simppeleitä ja osan putkista sai suorittaa kummin päin itse parhaaksi katsoi, joka taisi helpottaa ainakin niiden nopeimpien koirien ohjausta. Näilläkään, kuten ei viime viikonlopunkaan, radoilla ei ollut ollenkaan rengasta, pituutta eikä pöytää. Ekalle radalle oli ahdas lähtötila (vaikka tilaa suuremmallekin olisi ollut yllin kyllin) enkä pystynyt oikein virittelemään Lumesta. Meno oli vähän vaisua ja A-esteen jälkeisen hypyn rima tuli alas, keinu hipsuteltiin hiljaa ja yksi kielto putkelta (käskytin epäselvästi), jossa sitten kului liikaa sekunteja ja mentiin yliajalle. Mutta pujottelu oli tosi hieno! 10 suoritusvirhettä ja 12,07 aikavirhettä, joilla sijoitukseksi tuli 5/15.

Ennen toista rataa ehdin jo ajatella, ettei tämä kaksi kisaa päivässä sovi ollenkaan meille ja että Lumes ei varmasti jaksa enää ollenkaan, kun päivän ensimmäinenkään rata ei sujunut vauhdikkaasti ja että mennäänpä nyt vaan kokeilemaan kuinka hitaasti päästään rata läpi. Toisaalta järkeilin, että kun meillä on nyt edellisistä starteista alla hylky, puhdas yliaika ja ratavirheet, niin nyt olisi sen nollaradan vuoro sitten. Tälle lähtöpaikalle oli varattu enemmän tilaa ja pystyin leikittämään hieman Lumesta, vaikka pitikin vähän kiiressä mennä radalle meidän ollessa ensimmäisinä vuorossa. Rata alkoi kahdella (vai kolmella?) hypyllä, joiden jälkeen oli putki. Lumeksen ollessa putkessa, sieltä kuului pieni inahdus ja se tuli vähän erikoisesti sieltä ulos. Luulin ensin sen loukanneen itsensä, mutta kun se jatkoi juoksemista ihan normaalisti, niin jatkettiin eteenpäin. Kohta syy omituisuuteen selvisikin, Lumesta oli alkanut kutittaa korvasta ja se ravisteli päätään useaan kertaan radan aikana. Vähän alkoi jänskättää, että missäköhän kohtaa se pysähtyy, jos kutina häiritsee liikaa, mutta ihme kyllä Lumes vaan jatkoi ja jatkoi sinnikkäästi. Kepeille olisin halunnut sen hieman rauhallisemmin ja kanssani samaan aikaan, ehdin jo säikähtää sen aloittavan väärältä puolen, mutta onneksi en ehtinyt väliin hidastamaan, niin hienon pujottelun se esitti taas!

Tuloksena tältä radalta 0 suoritusvirhettä, aika -4,21 s --> LUVA* ja sij. 1/13!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

Kannatti herätä aamuviideltä, on se vaan hieno koiruus!