Kirjoittelin maaliskuulla aiheesta Hallintaa ja harrastuksia. Olin saanut palautetta siitä, että olen Lumekselle liian tiukka, joten höllensin otettani hieman ja olen kevättalven ajan ollut kieltämättä/kieltänyt vain nätisti/vaatinut nätimmin asioita, jotka ennen olivat ehdottoman kiellettyjä/tiukasti vaadittuja, mutta lukeutuvat kuulemma ns. turhaan komenteluun. Siinähän kävi sitten ihan niin kuin tuossa kirjoituksessani arvelin eli persiilleen meni (josta en tokikaan syytä palautteen antajia vaan itseäni, koska olin jälleen kerran liian vaikutuksille altis).

Lumes ei ole ikinä agilitykilpailuissa vilkaissutkaan ratahenkilöstöön (=tuomari + muutama rimannostaja, jos koira hutiloi hypyissä), mutta nyt käsissä onkin koira, joka karkasi kolmessa viimeisimmässä startissa yhteensä viisi (viisi!) kertaa moikkailemaan ratahenkilöstöä, jonka johdosta eilisiltä radoilta tuli rutosti yliaikaa ja kaksi hypyn ohitusta (yksi per rata). Mä olen niin tyytyväinen suoritusvarmaan koiraani, joka suoritti eilen ensimmäiset 3-luokan nollaratansa handlaten hienosti myös vaikeimmat kohdat - tai siis olisi suorittanut nollan arvoisesti mikäli ei olisi karkaillut, josta tuli siis yliaikaa ja pari kieltovirhettä, jonka vuoksi mua ensimmäistä kertaa koiraharrastuksen parissa ärsyttää niin maan perusteellisesti, koska jos olisin luottanut siihen, että tunnen itse oman koirani parhaiten ja ollut kuuntelematta muita ja tehnyt koiran kanssa kevään hommia ihan niin kuin ennenkin, ne radat tosiaan olisivat olleet nollat. Tästä eteenpäin tehdään todellakin kaikki treenit yhtä tiukalla meiningillä kuin ennenkin (joka ei tarkoita sitä, etteikö koiralla olisi kivaa).

Eiliset radat, X tarkoittaa kohtia, joissa Lumes kävi ratahenkilöä moikkaamassa. Tuomarilla oli muuten A-radalle jännät jekut - maxien, medien ja minien radoilla oli kaikilla pari hyppyä eri suunnasta kuin muilla, joten rataa ei voinut kokonaan opiskella aiempaa kokoluokkaa seuraamalla (ne, jotka niin tekivät, joutuivatkin äkillisesti muuttamaan suunnitelmiaan).

Kolmosiinnousurataa toissaviikonloppuna oli ollut joku ystävällinen henkilö kuvaamassa ammattilaistasoisin vehkein, kysyin luvan käyttää kuvia täälläkin. Huomatkaa säänmukainen varustukseni (kumisaappaat, siellä satoi ja minähän en jalkojani kastele), kaikki muut taisivat olla liikenteessä lenkkarein.

Mulla ei ole nyt inspiraatiota kirjallisesti analysoida tämän treenivideon harjoitusten tarkoitusta ja niiden onnistumista ja kehitettäviä asioita, mutta en jaksa lykätä sen julkaisua myöhemmällekään, koska jo alkuvuodesta päätin, että kesä meillä on taukoa agista ja se päätös pitää, joten lätkäisen sen tähän nyt vaan ilman mitään selostuksia. :) 
 

Lauantaina 2-luokasta A-radalta ratavirheitä 0, aikavirhettä -6,36, sij. 2/15 ja LUVA-SERT.

Palkintonarupallo oli kiva.

Sertin ja siten 3-luokkaan siirtymisen myötä toinen lauantaille maksamani kisalähtö jäi käymättä, joten meidät siirrettiin sen osalta sunnuntain kolmosten kisoihin. C-rata oli ihan ok ja mukava, mutta putken jälkeisellä hypyllä kävi sama moka kuin joukukuussa ensimmäisessä kakkosten kisassa, eli juuri samanlaisessa tilanteessa Lumes tuli hypystä ohi. Tuota täytyy nyt harjoitella. A-esteen jälkeen Lumes oli jo menossa putken suuntaan, mutta jostain syystä kääntyikin renkaalle. Loppuradan hyppyrykelmässä jäin väärälle puolelle kuin mitä suunnitelmani oli, joten se meni sitten sitä mukaa pieleen ja hylätyksi, kun en tilannetta äkkiseltään osannut enää korjata. Lumes oli kuitenkin läpi radan oikein hieno (keinukaan ei ollut niin hidas, mitä pahimmillaan on ollut), ja se on tärkeintä.

Pakko hehkuttaa, vaikka ei muuta asiaa olekaan eikä edes kuvia, mutta Lumes suoritti tänään viimeisen 2-luokan ratansa ja kisaa täten vastedes 3-luokassa!

Se on hallikausi sitten päättynyt ja ulkotreenit alkavat heti pian, mikäli se musta on kiinni. Jokohan kentälle voi viedä esteet? Viime tipassa huomasin, että koko talvena ei juurikaan ole kuvia otettu hallilta, videota vain, joten asia korjattiin pikapikaa.

Muutama kisa on vielä suunnitteilla tälle keväälle, jonka jälkeen seuraapi agilityn osalta kesätauko keskittyessämme muihin lajeihin, ja vasta syksyllä palaamme taas asiaan.

Tänään kisailtiin jälleen kahden radan verran. Lumes oli mukavan reipas, mutta itse sekoilin sitten sen verran montamonta kertaa, ettei ollut Lumeksen vauhdista tänään mitään hyötyä ja harmittaa tosi paljon, että pilasin niin monessa kohtaa Lumeksen suorituksen.

B-radalla aloitettiin. Rata oli niin koukeroinen ja hypyt yhdessä rykelmässä radan keskellä, että olin jo valmiiksi ihan varma, että sekoan jossain kohtaa. No, en seonnut jossain kohtaa vaan hyvin monessa kohtaa.... 1 hyvä, 2 Lumes tuli ensin väärälle puolelle hyppyä (mikä järki koittaa tähän sellaista ohjausta, jota ei olla ikinä treeneissäkään tehty), 3-4 oikein hyvät, 5 ok (ohjaaja unohtaa esteen 5 sijainnin ja ohjaa ensin väärälle hypylle, jonka saa kuitenkin korjattua), 6 just ja just ilman kieltomerkintää (sekoilua ohjauksen kanssa ja koira ei ymmärrä mennä putkeen), 7-9 hienosti (paitsi joku on taas kääntävässä ohjauksessa sitten ihan liian myöhässä taas kerran ja käännös venyyyy ja sitten näytetään ihan väärää estettä koiralle ja sitten muistan, että munhan piti olla keinun vasemmalla puolella), 10 hidas (ja 9 hypyn sekoilu se vasta lisäsikin epävarmuutta, tyhmätyhmä minä), 11-12 tosi upeet, 13 no huh taas (ohjaaja unohtaa, mikähän se hyppy 13 olikaan ja lähtee ohjaamaan koiraa väärälle esteelle, huomaa sen olevan väärä ja yrittää korjata koiran oikealle esteelle oikeasta suunnasta, joka lopulta jopa onnistuu), 14-16 hyvin sujui, 17 hyppy esteen väärältä puolelta (mikä järki ohjata koira takaakiertoon siten, että eleet näyttää suoraan hyppyyn) ja sitten loppuikin ohjaajalta keskittymiskyky koko radan ollessa yhtä sähellystä ja koira sai mennä putkeen puomin sijasta ja vain juosta radan loppuun (eteni muuten tosi hienosti viimeiselle hypylle).

A-rata vuorossa sitten. 1-4 ihan loistavaa (mä oon NIIN ylpeä, että saatiin tuo kohta menemään noin hienosti), 5 kielto (ajattelin lopettaa joka esteen varmistelemisen ja Lumeksen saattamisen kaikille esteille ja alkaa kääntyä ajoissa, jotta Lumeskin kääntyy ajoissa, mutta lähdin sivusuuntaan sitten vähän liian aikaisin ja Lumes tuli perässä), 6-10 ok (paitsi kepit sitten päätettiin kävellä ja putken jälkeen tehtiin suuuuri kurvi, kun joku typerys vaihtoi ohjaussuunnitelmaa eikä käynytkään hakemassa Lumesta putken päästä oikeaan suuntaan vaan kuvitteli sen tulevan pelkällä kutsulla - väärä luulo), 11-17 oikein sujuvaa, 18 kielto + kontaktivirhe (kun kerta alla oli jo se yksi vitonen, niin päätin sitten kokeilla puomia ilman varmisteluja, no, ei onnistunut, kun olen aina sen varmistellut, mutta ekaa kertaa Lumes oikein kiihdytti alastuloon), 19-20 aivan ihanan vauhdikas loppusuora Lumeksella.

Onkohan muuten meidän kameralla/kuvaajalla jotenkin huono karma, kun jokainen kisa, joka on kuvattu, epäonnistuu joltain osin, ja ne, joissa kuvaajaa ei mukana ole, onnistuvat hyvin... Noo, nyt harjoitellaan noita käännöksiä ja toukokuulla käydään koittamassa sitten kisaonnea seuraavan kerran. Harmittaa vaan niin isosti ja suuresti ja valtavasti, kun Lumes oli tänään radalla ihan superiloinen ja minä sen kun mokailin ja pilasin kaiken. Olisi pitänyt varmaan antaa ihan suorilta mennä molempien ratojen hylätyiksi, niin ei olisi tullut noita typeriä kohtia ollenkaan tuomaan Lumekselle epävarmuutta, kun se meni kumminkin niin tosi hienosti eikä mikään ollut sen vikaa.

Treenailtiin useampi viikko sitten pientä sarjaa, jossa pystyi kokeilemaan useampaa eri ohjauskuviota ja niiden toimivuutta ko tilanteeseen. Sarjan idea oli poimittu yksistä Oulun agikisoista hyppyradalta, josta parin koiran videot katselin. Molempien koirien ohjaajat tekivät hyppyjen väliin eestäleikkauksen, eli sokkoleikkauksen, eli persjätön, ja alkuperäinen ajatukseni oli vain sen testaaminen. Laitoin esteet kuitenkin huomattavasti enemmän lähekkäin, mitä videoilta näkyi kisoissa olleen, joten persjättöni oli auttamattomasti myöhässä. Sain kyllä Lumeksen joka kerralla silti oikealle esteelle, mutta se ei mennyt sujuvasti, kuten tarkoitus olisi. Sen vuoksi olikin mietittävä vaihtoehtoisia tapoja, ja jos ohjauksen lähtöpuolen vaihtoi, sai tehtyä kaksi takaaleikkausta (A:lta hypylle 2, hypyltä 2 hypylle 3). Lumes meni yllättävän sujuvasti, vaikka en käyttänyt edes mitään etupalkkaa houkuttimena. Persjätön tilalle keksin kokeilla myös valssausta ja se sopikin siihen paljon paremmin. Tosin kaikissa ohjauksissa ongelmaksi päätyi kolmoshypyltä neloselle kääntyminen, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut tiukaksi kurviksi kutsua. Tässä kuitenkin oli pääasiana 2-3 hyppyjen väli, joten en viimeisen kohdan sujuvuuten enää kiinnittänyt huomiota. Nyt käytyämme koulutuksessa käännöksistä, täytyy alkaa niitäkin työstämään oikein kunnolla.

Juuri ennen neljän radan kisaviikonloppuamme otettiin treeneissä ensimmäistä kertaa takaakiertoa maxi-korkeudella kokonaisen radan yhteydessä, ja onneksi näin, sillä lauantain radoillehan niitä takaakiertoja oli viljelty oikein urakalla. Takaakierto sujui treeneissäkin hyvin, sen sijaan niissä tietynlaisissa muissa käännöksissä oli ongelmaa, ihan kuten kaikissa kisoissakin. Heti takaakierron jälkeen Lumes luulee radan jatkuvan suoraan, kun vain tönkköilen siitä hyppyjen välissä enkä ohjaa kunnolla kääntymään. Puomia edeltävältä hypyltä saan Lumeksen kääntymään yllättävän hyvin, mutta sitten taas niissä kahdessa vierekkäisessä hypyssä niiden välinen kaari menee pitkäksi ja Lumes katselee suuntaa ihan muualta kuin minne on tarkoitus, mitäpä juoksen koiran mukana aina hypyn vierelle asti antaen sille harhaanjohtavia signaaleja tulevasta suunnasta. Kepitkin vetävät Lumesta puoleensa, vaikka kuvittelin liikkuvani riittävästi seuraavan hypyn suuntaan. Tämän radan osia täytyykin joskus treenailla uudemman kerran noihin hankaliin kohtiin keskittyen.

Perjantain yksityisvalmennuksessa (normaalistihan me siis treenataan ihan itseksemme parin kaverin kanssa) saatiin teho-opetusta käännöksiin reilun tunnin verran. Tykkään kovasti tuon käymämme kouluttajan tyylistä. Hän selittää asiat erittäin selkeästi ja havainnollistaen, jaksaa toistaa samat taas uudelleen ja uudelleen, kertoo mikä meni hyvin ja miksi, mitä pitäisi vielä parantaa ja miksi ja miten jne. Jospa löytyisi jostain yhtä hyvä kouluttaja meille tokoonkin, niin maksaisin mielelläni parit treenikerrat. Ei niissä kahdessa tokokouluttajassa, joilla ollaan oltu, sinänsä mitään vikaa ole ollut, mutta heidän tyylinsä ei vain ole istunut meille. Jotenkin on tuntunut, että vaikka ovatkin olleet läsnä meitäkin varten, niin kuitenkaan ei todellisesti panostaen ja ymmärtäen. Perjantain treenit olivat tosi mukavat, toisin kuin nuo tokokoulutukset ovat olleet, ja kouluttaja tuntui todella perehtyneeltä ja asioita meidän kantilta katsovalta.

Alkuun käytiin läpi ajatuksia siitä, missä vaiheessa koiralle tulee olla kerrottuna seuraava suunta, ja tätä havainnollistettiin piirtämällä maahan kuviteltu koiran ponnistuskohta hyppyyn, jota ennen tulisi ohjaajan olla jo aloittanut kääntymisen seuraavaan suuntaan. Koiran ponnistamisen jälkeen tapahtuva kääntävä työ on turhaa, sillä seuraava mahdollisuus koiran suunnan vaihtoon on vasta sen laskeuduttua hypystä maahan, jolloin on jo liian myöhäistä saada liikeradaltaan edullisinta kääntymistä aikaan (vähän sama kuin vesiliukumäessä juuri päästettyäsi kädet irti, joku huutaisikin "seis", mutta etpä voi enää mitään tehdä, kun vauhti vie). Kenttä oli kivituhkapohjainen, joka mahdollisti jokaisen harjoituskerran jälkeen kääntöesteiden vierustan haravoimisen, jolloin pystyimme katsomaan tassun- ja kengänjäljistä, miten koira oli hypylle tullut/yli mennyt ja miten omat askeleeni sijoittuivat. Se auttoi todella hyvin hahmottamaan kokonaisuutta.

A-harjoituksessa tehtiin välistäveto valssaamalla ja jäämällä itse hyppyjen 3 ja 4 väliin putkeen lähetystä varten. Numero 3 on piirroksessa esteen edessä suunnilleen siinä kohtaa, josta koira ponnistaa hyppyyn. Hypyn edessä oleva viiva on kohta, josta oma kääntyminen valssaukseen tulisi aloittaa, sillä ohjaus seuraavalle esteellehän tulisi aloittaa ennen koiran ponnistamista edessä olevaan hyppyyn. Kääntymisen tulisi ajoittua siten, että katse on kohti koiraa sillä hetkellä, kun se ponnistaa hyppyyn. Oma kääntyminen tulee myös suorittaa sillä tavoin etenemiseltään hillitysti, että pysytään hyppyjen 3 ja 4 välissä eikä ylitetä niiden linjaa, koska oma eteneminen lisää koiran etenemistä ja tarkoitus olisi kuitenkin saada koira sujuvalla ja ajallisesti edullisella linjalla hypylle 4. Kääntymiseni oli ensin myöhässä, etenin liikaa, huidon käsilläni helikopterin lailla (sen sijaan, että olisin pitänyt oik. käden ohjaavana kolmoselle ponnistamiseen saakka ja sen jälkeen vaihtanut vas. käden ohjaavaksi) ja ohjasin koiran putkeen vartalonkielelläni (väärä käsi ja liike ohituksen suuntaan) ihan eri asiaa näyttäen. Kerta kerralta lisäneuvojen kera saatiin karsittua nuo virheeni pois ja viimeinen suoritus olikin jo oikein mallikas. 

A-harjoituksessa koira lähestyy estettä suoraan ja sen tulee suorittaa kääntyminen uuteen suuntaan hypyn jälkeen, joka tapahtuu siis nopeammin, mikäli ennen ponnistusta on koiralla seuraava suunta tiedossa. B-harjoituksessa koira ohjataan hypylle valmiiksi sellaisessa kulmassa, josta se suoraan pääsee jatkamaan kohti seuraavaa estettä. Tämä tyyli sopii hyvin erityisesti neliömäisille ja/tai raskaille koirille, jotka rakenteensa vuoksi eivät pysty ihan niin ketterästi kääntyilemään jyrkästi. Sain tehtyä tuon itse vekkausosan (eli sen kaaren kohti hyppyä) hyvin joka kerralla, mutta jostain syystä Lumes oli nyt niin palkkaorientoitunut, että tuli kanssani kolmosesta ohi kohti putken päässä/kouluttajalla olevaa palkkaa, eikä hypännyt aitaa kuin juostessani ihan siitä kiinni niin, ettei Lumes enää mahtunut sen välistä kanssani. Toisaalta taisin käskeäkin hyppäämään vasta niin lähellä hyppyä, ettei Lumes enää ajatellut sitä lainkaan, kunhan juoksi iloisesti mukanani. Tämäkin tosin oli Lumekselle ihan uusi juttu, että eiköhän se muutaman treenikerran jälkeen ala sujua, kun pääsee kunnolla juonen päästä kiinni.

Olin mennyt koulutukseen vähän epäröivin mielin miettien, että jaksaakohan Lumes niin kauaa tehdä innokkaasti ja peläten, ettei harjoitteista tule mitään, jos Lumes hidastelee. Näkyipä Lumes kuitenkin tietävän, miten tehdään hyvää rotupeeärrää... Se oli niin vauhdikas, etten muista koska viimeksi "eihän teillä ole vauhdin kanssa mitään ongelmaa". Se oli niin hyväntuulinen ja iloinen oma itsensä "onpa kyllä ihanan iloinen koira". Se oli myös hiljainen, niin kuin aina, ainoastaan narisevalle ovelle pari kertaa pöhähti "se taitaa olla tosi hiljainen koira, yleensä tuonrotuisista lähtee ääntä paljon enemmänkin". Ja koulutuksen jälkeen, Lumeksen tehtyä kaikki hommat innolla ja ilolla ja huolella, "sulla on kyllä aivan mahtava koira". Mitäpä siinä muuta, kuin nyökytellä vaan.

Sunnuntaina kävin palauttelemassa mieleen perjantain oppeja. Treenikaveri oli jälleen kerran niin ihana kuvatessaan meitä hieman videolle. Se on ihan korvaamaton apu treenaamiseen, että näkee itsekin, mitä oikein tekee, ja mitä koira tekee. Tällä kertaa ei kyllä ainakaan ihastelun puolelle mennyt oman ohjauksen katsominen. Paperin palanen oli maassa merkkinä kääntymisenaloituskohtana, ja sen sainkin suht koht hyvin ajoitettua. Kädet sen sijaan olivat ihan missä sattuu, vaikka kuivaharjoittelinkin ensin ilman Lumesta. On vain niin vaikea keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa (kääntyä oikein, pitää kädet oikein, ohjata seuraavallekin oikein jne.) ja tuntuu, että kun yhtä miettii (kuten nyt tuota kääntymisen oikeaa ajoitusta), niin kaikki muu unohtuu.

Tässä mietiskellessäni näitä kääntöjä, olen myös tajunnut, että meidän ongelma nimenomaan on juuri tuo oma ajoitukseni. Olen jotenkin ajatellut, että kun Lumes ei nyt päätähuimaavaa vauhtia mene, niin sillä ei ole niin väliä, etten itsekään ohjaa sitä niin tarkalleen "kun ehtiihän se siitä hitaasta vauhdista kääntyä". Lisäksi olen pelännyt, että jos muutan ohjausta ennen hyppyä, Lumes ei hyppääkään, joten olen saatellut sitä perille asti ja alkanut ohjata seuraavalle vasta Lumeksen ollessa ilmassa. Väärin, väärin.. Tältäkin videolta näkyy, että Lumeksen vauhti hyytyy heti, kun sen luulema oikea suunta ei olekaan oikea, joten olisi motivaationkin kannalta todella tärkeää saada ohjaukseni selkeämmäksi. Vekkaus sentään näkyi sujuvan ihan ok.

Lumes osaa hakeutua kepeille ihan kohtuullisen taitavasti. Ollaan treenattu sekä hankalia lähestymiskulmia, jolloin olen ohjannut Lumesta viereltä, ja takaa ohjausta, jolloin lähestyminen kepeille on ollut suora. Nyt yhdistin nämä kaksi harjoitetta, ja kepeille tultiin viistosti takaa ohjattuna. Tein tarkoituksellisesti harjoituksesta hieman hankalamman ja takaaleikkauksen vasta hypyn jälkeen, jolloin Lumes joutui oikeasti keskittymään seuraavaan esteeseen ja hidastamaan itse hieman, jotta pystyy aloittamaan pujottelun. Jos olisin tehnyt takaaleikkauksen A-esteen jälkeen, olisi Lumekselle tullut paremmin suunta vasemmalle ja pujottelu olisi todennäköisesti onnistunut jo heti ensimmäisellä kerralla, mutta halusin nähdä, handlaako se tämän vaikeamman tilanteen ja ilokseni se senkin aika pian hoksasi (jos kolmaskaan kerta ei olisi onnistunut, olisin helpottanut harjoitusta).

Hahaa, me tehtiin se! Ehdittiin kuin ehdittiinkin ihanneajan sisään ja jopa kahdesti! Käännökset oli edelleenkin ihan kaameat ja niille todellakin tarttis tehdä jotain (no onhan meille ens viikolle yksityiskoulutus niitä varten varattukin), mutta nyt me ollaan enää yhden 0-tuloksen päässä 3-luokasta, kääks!

Herra Agilitymestari piiloutuu julkisuudelta "No comments"...

Meillä meinasi jäädä treeniputki päälle, tiistaina oli jo neljäs perättäinen päivä... Ai miten niin treenaminen on kivaa?

Alkuun otin pari luoksetuloa sillä pysäytysluoksetulon luoksetulokäskyllä, eli siis siten, että selkäni takana maassa on lelu, jolle Lumes saa kutsusta juosta, eli periaatteessa se ei edes ole luoksetulokäsky vaan vapautuslupa palkalle. Ensimmäisellä lähti erinomaisesti. Toisella tarkoituksellisesti kutsuin hetkellä, jolloin Lumes katsoi muualle, ja se sekunnin verran mietti kuulemaansa ja sitten lähti vauhdilla tulemaan. Tässä luoksetulossa Lumes on alkanut loppuvaiheessa kaartamaan vasemmalle ennakoiden palkalle juoksua. Hetken mietinkin, että onkohan se ongelma, kun koeihanteessa koiran kuitenkin pitää tulla suoraan eikä kaartaen, mutta kokeissahan koira pysäytetään puoleen väliin, joten ei Lumes ehdi alkaa edes kaartamaan. Loppuosa onkin sitten sillä toisella, oikealla käskyllä, ja sillä Lumes tulee suorinta reittiä.

Kaukokäskyt (istu-maahan) muutaman metrin päästä. Lumes suoritti ensimmäisen istumaannousun ja maahanmenon tosi reippaasti, vaikka niissä käskynantohetkellä katsoikin sivulle päin (hoffien kanssa treenaamassa oli meidän lisäksi myös kinkkuspanieleita näyttelyharjoituksissa, ja Lumes olisi tykännyt niistä kovasti). Asentovaihdothan Lumes tekee tekniikaltaan puhtaasti, joten etenemistä suuntaan eikä toiseen ei tapahtu.

Yksi hyppy normikorkeudella hypyn takana (muutaman metrin päässä) odottavalla lelupalkalla, joka vahvistaa riittäävää etääntymistä hypystä (paljon reilumpaa koiralle kuin se, että istuutuisi samantien hypyn taakse ja joutuisi ponnistamaan paluuhypyn paikoiltaan). Tämän jälkeen kahdesti 70 senttisen hypyn yli siten, että juoksin itse vierellä. Tämän vuoden tavoitteenahan olisi pk-puolta ajatellen saada metrisen hypyn suoritus varmaksi ja ennenkaikkea innokkaaksi. Treenien puolivälissä ja lopussa vielä kahdesti sen 70 senttisen ylitys, eikä ainakaan siinä korkeudessa ole Lumekselle mitään vaikeaa, se oli niin vauhtipäällä, että jopa aivan irtaantui hypylle ja ylitti sen joka kerralla oikein lennokkaasti.

Paikkamakuuta otettiin ensin Lumes yksin, minä piiloon ja vetäjä oli kieltäjänä. Haistella meinasi paljon ja kieltoja sai jopa toistaa, että lopetti nuuskutuksen, kitistä meinasi myös. Rauhoittui kuitenkin pitämään päätään maassa. Perään toinen kerta samoin, nyt ei enää kitissyt, haistellut olisi vieläkin (olin katsovinani, että jotain namimurusia oli maassa), mutta rauhoittui äskeistä nopeammin pää maahan. Vetäjän kanssa juttelin tästä kieltotyylistä ja hänestäkin se tuntui hyvältä ajatukselta. Jos kitinä/haistelu olisi Lumeksella paineistumista/epävarmuutta, se lisääntyisi kieltämisestä, mutta Lumes kuitenkin selvästi rauhoittuu siitä keskittyen tekemään käskettyä asiaa - eli vain olemaan.

Toinen paikkamakuusessio oli ryhmässä, Lumes reunimmaisena kokeneen koiran vieressä, en halunnut sitä nuorten (alle vuotiaitten) viereen, jos sattuisi kitisemään. Jäin näkyville ja lähelle, jotta kuulisin, jos kitisee, mutta oli täysin hiljaa ja pää maassa (no yhdesti sanoi "iih", kun se naapuri vilkaisi Lumesta niin Lumeskin vilkaisi sitä). Haistelukin oli hyvin vähäistä, ihan alkuun laittaessaan pään alas meinasi nuuskuttaa ja lopetti heti kiellosta, sitten lopussa juuri ennen paluuta sai jonkun hyvän tuoksun ja kielsin taas heti. Jossakin vaiheessa kohensi takajalkojensa asentoa, mutta ei kuitenkaan vaihtanut lonkalle (eipä se sitä juuri koskaan ole tehnytkään).

Mitähän tuomarit tykkäisivät, jos paikkamakuun makuutyyli olisi tällainen... 

Seuraamista liikkuroituna avoimen luokan kaavion verran. Seuraaminen ei parhainta, mutta se ei ollutkaan tarkoitus vaan oma kulkemiseni, joka on jo paljon järkevämpää, kun keskityn siihen enkä hätäile.

Yksi nouto puukapulalla, niin kova vauhti mennen ja tullen, että liekö aiemmin ollutkaan (vaikka laukalla se aina tekeekin)! Vauhdikkuudesta johtuen jäi perusasento hieman vinoon (joka on harvinaista), mutta enpä viitsinyt nillittää siitä, kun vauhti oli ihan paras.

Palkkaan usein Lumesta nameilla/leluilla, mutta nyt olen tehnyt liikkeitä myös puolikokeenomaisesti eli palkannut vain kehuilla ja villiinnyttämisellä, jotka nekin toimii Lumeksella hyvin. Sunnuntain treenit mentiin kokonaan läpi ilman nameja/leluja, muina päivinä vain osittain.

Tokojuttujen väliin otettiin pari nopsaa pätkää agilityjuttuja. Keinulle on uusi systeemi nopeuden saamiseen ja se ehkä jopa toimii. En houkuttele Lumesta yhtään, mutta palkkaan sen heti kallistuksen jälkeen, ja palkkana jotain tosi herkkua kuten esim. lihapiirakkaa tai kissanmärkäruokaa, ja syöttelen sitä keinautuksen jälkeen hetken, ennen kuin vapautan pois laudalta. Lumes on alkanut jopa itse hakeutua keinulle. Keppejä treenattiin kovasta vauhdista A-esteeseen ja etupalkkaan yhdistettynä. Kolmesti suorasta linjasta (itse olin molemmin puolin), täysin virheettömät kepit ja supernopeet! Kahdesti 90 asteen kulmasta oikealta, aloitukset oikein molemmilla ja pujottelut supernopeet, mutta ekalla lopetti pujottelun kolmanneksi viimeiselle kepille, toisella loppukin erinomainen. Ei myöskään piitannut mitään omasta sijainnistani, joka oli aivan toisin kuin normisti. Puomi kerran, Lumes laukkasi (!) alastulonkin, vaikka ei ollut mitään etupalkkaa odottamassa.

Toissaviikonlopun D-agilityradasta pätkä, yliaikainen nolla tuli. Neljä rataa yhdessä viikonlopussa oli Lumekselle liikaa, joten meno oli paikoin jo hyvinkin hyytynyttä. A-esteen takana ennen puomia oli mutkaputki.

Olen aloittanut agilityn treenaamisen Lumeksen kanssa sillä ajatuksella, että se on vain meidän sivuharrastus ja 2-luokkaan pääseminen riittää tavoitteiden täyttämiseksi, jonka jälkeen agility saa jäädä tauolle. Toki tein kaiken pohjatyön huolellisesti, mutta olen tiettyjä asioita katsonut läpi sormien sen vuoksi, että niillä ei ollut 1-luokassa väliä. Kun kolmen 0-tuloksen metsästykseen ei mennytkään montaa kymmentä kisaa, kuten monilla, vaan ainoastaan viisi, oli pakko jatkaa kisaamista vielä 2-luokassakin. Vastahan olimme päässeet kisaamisen makuun ja vauhtiin. Nyt ne tietyt asiat ovat kuitenkin nousunollien tiellä. Lumes on kyllä hyvin varma suorittaja, josta kertoo sekin, että seitsemästä tähän mennessä osallistumastamme 2-luokan radasta on ratavirheettömiä viisi, ja ilman yliaikoja kisaisimmekin jo kolmosissa. Se on vaan se keinu, jota en saa Lumesta juoksemaan suoraan läpi vaan se hidastaa hiipimiseen, ja tietynlaiset käännökset, joissa en saa Lumesta kääntymään tiukasti vaan se tekee pahimmillaan monen metrin mutkan. Eihän se muutenkaan supernopea ole, mutta riittävän reipas kuitenkin. Tämän hetkisenä tavoitteena olisi kuitenkin saada ne kolmosen nousunollat, tai edes 1-2 nousunollaa, kasaan, ja sitten sen jälkeen on suunnitelmana se agilityn jättäminen vähemmälle. Tosin jos kolmosiin asti päästään, niin kai sitä pitää sielläkin käydä jokunen kisa yrittämässä edes niitä yliaikaisia nollia....

Lumes oli muuten meidän seuran vuoden agilitykoira 2011. Palkinto oli jaossa ensimmäistä kertaa eikä seurassamme ole vielä kovin montaa agilityssa kisaavaa, joten Lumeksen 1- ja 2-luokan nollat riittivät ensimmäiseen sijaan. Kuvittelin, että pokaali on sen verran painava, ettei Lumesta huvita pitää sitä edes yhden poseerauskuvan aikaa, mutta se olikin ihan höperönä ja sitä mieltä, että uusi lelu saapunut taloon, jee! Jouduin jälleen kerran olemaan ilonpilaaja ja nostin pokaalin takaisin hyllyyn "ei kun Lumes tää on vaan koriste".

Nyt kun agilityasiat alkaa olemaan mallillaan (eli kisataan 2-luokassa ja nousunollat hyvissä toiveissa), niin ollaan vähän aloittelemassa korvaavaa harrastusta eli me hakuillaan taas (tai ainakin yritystä on)! Viikonloppuna käytiin kaverin kanssa pienellä muistinpalauttelukerralla ja Lumes oli niin hyvin asialla, ettei paremmin voi ollakaan. Niin reipas ja niin taitava pieni koiruus. Omaan seuraan on yritteillä saada pieni treeniporukka kasaan, mutta onnistumisesta ei vielä havaintoa. Sen onnistuessakin pytin kuitenkin todennäköisesti käymään myös aina väliin muuallakin, että saadaan useampaa näkökulmaa treenaamiseen. Ihan tavoitteellisesti olisi aikomus hakua harrastaa ja olla koekunnossakin joskus, olisikohan kolme vuotta sellainen realistinen aika siihen pyrkimiseen. Lajissa tarvittavaa kuntoa ollaan ainakin kasvateltu/pidetty yllä runsailla vapaanajuoksulenkeillä ja Allun kanssa peuhaamalla.

Toko-juttujakin ollaan taas tehty sen pienen tokomasennuskauden jälkeen ja yllättävää kyllä, nyt näyttäisi jopa näkyvän pieniä valonpilkahduksia pimeän tunnelin päässä! Paikallamakuun suhteen olen tällä hetkellä siinä mielipiteessä, että se on ihan vaan kurittomuutta fiksun koiran huomattua, että siinä etäällä emännästä voi vähän omaakin kivaa pitää. Niin paljon kaikkea on yritetty eikä mikään ole auttanut kitinään/haisteluun, joten nyt ollaan sitten pelkästään kieltolinjalla. Sitähän olen kyllä tehnyt aiemminkin varsinkin haisteluun, mutta nyt lähdetään vielä aiempaa tiukemmalle linjalle (ei siis kovenneta kieltoja, vaan kielletään aina, ei vaan välillä) ja siten, että ollessani itse näkösuojassa, joku muu komentaa Lumesta, jottei oma esiintuloni vain toimisi palkintona (ja kokeissakin on aina tuomari ja liikkeenohjaaja suoritusta vahtimassa, joten Lumes voisi ajatella, että ne on sitä vahtimassa).

Vain kahden tällaisen treenikerran jälkeen Lumes on jo kahdesti ollut ryhmäpaikkamakuussa hiljaa ja haistelematta, ja niistä kerroista toinen oli jopa ulkona ihan vieraiden koirien vieressä ihan treenien alkuun, ja se pysyi hiljaa! Tosin sitten se taas kitisi (vaan saattoipa kitisijä kuulemma olla myös naapurikoira eikä Lumes, vaikea paikallistaa äänilähdettä monen metrin päästä), kun jätin sen makaamaan, vaikka toiset alkoivat suorittaa liikkeitä ihan sen kuonon edessä. Seuraamista ollaan otettu liikkuroituna ja olen keskittynyt reagoimaan viiveellä liikkeenohjaajan käskyihin (normaalisti kun teen ne just heti samantien) ja tekemään käännökset ja pysähdykset huolella eikä yhtäkkiä vaan, ihan silminnähtävä parannus aiempaan. Ehkä meidät sittenkin nähdään joskus myös avoimen luokan kokeessa.

Hoooh hoijaa. Eikse emäntä nyt tajuu, ettei musta saa saksalaista, vaikka miten venyttäis kinttuja ja olis laskeva selkälinja...

Lauantaina oli hyvä kisapäivä. Pieni hömpöte oli jälleen kerran tosi hieno ja upee ja kaikkee! On se vaan niin pätevä, vielä kun emäntäkin olisi yhtä pätevä, minun avuistani - tai paremminkin avuttomuudesta- kun oli ihanneaikoihin ehtiminen kiinni. Pitäisi ohjata koiraa ajoissa seuraavalle esteelle ja oppia vielä enemmän ajattelemaan sitä, miten ohjaus vaikuttaa ja miten sen pitäisi vaikuttaa. Eikä saisi varmistella helppoja kohtia, tänään näkyi, että vaikeammatkin sujuvat!

A-rata oli muuten oikein kivanoloinen, mutta vähän pelotti nuo kaksi kohtaa, joissa hypyille oli kaavailtu takaakiertoa. Ollaan kyllä harjoiteltu niitä, mutta vasta aika hiljan Lumes on alkanut hypätä maxi-korkeudellakin takaakierrot ja ainoastaan yhden kerran (viime sunnuntaina) sellainen on ollut yhdistettynä rataan. Keppien aloitukset se on treeneissä tehnyt muutamaan kertaan väärin, kun ties missä mielihäiriössä sitä kerran palkkasin niistä, ja keinukin oli jännitysmomentti, meneeköhän lennoksi vai hiipimiseksi...

Lumes oli kuitenkin ihan parhaimmillaan ja itsekin olin yllättävän skarppina, enkä muistanut edes jännittää lainkaan. Puomilla Lumes taisi alastulolla vaihtaa raviin (=kului ylimääräistä aikaa), kepit tosi hienot ja nopeat, takaakierrossa seiskalla ei mitään ongelmaa, keinun ylösmeno totuttuun tapaan reipas ja tällä kertaa alastulo käveltiin (=kului ylimääräistä aikaa), kympin sujuvan takaakierron jälkeen en saanut haluamaani tiukkaa kurvia kohti yhtätoista (=kului ylimääräistä aikaa), hypyn 14 jälkeen muuri suoralla etenemislinjalla houkutteli Lumesta ja jouduin komentamaan sen takaisin ja putkelle ja Lumes oli hetken epävarma (typeräähän se on kieltää koiraa, joka luulee menevänsä sinne minne pitääkin, mutta kisoissa nyt vaan niin käy) ja otti pari kävelyaskeltakin ennen putkea (=kului ylimääräistä aikaa).

Ilman noita ylimääräisen ajan kulumisia oltaisiin hyvinkin ehditty ihanneaikaan ja saatu ensimmäinen 2-luokan LUVA, sillä ratavirheitä oli puhdas 0, yliaikaa harmittavat 2,86 sekuntia... Luokan voitimme, sillä Lumes oli ainoa sen puhtaasti selvittänyt.

B-radallekin oli tuomari laitellut haastavia kohtia, takaakierrot ei tosin enää jännittäneet niin paljon kuin A-radalla, mutta tässä arvelutti vitosputki, jonne koira pitää sujauttaa aika hassun reitin kautta. Tuollaisia kohtia ollaan treenattu lähinnä vain kahdesti, viime marraskuulla ja viime sunnuntaina. Noin muuten rata oli oikein mukavan oloinen.

Alku meni yllättävänkin hyvin, sain Lumeksen muurilta putkeen aika tiukasti ja vitoseenkin sujahti kuin vettä vaan, kutosen takaakierto oli ok. Sijoituin itse sen jälkeen 7-putken puolelle ohjatakseni Lumeksen sen oikeaan päähän ja olinkin siten putken edessä Lumeksen luullessa 8-hyppyä seuraavaksi esteeksi ja sain sen huudettua takaisin vasta ihan kasin edestä (=kului ylimääräistä aikaa), joka harmitti taas keskeyttää Lumeksen vauhti. Loppurata meni taas hyvin, 11-hypyn takaakierrolla pikkaisen hidasti, kepit taas tosi nätit ja reippaat ja vimppa takaakiertokin meni ns. putkeen.

Ratavirheittä selvitettiin tämäkin (ja oltiin 2-luokan ainoita, jotka siihen pystyi molemmilla radoilla?), mutta varsinkin tuo 6-8 väli vei liikaa ylimääräistä aikaa ja ihanneaika ylittyi 9,49 sekunnilla, jolla ei enää palkintosijoillekaan päässyt (vaikka vain yksi meidän lisäksi selvitti maxeista radan puhtaasti). Olen aiemmin karsastanut hyppyratoja, kun ovat olleet olevinaan agilityratoja haastavampia + en ole ollut varma Lumeksen innosta niihin, mutta ainakin tämä hyppyrata meni Lumekselta niin sujuvasti, että tohtii uudemmankin kerran hypäreille osallistua.

B-rata on videoitunakin (tosin kamerasta loppui akku juuri ennen keppejä), lisään sen, kunhan saa videon käsiini (ei ole omassa kamerassani).

Mitä saadaan, kun yhdistetään toipilas, vajaalla käyvä ohjaaja ja viikon emäntänsä sairastamisen takia pakkolevolla ollut, energiaa pursuava hulivilikoira? No tikittävä lapinkoirapommi tietenkin!

Kaikki meni pieleen jo rataantutustumisessa, kun en ehtinyt juosta ohjausta läpi, jonka vuoksi unohtelin siitä pätkiä. Sitten tuomari vihelsi meille lähtöluvan jo ennen kuin oltiin edes kunnolla radan puolella, jonka vuoksi jouduin varmistamaan ratahenkilöltä, että oliko se ylipäätään meille vihelletty, ja kun oli, hätäilin lähdön kanssa. 6-esteelle asti meni hyvin, vaikka en vaihtanutkaan puolta vasemmalle suunnitelman mukaan eli jo ennen A-estettä vaan vasta sen jälkeen Lumeksen ollessa alastulossa. Lumeksen ollessa hyppäämässä kutosta, oli tarkoitus vaihtaa seiskan oikealle puolelle, mutta muistin sen vasta silloin, jolloin puolenvaihtoni oli myöhässä ja Lumes meni iloisesti seiskan vasemmalta puolelta ohi, minä oikealta. Lumeksella oli vauhti päällä ja se luuli sijainnistani (olin edennyt seiskan ohi), että rata jatkuu A:lle ja ehti tömäyttää etutassuillaan kontaktille. Joo, hylättyhän siitä tuli.

Ohjasin Lumeksen takaisin seiskan taakse ja jatkettiin rataa. Kovasta vauhdista olisi pitänyt käskyttää kepeille jämäkämmin, mutta sitäpä en tehnyt, joten virhe johonkin väliin ja kepit alusta. Oikein vauhdikas pujottelu, josta jo arvasinkin, että niinköhän jää vimppa väli pujottelematta ja niinhän siinä sitten kävi. En jaksanut edes korjata.

Seuraavaksi en muista oliko keppien ja putken välissä kaksi vai kolme hyppyä, mutta radallisesti sillä ei ole merkitystä, joten laitoin kuvaan kaksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa kisoissa ohjata putkeen siltä puolelta, mistä pitää sisään, yleensä kun olen mennyt väärän pään eteen varmistamaan oikean suorituksen. Hyvästi sujahti Lumes oikein putkeen ja sen tullessa sieltä ulos, muistin, että tässä kohdin olisi kuulunut vaihtaa puoli esteen 12 vasemmalla puolelle. Enää ei ehtinyt, joten tekisin puolenvaihdon sitten keinun lopussa. Hyvä suunnitelma, varsinkin kun Lumes keinutreenien ja viritetyn pommiuden myötä ei enää hiipinytkään keinua vaan rynnisti sille täydellä vauhdilla sillä seurauksella, että kesken puolenvaihtoni syliini lensi tikittävä lapinkoirapommi....

Laskin pommin alas, ennen kuin se räjähtää syliini, ja jatkettiin rata loppuun.

Tikitys? Pommi? Syliinlento? En kyllä yhtään muista....

Huomenna on agilitykilpailut. Oli tarkoitus käydä yrittämässä ekaa 2-luokan luvaa. Koira olisi kyllä oikeinkin kunnossa eikä pakkasesta piittaa tuon taivaallista, jonka vuoksi sen kyseisiin kisoihin ilmoitinkin. Minkä vuoksi emännällä pitää kuitenkin olla juuri nyt kuumeinen flunssa ja joutuu oikein taistelemaan itsensä kanssa, ettei lähde sinne pakkaseen seisomaan ja juoksemaan ja palelemaan pariksi tunniksi, kun mieli niin kovasti tekisi... Tai jos kuitenkin lähden, niin eikös (koira)harrastukset ole ihan pätevä syy sairastuttaa itseään lisää ja viettää toinenkin viikko sairaslomalla... Alkaa tämä pakko-oleilu sisätiloissa jo pikkuhiljaa tympäistä.

Koirahan on pääasiassa lihansyöjä. Meillä koirat kuitenkin syövät kuivaruokaa, se on helppoa ja kätevää, kun ei ole tullut perehdyttyä lihojen, luiden ja kasvisseosten syöttämiseen riittävän tarkasti eikä ole tiloja säilyttää kymmeniä, tai edes kymmentä kiloa pakasteita koirille. Olen kuitenkin pyrkinyt syöttämään ns. laadukkaampia kuivaruokia, jos eivät olisi ihan niin höttöä sentään kuin joku 15e/15kg ruoka, eihän mitään ihmistenkään koko ruokaympyrän täyttävää ruokaa saa niin halvalla, joten miten koirille hyvää sitten. Jos ajatellaan, että edes puolet koiran ravinnosta tulisi olla lihoja/luita (ja tämä ei tarkoita mitään puruluita vaan ehtaa tavaraa, joka myös syödään, ei vain pureskella) ja kuivaruuassa sitä olisi esim. 35% (eli15kg säkistä on lihaa noin 5kg ja 10kg viljoja), niin lihalisä olisi tarpeen.

Olikin tarkoitus jo toissakesänä alkaa syöttämään Lumekselle muutaman kerran viikossa kuivaruuan lisäksi ihan ehtaa, raakaa lihaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Nyt on uusi yritys. Liharuokinta kuivaruuan lisäkkeenä on siitä kätevää ja helppoa, että jos kuivaruuan osuus pysyy vähintään puolessa, ei tarvita mitään ravintolisiä vaan koira kyllä saa kaiken tarvitsemansa. Itse ajattelin aloittaa antamalla lihaa 1/4 osaa päivän ruokamäärästä muutamana päivänä viikossa. Perinteinen tyyli olisi sekoittaa lihat kuivaruuan sekaan, mutta pelkään pelkän kuivaruuan maistuvuuden laskevan siitä, joten pyörittelen jauhelihasta pieniä namipalleroita koulutustuokioihin, joita ahkera treenailija (ai minäkö?) pitää toki useamman päivässä. Ja tätä yksinkertaisemmaksi ei muuten koirannamien itsetekeminen enää voi tulla, tosin nämä ei ole sitä taskussa säilytettävää linjaa... Aiempia (taskuystävällisempiä) makupalakokeiluja toissavuoden kesäkuulla. Ja jos oikein innostun, olisi Lumeksella olevan 1-2 kuivaruuatonta päivää viikossa, jolloin tekisin sille koirien puuroja/kasvismömmöjä - lihalisällä toki.

KennelRehun auto ei pysähdy meidän paikkakunnallamme, joten suunnittelin pienimuotoisia ostoksia Vauhti-Raksusta, joka täälläkin pysäkin pitää. KennelRehulla vain olisin tykännyt kotimaisista pakastetuotteista, Vauhti-Raksun sivuilla ei kerrota mitään lihojen ja luiden alkuperästä. Onko jollain tietoa?

Agilityn osalta koin tänään yhdenlaisen ahaa-elämyksen Lumeksen toimista - ja toimimattomuuksista. Olen pohdiskellut paljon, onko sen tietynlaiset haluttomuudet ja/tai hidastelut epävarmuutta, motivaatio-ongelmia vai fyysisiä syitä. Fyysisiä syitä on poissuljettu kahdella hierojakäynnillä (ja toki luustokuvissa on käyty), joilla ei kummallakaan kertaa (viime syksy ja toissa syksy) löytynyt mitään huomautettavaa, eläinfyssarille ollaan vielä kevään aikana menossa.

Korkeat hypythän on ollut yksi ongelma ja vasta viime kevättalvena Lumes alkoi hypätä niitä (aiemmin yleensä vain kieltänyt/mennyt ali). Vaikeasta kulmasta ei korkeat hypyt vieläkään ole varmoja, oikeastaan ne on aikalailla epävarmoja ja olenkin jo ehtinyt ajatella, että jos se ei vaan pysty. Takaakierrot esimerkiksi Lumes on hypännyt vain matalina medi-korkeuksina, vähänkään korkeammat on saaneet sen heti pysähtymään/ohittamaan hypyn. Viimeksi kokeilin maxi-hypyllä takaakierrolle kaveripalkkaa, eli treenikaveri oli lelun kanssa palkkaamassa, ja kas kummaa - Lumes teki takaakierron maxi-korkeudella ihan ilman ongelmia! Sama toistettiin pariin kertaan eri puolilta ja sitten lisättiin jo yksi este perään ja kaveripalkka vasta sen jälkeen - Lumes hyppäsi taas reippaasti! Tänään kokeilin samaa, mutta ihan itse lelulla palkaten - ja se hyppäsi edelleen (useamman kerran), vaikka oli hankala kulma takaakierrosta ja maxi-korkuinen hyppy!

Mitä tästä päättelin? No että vika ei luultavasti olekaan koiran fysiikassa, vaan Lumes taitaa olla aika epävarma itsestään eikä luota suoriutumiseensa hankalissa kohdissa, jolloin mielummin jättää suorittamatta kuin yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu. Se tarvitsee siis runsaasti onnistumisenkokemuksia hankalistakin jutuista, jotta itseluottamus kohoaisi! Nyt ei korkean hypyn takaakiertokaan ollut homma eikä mikään, kun se tiesi onnistuvansa siinä.

Vähän sama homma on keinulla, jolle Lumes siis juoksee, hiipii keinautuskohdan ja sitten taas juokse alas. Ollaan nyt parisen viikkoa tehty paukuttelutreeniä, jotta Lumes oppii kunnolla käsittelemään keinua ja hoksaa just sen paukautuskohdan olevan se tärkein juttu, joka kantsii suorittaa reippaasti. Nyt se käy jo reippaasti lyömässä keinun alas maastakäsin eikä epäröi, vaikka keinu heilahtelee. Helmikuun kisoissa sitten nähdään treenailun lopputulos, sikälimikäli radalle on sijoitettuna keinu.

Lumes on aina ollut sinänsä ihan näppärä käyttämään kroppaansa ja esim. peruuttaminen, sivuaskeleet ja perusasentoon kääntyminen sujuvat siltä helposti. Halusin kuitenkin sen vieläkin tietoisemmaksi takaosastaan, joten harjoituskuvioihin saapuivat erilaiset peruutustemput...

Renkaalle lähestyminen, hyppy ja laskeutuminen sarjakuvattuna, jonka vuoksi kuvien laatu ei päätähuimaavaa, mutta näkyy Lumeksen askellukset ja hyppytyyli hyvin. Renkaalta rata jatkui putkeen (siitä päästä, joka ei näy kuvassa), jonne näkojään ohjaan väärällä kädellä...

Periaatteessahan renkaalle tulisi aina olla suora lähestymiskulma, mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten harjoitellaan myös sitä renkaalle hakeutumista vähän hullummista suunnista. Tällä kertaa palkkasin namilla kädestä (en viitsi heittää hallilla maahan, ettei jää täyteen makkaranhajuja), mutta käytetään myös vaihtelevasti lelupalkkaa (kädestä/heittäen/kaverin pitämänä) ja namikuppia. Lumeksella oli vähän jo veto pois, jonka syyksi sitten hetken päästä tajusin "vessahädän", vaikka vain kaksi tuntia sitten olimmekin käyneet kävelyllä.

Loppuun vielä kaverin porokoirastakin yksi kuva.

Sunnuntaina kisailtiin kahdella radalla ensimmäistä kertaa agilityn kakkosluokassa. Matkalla jo jännitti aika kovastikin, mutta onneksi perille päästyä ja tuttujen kanssa jutellessa helpotti. Helpotti myös, etteivät radat olleetkaan yhtään hankalia vaan ihan mukavan sujuvia, ehkä me siis saatetaan pärjätä kakkosissakin. :)

"Eväsleipinä" emännälle lapinkoira- ja koirille poropipareita.

Ekalla radalla Lumes oli muuten ihan pätevä, mutta en osaa videostakaan sanoa, kielsikö se sille muurin jälkeiselle hypylle mun takiani (liikuin liian reippaasti sivuttaissuunnassa?) vai jostain omasta syystään, kepeillä tuli virhe (jonka taisin korjatakin väärin...) ja viimeisestä hypystä mentiin ohitse, kun lopetin ohjaamisen toiseksi viimeiseen, niin lopetti koirakin sitten touhun siihen samaan ja innoissaan vaan juoksi maaliin. Osaako muuten joku enemmän agilitystä tietävä sanoa, että hyppääkö Lumes jotenkin hullusti?

Toista rataa ei valitettavasti ole videoituna, mutta siitä selvittiin ratavirheittä harmittavalla 3,46 sekunnin yliajalla, jotka johtuivat laajasta käännöksestä hypyltä kepeille (12-13) ja hiipimällä tehdystä keinusta (14). Ei siis luvaa aikavirheen vuoksi, mutta sijoitus kuitenkin 3/19. Väkersin Paintilla vähän sinne päin ratapiirroksen, pitäisi oikeasti viimeinkin ladata joku oikea ratapiirrosohjelma (mikä?), että tulisi huomattavasti parempaa ja selkeämpää jälkeä.

Lelupalkinto oli jälleen koiralle mieleinen ja arvanette, että näistä näteistä esittelykuvista huolimatta Lumes mieluiten olisi repinyt siitä tuon turkisosuuden samantien irti..

Jos haluaa koiralleen riskittömän elämän, tulee se kääriä pumpuliin ja panssariin, tosin siinäkin on tukehtumisvaara. Tosiasiassa elämä siis meillä kaikilla on valintoja, ja niihin valintoihin liittyy myös riskejä, suuria tai pieniä. Riskien minimointi ei kuitenkaan ole tarkoituksellista, koiran tulee saada elää koiranelämää. Sen sijaan olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään riskienhallintaa, tiedostaa vaarat ja vaaranpaikat sekä sen, miten niissä vaaran mahdollisuutta saadaan pienennettyä.

Meillä päästetään koiria käymään ulkona kahdesta ovesta, takaovesta, josta aukeaa aidattu pala takapihaa, ja etuovesta, josta aukeaa suuri, aitaamaton etupiha suoraan kohti suht jatkuvasti liikennöityä tietä. Näistä takapiha on aidattuna tietenkin paljon riskittömämpi vaihtoehto, jonka vuoksi mies (jota koirat tottelevat huonommin) päästääkin koirat käymään ainoastaan siellä ja pimeällä suosin itsekin takapihaa. Jos taas olen koirien mukana ulkona, olemme etupihalla, jossa on enemmän tilaa juosta ja touhata. Luotan aika paljon siihen, että koirat eivät minun läsnäollessani poistu pihasta, vaikka tiellä kulkisi pihamme ohi kuinka houkuttelevia kohteita. Toisaalta taas paljon on kiinni omasta ennakoinnistani, vilkaisen useasti tiensuuntaan huomatakseni, jos siellä kulkee koiria, jotta ehdin komentaa omia koiriani ennen kuin ne huomaavat tiellä kulkijan. Lumes ei yksin lähde tielle, mutta jos Allu päättäisi rinne rynnistää, menisi Lumeskin kyllä perässä, ja siinä vaiheessa olisi enää aika turhaa huudella mitään kieltoja. Tämän vuoksi täytyy ehtiä kieltää Allua ajoissa, jolloin silläkään ei ole mielenkiintoa lähteä ohikulkijoita tarkastamaan. Pahin mahdollinen tilannehan tässä olisi koirien jääminen auton alle, jonka vuoksi koko pihan kiertävä aita on kyllä suunnitelmissa, mutta vasta 1-2 vuoden sisään.

Entäs metsässä vapaana juoksentelu, siellähän niitä vaaroja vasta lymyääkin. Oltiin sitten lenkillä tai haku-harkoissa, niin oksa voi tökätä koiraa silmään, mahaan tai tassunpohjaan. Käärme voi purra. Jalka voi nyrjähtää. Koira voi lähteä riistajahtiin ja joutua teille tiettymättömille. Toisen vapaana ulkoilevan koiran kanssa voi tulla yhteentörmäys. Jossain päin Suomea saattaa koira kohdata suden tai karhunkin. Jotkut piittaamattomat maanomistajat eivät ole keränneet piikkilankoja pois mailtaan, jotkut kulkijat taas levittelevät myrkkysyöttejä. Olisihan se narussa ulkoilu paljon turvallisempaa...

Agilityssä saa koiransa nopeasti hajalle, jos ei yhtään tiedä mitä tekee. Valmiiksi luustovikaisen koiran saa vielä enemmän hajalle, vaikka vähän tietäisikin, mitä tekee. Tervekin koira voi kokeneellakin harrastajalla mennä aikaa myöten jostain kohtaa rikki, urheilijoille kun niitä erilaisia vammoja nyt vain sattuu tulemaan. Itsekin tosin treenaan ns. sairaan koiran kanssa, Lumeksellahan on toinen kyynärä ykkönen. Pidän kuitenkin treeneissä hypyt pääasiallisesti mini-medi-korkeuksilla eikä edes käydä agilityssä kuin kerran viikossa, lisäksi Lumes liikkuu monipuolisesti ja sillä on yhdesti/kahdesti vuodessa ajat hierojalle mahdollisten lihasjumien aikaisen löytymisen vuoksi ja 4-5-vuotiaana on tarkoitus kuvauttaa kyynärät uudestaan.

Kaikkein pelottavin paikka on kuitenkin treenikentät. Tokoilemalla nyt on aika vaikea koiraa rikki saada, mutta Lumeksen päälle on jo kolmesti käynyt muu treeneissä läsnäoleva koira, ja mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän olen alkanut niitä pelkäämään. Treenitilanteet sentään onneksi ovat melko kontrolloituja, joten niissä tilanteisiin pystyy puuttumaan nopeasti ja reippaalla kädellä, mutta mitenkäs sitä avoimen luokan paikallamakuussa näkösuojasta tiedät, jos joku toinen koira saa päähänsä käydä vähän pöllyyttämässä omaa koiraasi... Tuomarit valitettavasti hyvin hitaasti puuttuvat tällaisiin tilanteisiin. Alokasluokassa oli sinänsä vielä aika turvallinen olo, kun oli itse koko ajan näkemässä tilanteen, mutta ylemmät luokat pelottavat juuri piilopaikallaolojen takia. Sama on palveluskoirakoepuolella, hyvä etten jättänyt BH-koettakin käymättä ihan vain sen vuoksi, että niissäkään eivät tappelut ylen harvinaisia ole. Helpotus oli suuri, kun meidän parinamme oli kultainennoutajanarttu, siitä ei ainakaan olisi saanut vihaista tekemälläkään. Kokeissa olisikin aina hyvä olla mukana joku tuttu ns. turvahenkilönä, joka kävisi sitten hakemassa sen oman koiran pois paikallaolosta, jos näyttää, että saattaisi tulla tukalat paikat. Mielummin keskeytetty koe kuin paikallaolossa häiritty koira.

Väkisinkin vain tulee mieleen, että mikä oikeus minulla on viedä koirani tilanteisiin, joissa sille voi käydä huonosti? Ihan vain sen vuoksi, että minä itse haluan sitä erilaisissa kissanristiäisissä kuljettaa ja tuloksia saavuttaa, altistan sen samalla mahdollisesti suurellekin loukkaantumisvaaralle. Ja silti se sama koira muka on rakastettu perheenjäsen? Entä jos joskus jotain sattuukin, pystynkö antamaan itselleni anteeksi?

Eivätkä ne koiraharrastusten riskit tähän pääty, eivät tokikaan, mutta tämä nyt vain pienenä ajattelun- ja keskustelunavauksena, mielelläni kuulisin muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Työnalla agilityssä:

- Takaakierto (opetellaan varmaksi matalilla rimoilla)
- Korkeusharjoitukset (maxi-korkuisia hyppyjä lähietäisyydeltä suoraan/viistosti)
- Takaaleikkaus (putkelle, puomille, A:lle ja hypylle + ehkä kepeille)
- Välistäveto
- Putkelle irtaantuminen (vaikka itse olisin kauempana)
- Käskyerottelu (putki vai A/puomi, kun ovat vierekkäin)
- Kepit (itsenäinen pujottelun aloittaminen myös vaikeista kulmista)

Eiliset treenit

Olin suunnitellut eiliselle keppi-, takaaleikkaus- ja käskyerotteluharjoitukset. Lisäksi kaveri oli tehnyt radanpätkän oman seuransa treeneistä, joten mentiin myös se, koska sisälsi meillä harjoittelussa olevia aiheita (takaakierto ja putken/A:n hakeminen). Lumes oli oikein pätevä ja selvitti radan ongelmitta (vai niin, että itse selvisin ongelmitta, jolloin koirakin teki kuten piti?). Kakkosen takaakierto olisi ollut ajallisesti järkevämpi ottaa ykkösen vierestä, mutta halusin loivemman linjan, koska ollaan vasta reilun viikon takaakiertoja harjoiteltu. Vähän se kakkoselle mennessään vilkaisi myös nelosta, mutta suuntasi kuitenkin kulkunsa oikein.

Tässä olisi nyt ollut hyvä tilaisuus esitellä vain onnistunutta suoritusta, mutta koska kenelläkään ei aina mene kaikki putkeen, niin lisäsin videoon myös kaksi ei niin onnistunutta pätkää. Niissä koetan tehdä ohjauksen radan suunnittelijan suunnitelman mukaisesti niin, että koira viedään toiselle putkelle ohjaajan ollessa A-esteen ja koiran välissä, jottei koiralle tule houkutusta kiivetä A:lle (Lumeksellehan se ei ollut ongelma) ja putkelta lyhempää reittiä takaakiertoon hypylle. Kuten näkyy, ne eivät toimineet ainakaan meillä.

Kepeillä koitettiin pujottelun aloitusta sekä vasemmalta että oikealta puolelta aloittaen siten, että tultiin kepeille suorassa kulmassa (ei siis edestä vaan ihan suoraa sivulta). Viimeksi korkeammassa viretilassa tämä oli hieman hankala harjoitus, mutta nyt keskittyneempänä aloitukset olivat sujuvat näinkin.

Takaaleikkaukseen (ja moneen muuhunkin ns. tuplaboksi-harjoitteeseen) löysin hyvät vinkit Viiman ja Myryn sivuilta, kiitos vaan heille selkeistä treenikuvauksista videoineen. Takaaleikkauksessa ohjaaja saa vaihdettua ohjauspuolta, ja koiran tulisi huomioida tämä ohjaajan suunta omassa kulkemisessaan. Me ei pystytä vielä aivan eleettömään ohjaussuoritukseen, jossa koira lukee rataa vain ohjaajan rintamasuunnasta, mutta aika hyvin sain pidettyä kädet alhaalla enkä antanut kolmansille hypyille suullistakaan käskyä lainkaan, paitsi sillä yhdellä kertaa, jolla huikkasin "täältä" Lumeksen aikoessa jatkaa suoraa linjaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein takaaleikkauksen hypyillä (ja ylipäätään koko takaaleikkausta on tehty vain muutama hassu kerta, nekin putkella), samaten ensimmäinen kerta, kun jätin suullisen käskyn hypyltä pois ja vielä ensimmäinen kerta siihenkin, etten näytä kädellä suuntaa. Siihen nähden aika hyvin.

Ihan lopuksi vielä A-este ja putki vieri viereen suoraan linjaan, ohjasin A-esteen puolelta. A:lle meni niin kuin pitikin, putken sijasta meni A:lle, koska jouduin ohjaamaan aika kaukaa A:n sivulta vieressä olleen kattotolpan estäessä luontevan kulun. Autettuani Lumeksen yhden kerran putkeen, meni se sinne uudestaankin, kun pikkasen koukkasin putkeen päin.

Treenien kokonaiskesto 2h (välillä siis taukoja pitäen), Lumes jaksoi yllättävän hyvin!

Kolmas nolla -> agility sert -> Lumes siirtyy kisaamaan 2-luokkaan.

Sertin lisäksi saatiin taas paljon tosi kivoja palkintoja, kun sijoituttiin sekä A- että B-radalla kakkosiksi. Nää mokkanahkainen pehmoluu ja Finlaysonin Nipsu-pyyhe esimerkiksi oli oikein mieleisiä ja Lumeksen mielestä ne molemmat kuuluu sille itselleen.

Mutta arvatkaas, miltä tää agilitytaituri näytti kotona eilen?
No täysin syyttömältä keittiön kaaokseen tietenkin.

Yhtään en kyl tiiä, mitä täällä on tapahtunut...

Tänään kisailtiin jälleen agilityssa, tuomarina Ritva Herrala.

A-rata oli helppo ja Lumes juoksenteli oikein reippaasti ja nätisti 0-tuloksen. Yliaikaa kertyi kuitenkin ärsyttävät 0,58 sekuntia, kun itse typeröin -> jos olisin hoputtanut Lumesta kepeillä, oltaisiin juuri ja juuri ehditty ihanneaikaan / tai jos olisin muistanut pitää suuni kiinni (se lupaus olla hidastelematta Lumeksen vauhtia) keinulla, eikä antaa pysähtymiskäskyä, jota koira totteli liiankin tunnollisesti eikä meinannut enää tulla keinulta alas, niin oltaisiin säästetty aikaa muutaman sekunnin verran. Sijoitus 2/22. LUVA oli niin pienestä kii!

B-rata oli hieman kinkkisempi ja ohjausta joutui suunnittelemaan tarkemmin. Mietiskelin, että jos saan radalla kaiken tehtyä suunnitelmien mukaan, eli että koira tekee kaiken kuvitelmien mukaan, ja että jos mieleeni ei juolahda mitään tyhmää kuten A-radalla kävi, niin virheittä pitäisi tältäkin radalta selvitä. Pari riskikohtaa radalla oli, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet Lumekselle ongelmia, esim. pujottelu oli oman liikkumisen kannalta sujuvampi suorittaa ohjaaja vasemmalla puolella ja me tehtiinkin siten, mutta moni otti varmanpäälle ja kulki oikealta vaikeamman reitin, että pääsi auttamaan koiran pujottelun alkuun. Lumes teki kaiken muunkin tasaisella varmuudella ja tuloksena 0 suoritusvirhettä, aika -6,19s -> toinen LUVA* ja sij. 1/20!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

On se aika hieno agilitykoiruus! Parasta Lumeksessa on sen keskittymiskyky, huolellisuus ja ohjattavuus, sen kanssa on tosi mukava agiliidellä!

Mä en nyt oikein välittäisi poseerata näitten palkintojen kanssa...

...kun paljon herkullisempaakin sapustaa on tarjolla...

...kuten tää naudan savulumpio...

Olen aina ollut surkea päiväkirjanpitäjä. Lapsena/nuorena olen aloittanut moneen kertaan päiväkirjaa eri teemoin esim. oma, hevoset ja kani, mutta alkuinnostuksen jälkeen ne ovat jääneet hyvin vähälle täytölle, vaikka varsinkin hevospäivistäni olisi täydellisempänä erittäin mukava lukea näin vuosien takaa. Bloggaaminen, jos tällaista hieno termiä nyt käytetään, onkin ollut pitkäaikaisin hengentuotteeni ja onhan näitä nyt paljon kivempi kirjoitellakin kuin pelkästään kirjaan. Varsinaisen treenipäiväkirjan aloittamista olen kuitenkin arastellut juuri innon lopahtamisen vuoksi, vaikka olenkin jo vuosia tiedostanut sen olevan "avain menestykseen". Varsinkin Lumeksen kanssa treenipäivis on käynyt mielessä useaan kertaan tässä parin vuoden aikana, ja tämä blogi on yrittänyt olla osiltaan hieman sitä korvaava, mutta koska pelkät treenipäivitykset ovat yleensä tylsää luettavaa, olen kertoillut niistä vain pääpiirteittäin.

Viime joulun alla julkaistu Canistempus-treenikalenteri on poltellut ostohaluja monesti, ja erityisesti koiraharrastajille suunniteltuna kiinnostanut kovasti, mutta hinta (toimituskulujen kera n. 30e) on toiminut pätevänä hidasteena. Vihdoin ja viimein ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen ja Lumeksen virallinen treenipäivis starttasi 15. heinäkuuta, ei kuitenkaan tuolla hienolla oikealla kalenterilla, vaan eräästä laatikostani pengastamallani lapsuuden/nuoruuden aikaseen tyhjään vihkoon (tai no, oikeastaan ei edes vihkoon, vaan jostain aiemmasta vuosikalenterikirjasta irti repimiini tyhjiin sivuihin, jotka niittasin yhteen). Kustannukset: 0e Käyttöaiheet: moninaiset Muunneltavuus: suuri Tilaa muistiinpanoille: niin paljon kuin asiaa riittää.

Kohta puolin on kolme kuukautta kulunut treenejä kirjaillen eikä ainakaan vielä ole tullut sellaista tunnetta, ettei huvittaisi/ehtisi/jaksaisi kynään tarttua, toisin kuin on niitten suurimman osan muitten päiväkirjojen kanssa siis käynyt. Kirjoittaminen auttaa suuresti ajatusten selkiyttämiseen, treenien suunnitteluun (mitä, miten, miksi, missä), läpikäymiseen, edistymisen seuraamisen jne. Perus treenikertojen selittelyjen lisäksi muutaman viikon välein on koontiaukemana, jossa tarkastetaan tavoitteissa edistyminen ja mietitään syitä, jos sitä ei ole tapahtunut, sekä asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle tarkastelujaksolle ja ajatellut keinot tavoitteisiin pääsemiseksi (eli lähinnä kuinka edetään halutun asian opettamisessa). Ensimmäinen treenivihkonen alkaa olla jo enemmän täynnä kuin tyhjä, joten sille on jo seuraajakin katsottuna valmiiksi...

 Suosittelen kaikille tavoitteellisesti treenaaville!

Tajusin viime viikonlopun kisojen jälkeen agilityn syvimmän ytimen. Ensinhän tuli siis lauantaina vauhdikkaalla radalla hutilointivirheitä ja hylky, jotka korjasin sunnuntaina hidastamalla ja varmistamalla Lumeksen menoa, josta seurasi yliaikainen puhdas rata. Kummasta radasta jäi parempi mieli? No siitä nopeasta, mutta hylätystä. Miksi? Koska agilityssa kaikki muu kuin nollat on turhaa, puhtaallakaan radalla ei tee mitään, jos aika ei riitä, mutta nopealla radalla on mahdollisuus ainakin yltää ihanneaikaan. Ja kun ei sekään vielä riitä, että on virheetön ja nopea, pitää olla nopeampi kuin muut! Toisin kuin muissa koiralajeissa, agilityssa ei kilpailla itseään vaan toisiaan vastaan, jokainen yrittää ja haluaa olla paras. Agilityssä tavoitteena on olla tarkempi kuin muut, nopeampi kuin, taitavampi kuin muut, olla täydellisen parempi kuin muut. Kaikki muu on turhaa, jos haluaa joskus koirastaan agilityvalion, vain parhaat palkitaan.

No, onneksi meidän tavoitteena ei ole AVA, vaan pelkästään pääsy kakkosluokkaan täyttää asetetut tavoitteet, joten meidän ei tarvitse olla parhaita, ainoastaan riittävän tarkkoja ja riittävän nopeita, pelkät nollat ilman kaikista parhaana oloa kelpaa ihan hyvin.

Tänään kisattiin kahdella radalla, molemmat oikein simppeleitä ja osan putkista sai suorittaa kummin päin itse parhaaksi katsoi, joka taisi helpottaa ainakin niiden nopeimpien koirien ohjausta. Näilläkään, kuten ei viime viikonlopunkaan, radoilla ei ollut ollenkaan rengasta, pituutta eikä pöytää. Ekalle radalle oli ahdas lähtötila (vaikka tilaa suuremmallekin olisi ollut yllin kyllin) enkä pystynyt oikein virittelemään Lumesta. Meno oli vähän vaisua ja A-esteen jälkeisen hypyn rima tuli alas, keinu hipsuteltiin hiljaa ja yksi kielto putkelta (käskytin epäselvästi), jossa sitten kului liikaa sekunteja ja mentiin yliajalle. Mutta pujottelu oli tosi hieno! 10 suoritusvirhettä ja 12,07 aikavirhettä, joilla sijoitukseksi tuli 5/15.

Ennen toista rataa ehdin jo ajatella, ettei tämä kaksi kisaa päivässä sovi ollenkaan meille ja että Lumes ei varmasti jaksa enää ollenkaan, kun päivän ensimmäinenkään rata ei sujunut vauhdikkaasti ja että mennäänpä nyt vaan kokeilemaan kuinka hitaasti päästään rata läpi. Toisaalta järkeilin, että kun meillä on nyt edellisistä starteista alla hylky, puhdas yliaika ja ratavirheet, niin nyt olisi sen nollaradan vuoro sitten. Tälle lähtöpaikalle oli varattu enemmän tilaa ja pystyin leikittämään hieman Lumesta, vaikka pitikin vähän kiiressä mennä radalle meidän ollessa ensimmäisinä vuorossa. Rata alkoi kahdella (vai kolmella?) hypyllä, joiden jälkeen oli putki. Lumeksen ollessa putkessa, sieltä kuului pieni inahdus ja se tuli vähän erikoisesti sieltä ulos. Luulin ensin sen loukanneen itsensä, mutta kun se jatkoi juoksemista ihan normaalisti, niin jatkettiin eteenpäin. Kohta syy omituisuuteen selvisikin, Lumesta oli alkanut kutittaa korvasta ja se ravisteli päätään useaan kertaan radan aikana. Vähän alkoi jänskättää, että missäköhän kohtaa se pysähtyy, jos kutina häiritsee liikaa, mutta ihme kyllä Lumes vaan jatkoi ja jatkoi sinnikkäästi. Kepeille olisin halunnut sen hieman rauhallisemmin ja kanssani samaan aikaan, ehdin jo säikähtää sen aloittavan väärältä puolen, mutta onneksi en ehtinyt väliin hidastamaan, niin hienon pujottelun se esitti taas!

Tuloksena tältä radalta 0 suoritusvirhettä, aika -4,21 s --> LUVA* ja sij. 1/13!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

Kannatti herätä aamuviideltä, on se vaan hieno koiruus!

La 10.9 maxi1 hyl

Eilen oli meidän eka virallinen agikisa ja jännitys oli paikanpäällä melkoinen. Tuomarina toimi Eija Berglud. Rata oli tosi mukava ja sinänsä helppo, joskin siihen oli joitain kinkkisiäkin kohtia sijoitettu ja ne koituivatkin monen koirakon kohtaloksi, tulostaso oli erittäin alhainen. Itse lähdin Lumeksen kanssa varmoin mielin matkaan, sehän menee niin rauhallisesti ja nätisti, ettei ainakaan väärän radan mahdollisuutta pitäisi olla, lähinnä pohdiskelin keppien sujumista, keinua ja huvittaako sitä hyppiä kaikki korkeat (55cm) aidat. Niinhän sitä luulis...

Lumes lähti vauhdilla matkaan ja jo kolmannella esteellä puomilla jouduin normaalia vahvemmin käskyttämään sitä hidastamaan ja sitä seuraavaa hyppy-hyppy-putki kaarrosta mentiin voimaikkain käskyin. Putken jälkeen mulla menikin sitten pasmat sekaisin, kun Lumes tuli sieltä ulos kuviteltua kovemmalla vauhdilla enkä hetken aikaa muistanut, miten ja minne seuraavaksi pitikään ohjata. Siitä syystä Lumes ohjautui keinulle (jota on muutamissa viime treeneissä aristellut) huonosti ja kovasta vauhdista loikkasi kontaktipinnan yli ja ilman karjaisuani olisi jatkanut samalla vauhdilla alastulonkin lennosta, mutta sain sen onneksi pysähtymään ja keinu ehti laskeutua alas. Nyt oltiinkin taas ihan väärässä tilanteessa ohjauksen kannalta, koska mun oli ollut tarkoitus ehtiä ennen Lumesta seuraavalle hypylle näyttääkseni sille oikean suuaukon putkesta, ja kun Lumes olikin mun edellä, se meni väärästä (lähemmästä) päästä putkeen --> suoritus hylätty. Jatkettiin kumminkin rataa siitä eteenpäin, joskin menin taas tästä suunnittelemattomasta tilanteesta hetkeksi häiriötilaan miettimään, kummalta puolen olikaan tarkoitus jatkaa ohjausta, jolloin seuraava hyppy meni hutiloiden ja Lumes ihan liian kovaa ja muissa mietteissä kepeille, joten aloitti väärältä puolelta. Korjasin, ja pujotteli tosi sujuvasti & vauhdikkaasti. Kepeiltä hypylle, jonka edessä just ja just ehdin vaihtaa puolta niin, että Lumes tämän putken suoritti oikein päin. Pituus-A-putkeen hyvin ja kovaa, sitten piti kaarrokseen kahdelle vimpalle hypylle taas korottaa ääntä, että tuli oikeaan suuntaan.

Vauhdista ei taatusti olisi jäänyt nolla-tulos kiinni, oli Lumeksella semmoinen meininki päällä, mutta treenien rauhalliseen menoon tottuneena en ollut yhtään varautunut tuollaiseen kaahottajaan, jonka kanssa olisi paikoin pitänyt olla ihan eri suunnitelmat kuin nyt. Hyppyjen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, olisi ollut varaa olla korkeammatkin. Kepeille menoa ja yleistä hallintaa vaan pitäisi harjoitella kovastakin vauhdista, paha vaan, että se kova vauhti on nähtävästi ainoastaan kisoissa. Treeneissä kun Lumeksen rauhallisessa vauhdissa on helppo pysyä mukana, se ohjautuu tosi nätisti ja menee sinne minne pitääkin. Nyt sillä oli joku salainen turbovaihde päällä.

Niin että hupsista keikkaa vaan...

Su 11.9 maxi1 7.08vp sij. 3/11

Agilityssä kilpaileminen ei ole kyllä yhtään mun juttu. Ensin pitää jännittää omaa vuoroa odotellessa ja sitten itse suoritus on kuitenkin hujauksessa ohi eikä mitään virheitä sallita, se on kerrasta poikki se. Tokossa kun saa mokailla paljonkin ja silti on vielä tilaisuuksia pelastaa kokonaisuus ja päästä hyville pisteille, kun osasuorituksia on useita ja kesto pitkä. Agilityssä taas pitää olla täydellinen, vain nollatuloksilla on merkitystä, kaikki muu on turhaa.

Tuomari oli sama kuin eilen, ratakin yhtä mukava ja sujuva eikä ollut niin pahoja paikkoja kuin eilisessä. Tänään olikin ensimmäinen LUVA (luokanvaihtoon vaadittava nollatulos) lähellä, Lumes suoritti virheettömän radan. Yritin korjata kaikki eiliset virheet ja onnistuinkin siinä, mutta niiden hintana oli himppusen verran yliaikaa. Hyppy-puomi-hyppy-putkeen väli meni hyvin, mutta eilisen ylivauhdikkaan keinun seurauksena pysäytin putken jälkeen Lumekselta vauhdit pois, ettei se ryntää keinulle. Olin rataantutustumisessa kokeillut keinun alastulon pintaa ja se tuntui liukkaalta, joten pelkäsin Lumeksen luistavan siinä, jos menee vauhdilla, ja siten säikähtävän taas. Varmistelin siis tarkasti keinulle menon ja Lumes hieman epäröi, että tohtiiko tullakaan, kun muutuin niin kummalliseksi ja olin vieressä kiinni, joten hiipi hiljaa keinusta läpi, jossa tuhraantui sitten useampi sekunti. Jommalle kummalle seuraavista kahdesta hypystä meinasi pysähtyä, kun jotenkin epämääräisesti käskytin ja näytin suuntaa. A-hyppy reippaat ja hyvät, mutta sitten taas kului ylimääräistä aikaa, kun hypyltä hidastin Lumekselta vauhdit melkein nolliin, jottei hätäile keppien aloitusta niin kuin eilen. Pujottelu olikin hyvä, mutta reippaasta hidastuksesta johtuen rauhallisen tahtinen. Loppurata muuri-hyppy-putkeen-putkeen-putkeen-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy menikin sitten taas loistavasti.

Ei liene epäselvyyttä, mikä palkinnoista oli eniten Lumeksen mieleen...

Jälkikäteen on tietenkin hyvä spekuloida, että ellen olisi hidastellut ja varmistellut Lumeksen menoa, ei meille yliaikaa olisi tullut vaan puhdas nolla, mutta toisaalta taas, olisiko kovemmalla vauhdilla selvitty radasta virheettä läpi? Viikon päästä kuitenkin taas uusi koitos ja jos siellä uskaltaisin antaa Lumeksen mennä rataa ilman varmisteluja ja katsotaan, mitä siitä sitten seuraa...

15.7 vepetreenit 2

Veneestä hyppyä epäröi edelleenkin ja kun yhden kerran hypätytettiin hieman syvemmältä, niin ei Lumes taaskaan pinnalla saanut itseään pysymään. Se on kumma, miten toiset ihan samalla lailla hyppäävät koirat saa itsensä jäämään pinnalle ja toiset, kuten Lumes, eivät. Tuon säikähdyksen jälkeen meinasi taas kahluusyvyydeltäkin hyppy tehdä vaikeaa.

Esineen vientikin takelteli, ehkä olisi pitänyt kahluutella Lumesta vedessä ennen lähetystä, niin leirilläkin opetettiin ja viime treeneissä tehtiin. Vei kyllä damin veneelle, mutta empien ja sitten ahdehdin liikaa ottaessani saman vielä kolmannen kerran ja Lumeksen mielestä olisi saanut jo riittää.

Hoksasinpa vain, että vaikka mullakin oli olevinaan Lumekselle herkkupalkkaa (paistettuja viljapossun kylkipaloja), niin näissä hommissa ei taida yksi lihanokare olla riittävä. Eräällekin labbikselle oli kulhossa ruokapalkkaa, joten sama ensikerralla kokeiluun Lumeksellekin.

20.7 Vepetreenit 2

No niin, nyt oli palkkoja parannettu aiemmasta, joka liikkeestä sai syötäväksi jauhelihaa ja kissojen purkkiruokaa (kalkkunaa kastikkessa), kyllä muuten maistui!

Veneeseen edelleenkin menee reippaasti, istuu siellä rauhallisesti (tänään oli jopa ihan yksin, yleensä on kiinnipitäjä) ja nyt kahluusyvyydeltä veteen hypätäkseen tarvitsi vain kolme käskyä eikä epäröitynyt yhtään niin paljon kuin perjantaina. Kolme kertaa otettiin veneestä hyppy.

Köysi haettiin veneeltä kahdesti noin 5-7 metrin päästä. Meni määrätietoisesti veneelle, mutta köyden ottamisessa oli jotain hämminkiä (otti sen siis kyllä, mutta näytti hitaalta), ehkä se annettiin sille jotenkin huonommin kuin aiemmin?

Esineen vienti kahluusyvyydeltä ok, Lumes katsoi damin veneeseen ottanutta odottavasti (aiemmin on palkattu sieltä), vaikka huikkasin sen rannalle syömään rasiasta. Toisella kertaa oli uimasyvyys (ehkä 10m) ja Lumes kääntyi hetken uituaan takaisin, menin sitä vastaan veteen ja lähetin uudelleen, jolloin vei hyvin veneelle asti. Korvat hörössä ui takaisin kissanruualle.

Agi- & tokoilu

Suoraan vepestä ajeltiin agilityyn, jossa tehtiin eiliseltä osa rataa. Pujottelussa alku takkusi, kun koitin ottaa liikaa etäisyyttä, lähemmäs jäätyäni onnistui. Pääideana oli ottaa kuvia, kun treenikaverin kanssa kahden oltiin.

Agilityn perään myös hieman tokoteltiin, kissanruokapurkki kentän keskellä sai Lumeksen silmät säihkymään.

Seuraamista

Luoksetulo

Kaukot - maahan

Paikallamakuu (aka lapinkoirien kokoontumisajot), Lumes opetusten mukaisesti pää maassa.

Tyylinäytteet jokaiselta.

Ai niin, oli muuten kotona himppusen väsynyt koira!

Täytyy kirjoitella ajatukset sanoiksi, niin kauan kun ne mielessä vielä pysyvät...

Kouluttajana Anders Kronqvist, josta tykkäsin, treenit olivat hyvin suunnitellut ja osasi neuvoa siten, että kaiken saimme Lumeksen kanssa onnistumaan melko vähällä vaivalla. Ehkä rata oli hieman liian yksinkertainen, sillä sinänsä se ei tarjonnut haasteita, mutta toisaalta silloin kuin harjoitellaan jotain uutta asiaa, tavataan se tehdä muita osia helpottamalla. Radan ideana oli harjoitella koiran ohjaamista esteille siten, että se on valmiissa suunnassa suorittamaan seuraavaa estettä, jolloin säästyy metrejä ja metrien myötä myös sekunteja. Jos koira tulee esteelle väärässä kulmassa seuraavaan nähden, se pakostakin on väärässä kulmassa myös sitä seuraavan esteen lähestymistä varten, jolloin koiran tulee kuljettua pienelläkin matkaa jo monta ylimääräisiä metriä. Koiralla tulee siis olla ohjaajan liikkeen ja vartalonkäytön perusteella koko ajan tiedossa kaksi seuraavaa suuntaa esteineen. Jos alkaa ohjata seuraavalle vasta koiran suorittaessa/suoritettua nykyisen esteen, ollaan jo ohjauksessa myöhässä. Kouluttajan mukaan koirien liukastumiset, horjahdukset, kaatumiset yms. radalla johtuvat siitä, että koiralla ei ole ollut riittävän ajoissa suunta tiedossa, jolloin se joutuu jyrkemmin korjaamaan linjaansa, joka taas altistaa onnettomuuksille.

Koira jätettiin ykkösen taakse odottamaan, itse mentiin esteiden vasenta puolta kakkosen kohdille. Koiran suorittaessa ykköstä lähdettiin itse liikkeelle kohti kolmosen oikeaa siivekettä, jotta koira tietää kakkoselta kääntyä oikealle viistoon. Itse seisotaan lähellä kolmosta sen melko oikeassa laidassa ja ohjataan koira oikean jalan ympäri viistosti kolmoselle, jolloin se on oikeassa suunnassa menossa kohti takaa hypättävää nelosta. Otetaan pari askelta nelosta kohti ja koiran ollessa vielä menossa neloselle, käännytään itse jo viistosti vasemmalle kohti vitosta, jotta koira jo nelosta hypätessään suuntaa vitoselle. Vitoselta otetaan kutoselle tiukka käännös, jos koira osaa mennä pujotteluun jyrkästä kulmasta, jos ei osaa, ohjataan koira tekemään vitosen jälkeen pieni kaari kohti kutosta.

Rimat Lumekselle oli 45cm. Lumesta hieman enemmänkin innostutti ja se karkasi lähdöstä ykköselle ilman lupaa (ei ikinä ennen), joten otettiin lähtö uusiksi. Estevälit 1-4 menivät oikein ensiyrittämällä, mutta nelosella jäin liikaa oikealle, jolloin linja vitoselle tuli liian väljäksi. Uusintayrityksellä sekin meni riittävän tiukasti. Kepeille mentiin tiukasta linjasta, mutta niistä Lumes sujahtikin vain suoraan läpi vierellä seisoneen kouluttajan luo... Sama toistui kolme kertaa. Ai miten niin Lumes huomasi, etten pitänyt yhtä tiukkaa linjaa kuin normaalisti, jolloin siis on armeijakuri kaikesta hölmöilystä (eli toisten koirien ja ihmisten ihannointi)?

Jos koira osaa pujotella itsenäisesti, jätetään se suorittamaan kutosta itsekseen ja pyritään sen edelle kohti seiskan vasenta laitaa. Koiran taas tarvitessa pujotteluun ohjaajan tuen, mennään koiran vierellä ja loppupäässä vaihdetaan koiran editse vasemmalle puolen. Seiskalta mennään suoraan heittämään koira takaakietoon kasille ja koiran ollessa vielä matkalla sinne, luotetaan sen suorittavan esteen ja lähdetään itse kirimään ysin oikealla puolen niin pitkälle kuin ehtii (mitä nopeampi koira sitä itsenäisemmin sen pitäisi pystyä suorittamaan esteväli 7-8, jotta ohjaaja ehtii riittävästi edelle). Kasin ja  ysin välissä voi vilkaista olkansa yli, että koira tulee mukana. Kasilta ysille on helppo suora linja, mutta kymppiä varten ohjaajan tulisi ehtiä putken suulle ennen koiraa ja askeleella kymppiin päin koukauttaa koira takaa yli. Koiran ollessa kympin takana, tulisi ohjaajan jo mennä kohti yhtätöista ohjatakseen sen vasemmalta puolen koiran kiertämään takaahyppyyn, kääntyä kohti kahtatoista (mutta ei liikaa, jottei koira sujahda sinne suoraan yhdentoista takaa jättäen hypyn välistä) varmistaen kuitenkin koiran hyppäävän yhdentoista. Vaihtoehtoisesti ohjaaja voi kasin jälkeen pysytella ysin vasemmalla puolen, jolta hyvin ohjautuvan ja takaaleikkauksen taitavan koiran pystyy kympille viemään, mutta ongelmana siinä on ohjaajan ehtiminen yhdelletoista, joten koiran tulisi irrota hyvin sekä osata takaakierto täysin itsenäisesti. 

Kouluttajan siirryttyä pois keppien vierestä, ne sujuivat vauhdikkaasti, joskin etenin liikaa Lumeksen edelle ja siltä jäi joku väli pujottelematta, otettiin uusiksi kepeiltä ja pysyin enemmän sen vierellä ottaen etäisyyttä vasta loppupäässä ja se toimi. Ehdin hyvin vaihtaa keppien päässä puolen vasemmalle ja ohjata Lumeksen seiskalle. Kasille ohjauksessa hätäilin ja näytin takaakierron liian edestä, jolloin Lumes hyppäsi sen etupuolelta. Seiskalta uusiksi ja ohjasin riittävän perille, takaakierto onnistui, mutta jäin liikaa varmistamaan sitä, jolloin en ehtinyt putken päähän asti ennen Lumesta. Uudellen seiskalta alkaen, huolellinen ohjaus kasille, mutta en jäänyt yhtään odottelemaan vaan lähdin heti putken viertä ja ehdinkin ajoissa sen päähän. Hätäilin kumminkin taas liikaa näyttäen takaakierron liian aikaisin, jolloin Lumes hyppäsi väärästä suunnasta. Uudelleen putkelta alkaen ja huolellisempi ohjaus, jolloin Lumeskin meni oikein, mutta yhdellätoista olin liikaa sen oikealla puolella (vaikka olin siis yli puolivälin päin vasemmalle) ja Lumes hyppäsi käteni vierestä etusuunnasta. Tähänkin tarvittiin siis jälleen se oma siirtyminen hieman enemmän kierron puolelle. Koko rata alusta uudelleen ja kun muistin liikeradat, olin huolellinen, mutta en liian varmisteleva, niin päästiin rata sujuvin liikeradoin ja ilman virheitä läpi yhdellä kertaa.

Lumes jaksoi olla innokas, vauhdikas ja hyvin kuulolla (sen alun hölmöilyn jälkeen), kouluttajakin kehui samoja sekä hyvää ohjautuvuutta (ja on kuulemma ollut kouluttelemassa lapinkoiria useammankin kerran). Itsekin pystyin olemaan iloinen ja oikein hyvällä tuulella, vaikka omia, samoja virheitä sattui monta ja niistä syystä Lumeskaan ei mennyt heti niin kuin piti. Palkata kyllä unohdin Lumesta monessa kohtaa, mutta ei se yhtään näyttänyt sitä kaipaavankaan, annoin kuitenkin sitten satunnaisissa kohdissa sille namin ihan muuten vaan, kun palkata kuitenkin pitäisi ja se hyvää työtä teki. En sitten tiedä vaikuttiko huoleton olemukseni Lumekseen siten, että se oli erilaisempi kuin yleensä, vai oliko se (todennäköisempää ehkä) jälleen vain vieraasta paikasta kiinni (vaikka nyt ei kyllä ollut edes toisia koiria, joista intoa kerätä). Yhtä kaikki, oikein mukava treeni-ilta oli ja täytyy yrittää pitää nuo saamamme opetukset mielessä.

Viimeisimmät agikuvat taitavat olla hallikaudelta, joten tänään otettiin muutama korvaava otos. Pitäisipä ensi kerralla ottaa ihan treeneihin kamera mukaan, jos siellä on yhtä vähän väkeä kuin parilla viime kerralla, niin ehtii hyvin kuvailla.

"Saisinko sen lelun?"

Rimakorkeus on vaihtelevasti 24, 44 tai 64cm ja tässä viimeisen muutaman kuukauden sisään Lumes on alkanut hypätä mielellään myös korkeammalta (vielä viime alkutalvesta usein kielsi/meni ali/meni apurimojen väli). Muutenkin sen asenne on muuttunut paremmaksi ja vauhdikkaammaksi hyppyjä kohtaan. Kuvissa näyttää, että hypyistä mennään ihan nippa nappa yli, mutta sen verran tarkasti Lumes aina jalkansa asettaa, että rimat pysyvät ylhäällä (se on kaikkiaan pudottanut riman korkeintaan muutaman kerran). 

Saksasta tilattu hundetunnel on ajanut asiansa hyvin, vaikka nuo kiinnitysrenksut (joiden määräksi tilauksessa kylläkin laitettiin 0) visuaalista ilmettä häiritsevätkin. Ihanan kevyt tuo on kantaa, jaksaa hyvin yksin toisellekin puolelle kenttää. Seuran toisessa toimipisteessä olivat huomanneet, että nekin koirat, jotka vanhoihin putkiin menoa nihkeilivät, sujahtivat uuteen (jossa ei ole mitään ällöhajuja) näpsäkästi.

Kai se nyt on vaan uskottava, että tuon hömpötyksen kanssa voisi ja pitäisi lähteä virallisiinkin onneaan kokeilemaan. Eilen kisailtiin epävirallisissa agikisoissa kilpailevien luokassa. Ilmoitin ensin maxeihin, mutta kävin muuttamassa sittenkin medeihin alkaessani epäillä maxien hyppykorkeuden yhdistettynä tiukkoihin lähestymisiin hypyille saattavan olla ongelma, ja yksi tälläinen kohta radalla olikin - sivusuunnasta putkelta muurille, joka olisi todennäköisesti tuonut maxi-korkeudella kiellon. Kuten aiemmillakin kerroilla, opiskelin rataa kentän ulkopuolelta jo heti esteiden ollessa numeroidut ja se auttaa todella paljon radan muistamisessa, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt unohtavani rataa.

Lumes on hauska kentän ulkopuolella. Se haluaisi tutustumaan kaikkiin toisiin koiriin (vaikka ei koskaan pääsekään) ja intoilee niistä ohikulkiessa. Annan sen olla sellainen vallaton, onpahan innokas mieli ainakin. Toisin kuin tuosta käytöksestä voisi päätellä, se ei kentällä enää haaveile muiden luo menosta, ja tämä onkin se puoli Lumeksesta jota esim. harva tuttunikaan on päässyt näkemään ja siksi heidän onkin vaikea uskoa, että Lumeksen kanssa minnekään kisoihin voisi mennä. Rauhallisesti käyttäytyvä Allu olisi heidän mielestään paljon potentiaalisempi (vaikka juuri  Allu nuorempana nimenomaan karkaili radalta toisten koirien luo).

Radalla Lumes kulki täydellisen sujuvasti, jopa pari hieman hankalampaa kohtaa, joita mielessäni hieman epäilin, menivät oikein nätisti. Parissa mutkassa korotin ääntäni varmuuden vuoksi muistaen viime kerran lapasesta karkaamisen, mutta nyt ei ollut ollenkaan sellaista ongelmaa. Kepit, joissa jälleen kokeilin antaa Lumeksen suorittaa itsenäisesti, menivät virheettä, eikä edes ollut mateluvauhtipujottelu vaan hieman reippaampi. Tuloksena puhdas rata, aikavirhettä en tiedä oliko, mutta kuvittelisin ettei, koska Lumeksella oli ihan hyvä vauhti päällä. Voittokin tuli kotiin, en muista tarkkaan montako koiraa luokassa oli, mutta me startattiin medeissä ensimmäisinä ja meidän jälkeen oli vielä muutama, ehkä 4-5. Lisäilen ratapiirroksen myöhemmin, jos se ilmestyy järjestäneen seuran sivuille. Edellisestä kisasta se julkaistiin vasta pari päivää sitten, vaihdoin sen itsetekemäni tilalle, on huomattavasti selkeämpi.

Paikka: Pietarsaari
Tilanne: Epävirallinen agikisa, luokka maxi1
Tuomaroi: Anders Virtanen
Tulos: Hömppäkoira lähti lapasesta

Viime kisoissahan meni molemmat koirat medi1 radan nätisti ja reippaasti, mitä nyt Allu kerran pyörti putkensuulta takaisin ja Lumeksella meni keinu lennoksi. Eilen Allulla medi1 puhdas rata, Lumeksella maxi1 ja...hmmm....mielenkiintoinen rata...

Alku oli oikein kaunis, hömppä oli SUPERinnoissaan ja meni suuurella vauhdilla, mutta kuitenkin just siten, kuten ohjasin, niin kuin aina. Kepeillä olin päättänyt ottaa tietoisen riskin ja kokeilla, meneekö tuolla innolla ja vauhdilla suorilta läpi vai ei. No eihän se mennyt, ensin pujottelu alkoi yhden välin myöhässä, sitten jäi yksi väli välistä ja korjauskäskytyksestä siitä pujoteltiin takaisin päin (ihan niin kuin tuolla tapana on), josta tietenkin seurasi hylky. Harmitti, mutta eihän me siitä lannistuttu vaan huolellisempi ohjaus kepeille, yksi avustus ja nätisti + reippaasti loppuun.

Sitten tulikin kaarre - ja ensimmäistä kertaa koskaan Lumekselle joutui agiradalla korottamaan ääntä, sillä kun ei meinannutkaan olla aikomusta kulkea ohjauksen suuntaan (vaikka se treeneissä ja vielä viime kisoissakin oli aina niin kuuliainen ja hyvin ohjattavissa). A:lta putkelle ja puomille taas tosi nätisti, mutta hypyt kaarteessa olivatkin Lumeksen vauhdin tiellä eikä kurkku suorana huutamani "TÄÄÄÄLLÄ!" meinannutkaan saada Lumesta kaartumaan esteiden linjassa vaan se paukkasi iloisesti A:lle (vaikka ei ikinä, ei ikinä, ole treeneissä varastanut väärälle esteelle).

Tässä vaiheessa oli siis takana jo tuplahylky, mutta täysillä silti vaan eteenpäin. Otettiin koko kaarre (esteet 13-15) uusiksi ja suurella äänenkäytöllä sain juuri ja juuri Lumeksen kääntymään mukana, vain huomatakseen, että edessä olikin yök-muuri, jonka yli ei kiinnosta hypätä (vaikka edelleen treeneissä eikä viime kisoissa ei mitään ongelmaa). Kaksi kieltoa sille siis. Sujuvasti putkeen ja tokavipalle hypylle, josta saikin taas karjaista keuhkonsa tyhjäksi, jotta viimeinenkin este tuli suoritettua.

Sellainen vauhtirata se. Nyt koira meni kovaa (ja ihka ensimmäistä kertaa koko rada maxi-hypyillä), mutta ohjattavuus kärsi suuresti. Ongelma, jota en osannut odottaa.

Hyvin alkeellinen ratapiirustus

Seuratessani mölliluokkaa, kiinnitin huomiota yhteen hankalaan ohjauskohtaan, ja ohjaajien tapoihin ratkaista se, jotka ihmetyksekseni pysyivät yhtä lukuunottamatta täysin samoina myös vapaaehtoisilla uusintakierroksilla. Luulisi, että uusintakierrokselle mennään juurikin korjaamaan epäonnistuneet kohdat, mutta ei, samaan tyyliin vaan.

Tummanvihreällä reitillä ohjaajat yrittivät leikata koiran takaa sen ollessa menossa hypylle, joka poikkeuksetta johti ongelmiin (esteiden väli oli liian pieni sujuvaan leikkaukseen) -> suurin osa koirista kielsi hypyllä tai olivat vähintäänkin ymmällään eikä jatkaminen ollut lainkaan sujuvaa. Vaaleanvihreältä reitiltä ei saanut ohjattua koiraa putken jälkeiselle hypylle, koska koira oli ohjaajaa edellä, ja ohjaaja vielä putken takana ohjauspimennossa. Yhden  tummanvihreää reittiä kulkevan ohjaajan uusintakierroksella koirallaan teettämä oranssi kierukka näytti oikein näppärältä ja sujuvalta ohjaukselta tuohon väliin, koira pysyi hyvin mukana. Hitaammilla koirilla olisi myös toiminut ohjaajan linjanleikkaus tmv. toisen putken lopusta koiran vielä ollessa putkessa, mutta yksikään ei näin tehnyt.

Jäi vain mietityttämään, että mikä tässä olisi ollut se oikeasti näppärin tapa?

Joo mutta eiköhän sitä ohjaaja nyt hakeudu agilitylisenssiseksi ja katsotaan sitten, mitä siitä seuraa...

Olo on hieman haikea, marraskuun alussa alkanut hallikausi päättyi tänään. Koko talven on kyllä tokoiltu ulkosallakin, mutta agilityharrastuksen kannalta halli oli ihan ehdoton, ja tulipa siellä tokoiltuakin siinä sivussa.

Olin suunnitellut valmiiksi agiradan, jossa harjoituksena muutama tietty ohjauskuvio, mutta hallissa olikin muutama este (puomi, kepit, 2 x putki) jäänyt kentälle joidenkin muiden treenien jäljiltä, joten päätimme hyödyntää niitä ja kehitellä loppuradan sen mukaan. En ole vieläkään saanut aikaiseksi ladata koneelle oikeaa agility-suunnitteluohjelmaa, joten on edelleen tyytyminen ankeisiin paint-piirroksiin. Mittasuhteet ovat niissä aivan vinksallaan (kuvista saa paremmin osviittaa), mutta suunnilleen saa kuitenkin selville, millainen harjoitus oli.

Rata alkaa ihan helposti, mutta haasteena on loppupuolella estevälit 7-9, joilla koiran tulee irrota hyvin ohjaajasta. Virallisissa kilpailuissa ei hyppyä taideta koskaan sijoittaa puomin alle (ehkä jollain suurella koiralla voisi tulla ahdastakin hypätä siellä) ja meilläkin ajatuksena oli sijoittaa sinne pussi (molemmat putket kun olivat jo käytössä), jota emme löytäneetkään, joten hyppy toimi sitten siellä suunnan johdattajana.

Kepeiltä pituudelle Lumeksella oli ihan liian hidas vauhti, mutta pystyi silti juuri ponnistamaan pituusesteestä yli. Puomin alle Lumes irtosi hyvin, mutta ohitti hypyn 7 mennen suoraan hypylle 8. Hyvää etenemistä kannustaakseni jatkoin radan loppuun enkä välittänyt seiskan ohituksesta (ohjaajan mokahan se oli eikä koiran), Lumes meni reippaasti putkeen ja siitä sujuvasti viimeiselle esteelle puomille. Sai kehut ja palkat, jonka jälkeen otettiin hankala kohta uusiksi lähtien renkaan takaa matkaan. Se sujuikin paremmin ja väli 7-9 meni nyt juuri suunnitellusti.

Tässä ohjausvirhe tapahtui, Lumes joutuu renkaalla katsomaan ohjetta seuraavaan suuntaan, koska käteni ei ole sinne ohjaamassa vaan koukistettuna juoksuni tahtiin (näkyy koko kuvasta). Liian myöhään antamani ohjaus sai Lumeksen hämilleen, ja vaikka se silti lähti osoittamaani suuntaan, ei se hoksannut hyppyä.

Puomilla ravaillaan, onneksi yhä useammin myös laukataan.

Uusintayrityksen renkaalla ohjaus on mukana ajoissa, eikä Lumeksen tarvitse vilkuilla minuun, vaan suorilta jatkaa matkaa.

Seuraava radan pätkä oli sinällään yksinkertainen, mutta hypyn 6. jälkeen tekemäni puolen vaihto Lumeksen edessä (sen ollessa vielä välillä 5-6) hämmensi sitä ja ensimmäisellä yrityksellä Lumes meni pituudesta ohi ollessani liian kaukana sen edellä (heikentää motivaatiota). Toisella yrityksellä tein puolen vaihdon liian lähellä esteen 6 takana, jolloin Lumes ei tohtinut hypätä, vaan pysähtyi esteen eteen. Kolmannella yrityksellä sijoituin oikein ja esteet 5-7 suoritettiin sujuvasti.

Vauhdikas pituus

Lopuksi kokeilin viime kerran (jolloin Lumes intoutui suuresti saadessaan mennä agia kaverini kanssa) innoittamana radanpätkälle putki-hyppy-hyppy-pituus-putki-rengas Lumekselle radan loppuun palkaksi kaveria kera lelun. Johan innostui! Sama pelkillä kepeillä, vauhtia roimasti lisää, keskittyi silti hyvin. Täytyy varmaan kisoihin rekrytoida aina joku kiva tyyppi tuomaan Lumekselle lisäpotkua vauhtiin.

Ihan viimeiseksi pikkasen tokottelua ja vähän hömppäilyäkin, huomatkaa Lumeksen hienot seuraamispaikat kolmeen eri tyyliin.

Kesän treenejä odotellessa...

Kotimatkalla nähtiin kurkia, ja pitihän sitä pysähtyä niitä kuvaamaan, kun kerrankin oli kamera matkassa ja linnutkin lähietäisyydellä. Komeita ovat!

Loppuviimein yllättävän vähällä vaivalla saatiin luoksetulon seisomaan pysäytys toimimaan, se on kunnossa nyt, tosi napakka ja kiva! Vähän meinaa ennakointia olla mukana, kun sitä on nyt seisotettu melkein joka päivä, mutta aletaan ottaa paljon pelkkiä läpijuoksuja, niin eiköhän se siitä.

Piilopaikallamakuut hallissa on koevalmiit, makaa rauhassa ja laskee päänsä alas. Paha vaan, että hallikisoja ei ole taas seuraavaan puoleen vuoteen, joten pitäisi saada pihapaikallaoloistakin rennot, kun aikomuksena olisi kesäkaudellakin kokeissa käydä. Treeneissä palkkailenkin nyt pelkästä pään alaslaskusta, kun se olis se tie siihen mielialamuutokseen.

Agilityssä pujottelu sujuu vaihtelevasti. Oikean aloituspuolen (eka keppi koiran vas. puolella) valinta on varmaa riippumatta omasta sijainnistani. Irtoaa hyvin kepeille, varsinkin kotona, mutta ei osaa pujotella vielä itsenäisesti loppuun asti ts. tarvitsee mut vierelle kulkemaan. Hitaasti pujotellen suoritus on varma, nopeuden kasvaessa jää usein joku keppiväli välistä. Kepeillä käytän loppupalkkaa, useimmiten lelua. 

Koko kahden vuoden olemassaolonsa ajan Lumeksella on ollut treeneissä totaalikielto ihmisten ja koirien moikkailuun, ja ylipäätään mihinkään kanssakäymiseen. Näin olen halunnut varmistaa, että Lumeksenkin ajatusmaailmassa treeneihin mennään tekemään me yhdessä, eikä ne muut ole Lumesta varten. Tänään tein kokeilumielessä lievennöksen, kaveri sai leikittää Lumesta ja mennä agiradan kerran sen kanssa. Ensin Lumes ei meinannut uskoa, että saa lähteä jonkun muun matkaan, jouduin kolmesti antamaan sille luvan, ja kun lopulta uskoi, että saa mennä, niin siitähän riemu vasta repes. Hömppäkoira aivan kiemurteli onnesta ja pursui intoa, juoksi radan läpi melkein tuplavauhdilla verrattuna mun kanssa mentyihin, ja lopussa pyöri kaverini ympärillä ihan seitsemännessä taivaassa. Kaikki hyvä vaan tapaa loppua aikanaan, ja niin Lumeksellekin tuli kehoitus "nyt riittää" ja joutui poistumaan sen ihanan ihmisen luota. Tämän perusteella vaan mun on turha itse sen kanssa mihkään agikisoihin lähteä hidastelemaan, kun paremmat mahdollisuudet ainakin vauhdillisesti olis ihan jonkun muun kuin mun kanssa. Kuka haluis reippaan ja lähes kisavalmiin agikoiran?

Meiltä löytyy omaa agilitykalustoa pujottelun, renkaan, parin hypyn sekä pikkutunnelin verran. Jo viime kesänä tuumailin, jotta täysimittainen putki olisi ihan jees olla kotonakin, monipuolistaisi suuresti kotitreenejä.

Pikkutunneli on näitä kaupoissa lapsille myytäviä ja omille koirilleni  "pentukokoa".

Maanantaina sain tokotreeneistä kotitehtäväksi kahden uuden agilityputken tilaamisen seuralle, ja sillä samalla tilausinnolla ostin sitten itsellekin oman. Seuran putket tilattiin Saksasta ja vaikka en kieltä sen kummemmin taidakaan, oli tilaus hyvin helppo ja yksinkertainen tehdä, tosin ei pitäisi vielä mennä sanomaan mitään onnistumisesta, sillä tilausvahvistusta ei ole näkynyt... Vähän mietin, josko olisin samaan syssyyn ottanut tuolta itsellekin, 200e ei nyt niin hirveän paljon kuitenkaan ole putkesta ja postikulut olisi säästänyt yhteistilauksessa, mutta taloudellisuus voitti. Keskiviikkona lisäsin Pikkukoiran putiikin (halvin paikka putken ostoon) ostoskoriini halkaisijaltaan 60cm ja pituudeltaan 5m olevan ison putken, köyhdyin 67e ja tänään jo oli uusin agiesteperheemme jäsen kotona. Kehuttavan ripeä lähetys siis, tosin olisi sen putken voinut paketoida vaikka edes vanhoihin sanomalehtiin eikä lähettää paljaasti omassa kassissaan, joka linja-auton sisuksissa pyörineenä ei enää puhdas ollut.

Käyttötestaaja palveluksessanne, toimii!

Nyt kun vielä lumet sulaisivat, että pääsisi kotitreenaamaan muuallakin kuin putken testipaikassa eteiskäytävässä... Ja se on muuten suomenlapinkoirissa jo kaksi agilityvaliota, heti perään sen ensimmäisen jälkeen sai myös Nutukas Ursula viimeisen valioitumisnollansa!

Se on sitten Lumeksen agilityurakin nyt korkattu eikä yhtään hullumpi aloitus ollutkaan! Käväistiin Pietarsaaressa, jossa tällä kertaa tuomaroi Elisabeth Björklund, ja osallistuttiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen suoraan 1-luokkaan. Lumeshan on selvästi maxi-kokoinen koira (säkäkorkeus vähintään 43cm), mutta järjestäjän luvalla pääsimme medeihin, kun halusin Lumekselle matalammat hypyt, koska ei olla kokonaisia ratoja vielä menty maxi-korkeudella.

Yksi mölliluokan koirista (narttu ilmeisemmin) pissaili radalla puomille, maahan ja kahdesti putkeen, ja mietin jo, että näinköhän tästä mitään tulee, jos koko rata on täynnä narttujen herkkupissoja, mutta suurin riskikohta putki onneksi vaihdettiin puhtaaseen ja muut kohdat toki pestiin eivätkä hajut sitten häirinneet ketään. Puomi (jossa muuten oli renkaat alla, samoin keinussa, vähänkö kätevää!) kyllä oli huopakangaspäällysteisenä täynnä hajuja, jonka vuoksi Lumes kulki sen kävelyvauhtia nenä puomissa kiinni. Muuten olin tosi tyytyväinen Lumeksen vauhtiin (vaikka älyhitaastihan se etenee oikeasti, mutta mulle just sopiva vauhti) ja ohjattavuuteen, se pitää katseen radassa, mutta samalla kuuntelee ja tekee, kuten sanotaan. Kepeillä se on vielä vähän epävarma ja pujottelee ne hitaasti, mutta siihen tulee varmasti vauhtia lisää ajan kanssa ja parempi lähestyminenkin auttaisi asiaa, nyt jouduin hidastamaan sitä ennen keppejä. Hienoa on, että Lumes ei tarvitse apuja pujotteluun vaan tekee sen itsenäisesti, ainoastaan joskus joudun yhden välin näyttämään, kun "unohtuu". Toki pitää harjoitella vielä se, etten itse kulje vieressä vaan olen etäämmällä.

Keinusta Lumes vain juoksi läpi, joko se ei tajunnut sen olevan keinu (on viimeiset puoli vuotta käytetty yhtä ja samaa keinua, jossa ei ole kontaktipintojakaan merkitty), tai ei jostain syystä muistanut laskeutumista, mutta vähän hurjaksi meni siinä kohden. Treeneissä aina kävelee keinun ja huolella odottaa sen laskeutumisen, joten en osannut yhtään varautua tuohon vauhdikkaaseen läpijuoksuun, muuten toki olisin käskenyt sitä hidastamaan alastulolla. Ei onneksi säikähtynyt siitä sen kummemmin vaan palautui nopsaan jatkamaan rataa.

Niin siinä sitten vaan kuitenkin kävi, että Lumeksen kanssa voitettiin luokka (ja mukana ollut Allu oli kakkonen). Virhepisteitä kertyi 7,20, josta lentokeinusta se 5 ja pari aikavirhettä. Ihanneajasta en ole varma, kun tuomari selitti asiansa vain ruotsiksi enkä keskittynyt kuuntelemaan sitä, koska oletin saman selityksen tulevan tottakai myös suomeksi, mutta eipä tullutkaan. 40 jotain sekunnista olin kuulevinani ruotsihöpötyksen seasta ja varmaan se sitä luokkaa oli, koska videolta päätellen Lumeksen aika oli 47 sekunnin luokkaa, ja ilman hidasta puomia ja keppejä se olisi ollut huomattavasti parempi. Radan pituus 100 jotain, ja siinäpä olikin kaikki, mitä korviini "väärästä kielestä" ilman kuuntelemaan keskittymistä tarttui. Mutta siis tuloslappusta (tai edes niiden ääneen kertomista) olisin kyllä kaivannut, kaikista aiemmista Allun kanssa käymistäni epävirallisista agikisoista sellaisen on saanut.

Toisin kuin tokossa, agilityssa emme tavoittele valioitumista, vaan nousunollat 2-luokkaan ovat meille aivan riittävä tavoite ja saavutus. Moni lappalaiskoiranomistaja kuitenkin kisaa agilityssa ihan tosissaan, ja tästä osoituksena onkin Suomen ensimmäinen agilityvalio suomenlapinkoira Taivaannastan Diidas´atni!

Toko-tavoitteet vuodelle 2010
"Alokasluokan liikkeet kisakuntoon, ylempien luokkien liikkeiden harjoittelun jatkamista + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & loppuvuodesta ehkä virallisiinkin."

Alokasluokan liikkeet saatiin kisakuntoon, suuri osa ylempienkin luokkien liikkeistä on jo sujuvia + kävimme kolmissa möllitokoissa treenailemassa & loppuvuodesta juuri ja juuri ehdittiin käydä virallisissakin, joista tuloksena 167 pistettä.

Toko-tavoitteet vuodelle 2011
Avoimen- ja voittajaluokan liikkeet kisakuntoon + möllitokoihin treenailemaan ja kisavirettä rakentamaan & ainakin avoimesta luokasta ykköstulos ja voittajastakin mielellään joku tulos.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2010
"Keväällä lumien sulettua on tarkoitus jatkaa jäljen parissa, keppien ilmaisu (=tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 1-luokan verran eli 500m. Esine-etsintä valmiiksi."

Jäi jälkitreenailu kyllä niin vähille, että melkein samalla tasolla ollaan edelleenkin kuin ensimmäisenä kesänä.

Metsäjälki-tavoitteet vuodelle 2011
Keppien ilmaisu (huomaaminen ja tuominen mulle) varmaksi ja jäljelle pituutta 300 metriä. Esine-etsinnässä ilmavainun käytön vahvistaminen.

Agility-tavoitteet vuodelle 2010
"Kaikkien esteiden yksittäinen suoritus sujuvaksi ja pienten sarjojen + ohjauskuvioiden harjoittelua."

Pujottelua lukuunottamatta kaikkien esteiden suoritus on sujuvaa, ollaan menty jo kokonaisia ratoja + käytössä on ollut monenlaisia ohjauskuvioita, joista yksi valmennuskertakin käytiin.

Agility-tavoitteet vuodelle 2011
Pujottelu sujuvaksi, möllikisoihin + mahdollisesti virallisiinkiin mahdollisimman sujuvin radoin.

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
"Rullailmaisun rakentaminen varmaksi."

Ei treenattu kuin kevättalvesta pikkasen, joten ei edistymistä aiempaan,

Haku-tavoitteet vuodelle 2010
Rullailmaisun rakentaminen varmaksi.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2010
"Päästä kokeilemaan lajia ohjatusti"

Yhden kerran ehdimme käydä ohjatuissa treeneissä, muuten omaa treenailua.

Vepe-tavoitteet vuodelle 2011
Pysyä veneessä avustajan kiinnipitämättä, hypätä veneestä uimasilleen veteen (ja tietenkin sitten uida luokseni rantaan), viedä rannalta esine veneelle 20 metrin päähän, hakea veneeltä 20 metrin päästä köysi ja tuoda se luokseni rantaan, käydä hakemassa "hukkuvalta" 20 metrin päästä tavara ja tuoda se luokseni rannalle.

Vaikka agility-päivitykset ovat jääneetkin vähemmälle, olemme syksystä saakka käyneet treenailemassa vähintään kerran viikossa. Kuviojuttuja on vain niin tylsä kirjoitella ja hyvin sujumista hehkutella ilman selventävää kuva- tai videomateriaalia. Pieni pala kuitenkin syksyn treeneistä, pitäisi edes ladata kunnollinen agirataohjelma, eikä tehdä näitä ankeita Paint-piirroksia.

Treenit 28.9

Lumes ei juurikaan enää jumittanut hypyille, vain parille yksittäiselle, joita lähestyi huonosta kulmasta. Kulki hyvin ohjauksen mukana ja putkelle sekä puomille irtautuu hyvin.

Treenit 5.10

Ainoastaan nuo esteiden takaakierrot kolmoselta neloseen ja ysistä kymppiin tuottavat pientä hankaluutta (Lumes tulee esteelle niin vinoon viereen, ettei hyppää yli), niitä täytyisi harjoitella.

Kepit

Eihän tässä ole kuin koko kesä ollut aikaa pystyttää pujottelukepit, mutta vasta syyskuulla sain sen aikaiseksi. Verkotin kepit, meinataan jatkaa pujottelun opettelemista sillä tyylillä, kun naksulla treenaaminen oli niin hidasta (ainakin näin laiskalle treenaajalle). Verkoilla onkin kaikkea muuta kuin hidasta menoa ja oppia, kahden kerran jälkeen Lumes jo pujottelee, eikä vain juokse verkkokujaa pitkin, ja se irtoaa kepeille erinomaisen hyvin, kunhan pikkasenkin osoitan niiden suuntaan. Pujottelun päätteeksi heitän aina pallon eteen. Näyttääpi, että näin saataisiin aikaan oikein sujuva ja ohjaajasta riippumaton pujottelu, melko pienellä vaivalla vieläpä. Hyppyihinkin tuli aivan uudenlaista intoa (ovat olleet Lumekselle vähän plääh-juttu) pujottelun myötä, nyt hyppääminenkin on kivaa!

Valmennus 14.12.2010

Viime viikon tiistaille oltiin parin kaverin kanssa tilattu meille opastusta agilityn ohjauskuvioihin RumaRakin Salme Räsäseltä. Voin suositella, tykättiin kovasti, eikä edes köyhdytty juuri mitään, eli laatu ja hinta kohtasivat todellakin! Ja vaikka rata tietenkin oli sama kaikille, niin neuvot ohjauksesta yksilöitiin koirien ja meidän ohjaajien mukaan, samat kohdat siis neuvottiin meille hieman eri tavoin. Pidin myös Salmen selkeästä ja positiivisesta opetustyylistä.

Toiveena meillä oli koirille helppo, mutta ohjaajille haastava rata, jossa joutuisi miettimään/oppimaan eri ohjauskuvioita. Rata näytti tältä (vasen meille, oikea jo kisaaville), eli aivan mahdottomalta...

Useampaan kertaan jouduin radan kiertämään, ennen kuin muistin sen ulkoa, ja olin kyllä varma, ettei Lumes ymmärrä ihan joka koukeroa. Vaan niinpä se pääsi yllättämään, ei meillä koskaan ole näin sujuvaa rataa ollut, eikä näin pitkääkään. Ei pienintäkään epäröinnin kohtaa tullut, Lumes tiesi just, minne mennä ja miten, harmittaa suuresti, ettei sitä pätkää tullut videolle, kun hieman huonosti opastin kuvaajan. Kokonaisen radan jälkeen se pätkittiin osiin ja harjoiteltiin kohtia, joissa ohjauksen voisi toteuttaa sujuvammin ja/tai koiralle selkeämmin, ja siten säästää radalla aikaa. Nämä osuudet tulivat videollekin.

Ensimmäinen, ja vaikein, ohjauksen muutos oli liikesuunnan mukaisesti kulkemisen sijaan kääntyä juuri päinvastaisesti kohdassa, jossa koiran halutaan tekevän hypyn jälkeen tiukka kurvi takaisin ohjaajaan päin. Tämä jaakotus-käännös kertoo koiralle tarkemmin seuraavan suunnan ja se siten osaa tehdä tiukemman käännöksen. Seuraava, pienempi muutos, tuli tehdä putken jälkeen, jossa pyrin vaihtamaan puolta heti putken suuaukon jälkeen, mutta sujuvampaa ja kiireettömämpää onkin tehdä se kauempana, lähempänä seuraavaa estettä. A-esteen jälkeisen hypyn kautta putkelle pitäisi ohjaava käsi vaihtaa jo heti A-esteen jälkeen, jotta peruuttaessa hypyn vierestä on oikea käsi ohjaamassa sille ja putkelle, jolloin koiran on helpompi seurata ohjausta (verrattuna siihen, että ohjaava käsi vaihtuisi vasta hypyllä). Kouluttaja sanoi myös (sen kokonaisen radan perusteella), ettei Lumeksen kanssa kannattaisi itse kiirehtiä kovin pitkälle sen edelle radalla, koska se näkyi hidastavan Lumesta, ja kanssani samaa matkaa kulkien oli vauhdikkaampi.

Lumes ei jaksa agissa toistoja, se menee kerran hyvin ja reippaasti, toisen kerran suht hyvin ja reippaasti, ja sitten alkaakin jo väsymys/tylsistys, jotka näkyvät videollakin selvästi koko ajan hitaantuvana vauhtina. A-esteen kontaktin tarkemmasta suorituksestakaan en välittänyt, koska keskittyminen oli nyt muuhun enkä halunnut "pikkuasioista" tehdä tässä ongelmaa ja syödä Lumeksen motivaatiota entisestään, kun se jo muutenkin joutui tehdä toistoja hurjasti paljon yli normaalin.

 Huomatkaa videon lopussa näkyvä, tyynesti omaa vuoroaan odottava kaverini lapinporokoira (joka radalle päästessään on kyllä ihan innokas). Taustalla kuuluva haukunta on lähtöisin radalle halajavasta bordercolliesta.

Tai ehkä sittenkin vain sitä yhtä yksilöä. Tai ehkä sittenkin vain sen omistajaa. Tai ehkä mä sittenkin kaikkein eniten vihaan itseäni, koska olen niin saamarin tunari, etten saanut sitä belgiä, jolla jumaliste sentään roikkui narukin perässä, riittävän nopeasti pois Lumeksen kimpusta.

Kun vihdoinkin sain Lumeksen, joka yritti belgiä pakoon se niskassaan roikkuen, kiinni ja pidettyä rumia sanoja keuhkot tyhjiksi karjuttuani belgin pois tulemasta uudelleen Lumeksen päälle, ja todettuani sen ainakin päällisin puolin olevan ehjä, purskahdin itkuun säikähdyksestä, järkytyksestä ja helpotuksesta.

Belgin omistaja oli kyllä oikein asiallinen ja tuli pahoittelemaan ja sanomaan perinteiset "ei se koskaan ennen eikä se kyllä ole vihainenkaan", jotka ehkä tässä tapauksessa ihan totta olivatkin, mutta se ei poista sitä katkeruutta, että mun kiltin ja herkän koirani kimppuun käytiin tuosta vaan kesken agilityradan.

Ei se mitään, jos kyseessä olisi ollut Allu, se olisi antanut samalla mitalla takaisin ja unohtanut koko välikohtauksen viidessä sekunnissa (kuten minäkin). Se mua eniten surettaa ja harmittaa, että tilanteeseen joutui Lumes, jota nimenomaan olen yrittänyt varjella kaikilta huonoilta kokemuksilta, jotta se säilyisi tuollaisena hyväntahtoisena höppänänä, mikä tähän asti on ollut, eikä alkaisi murehtimaan maailmaa, kuten helposti voi käydä. Siksi tuo oli itsellenikin niin paljon kovempi paikka kuin koskaan Allun kanssa.

Ps. En mä oikeasti vihaa (muuta kuin omaa tunarointiani) ja vahinkohan se oli, eli en muistele pahalla enkä pelkää mennä uudelleen, vaikka sama koira olisikin paikalla, mutta toivon hartaasti, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ikinä, kun mikään koira Lumeksen päälle käy, koska useamman kerran toistuessaan se ihan tosissaan saisi Lumeksen epävarmaksi.

Me jatketaan näitä treenivierailuja ja liitytään heti vuodenvaihteen jälkeen tuonne toiseenkin seuraan jäseniksi, kaipaamaani mukavaa ja rentoa tokon ja agilityn treenailua sekä Lumekselle vaihtelua.

Viime viikon tokotreeneissä Lumes oli jo oma itsensä (vähemmän intoilua toisista koirista) sekä treenattiin meille tuttuun tyyliin omia juttua omaan tahtiin. Kaikenkaikkiaan Lumes teki oikein skarpisti kaiken, seuraamisia, asentovaihtoja, metallinoutoa, tunnistusnoutoakin kokeiltiin vieraassa paikassa (oman kapulan etsintä heinikosta) eikä valittamista. Hypyn jälkeinen pysähdys ei ollut mitenkään silmiähivelevän nopsa, mutta eipä tuosta koiraa voi syyttää, kun ei harjoiteltukaan sitä juuri ole, ihme paremminkin ne hyvät pysähdykset joillain kerroilla. Noudossa keksi tehdä jonkin ihme kierron kapulan taakse ja toisti saman kotona, täytyy palata alemman tason noutoihin vähäksi aikaa, jotta unohtaa keksimänsä hölmöyden. Paikkamakuussa pysyi yksikseen koiranmakkarapalkalla rauhassa max 30s pätkiä muutama, tähän pitäisi lopultakin ihan oikeasti alkaa panostamaan eikä harjoitella vaan kaikkea muuta. Lopussa otettiin vielä kaikki (paitsi paikallaolo) liikkeet kisamaisesti liikkeenohjauksella ja meni ok, paitsi liikkeestä seisomisessa itse möhlin jotain siinä kääntyessäni takaisin Lumeksen päin, ja Lumes reagoi mun elemuutokseen tullen epävarmaksi seisomisesta ja eteni pari varovaista askelta.

Tänään, jottei vaan olisi liian tylsä päivä, koirat olivat ensin mukana töissä seitsemän tuntia ja sieltä hurautettiin suoraan ihka ensimmäisiin ohjattuihin agilitytreeneihimme! Meinasin kyllä kauhistua, kun näinkin, ettei ihan iisejä estekuvioita ollut suunnitelmissa, ainakaan siltä pohjalta, mitä Lumeksen kanssa olen tehnyt. Agilityilty ollaan viimeksi viime talvena yksittäisiä esteitä ja max neljän esteen sarjoja suorassa linjassa. Kesällä ollaan parilla hyppyesteellä (agilitykielessä aidalla) pikkasen otettu jotain harjoituksen tapaista, jotka yleensä menivät aina pieleen, kun Lumesta ei yhtään innostuttanut. En tiedä ottaako se musta paineita, onko epävarma mitä pitäisi tehdä vai mikä siinä mättää, mutta se hyppii tosi huonosti mun mukana (että juoksen vierellä) ja mua kohden, jumittaa esteen taakse (ellei kierrä) ja tarvii monta kannustavaa käskyä hypätäkseen yli. Kuitenkin se musta pois päin hyppii ihan ongelmitta, joten ongelmana on jokin muu kuin se hyppääminen.

Tältä pohjalta siis näytti aika hurjalta tämä minirata, joka sisälsi runsaasti sitä Lumekselle tökkivää hyppimistä sekä ohjauskuvioita, joita en ikinä ole edes Lumeksen kanssa harjoitellut.

Jätin Lumeksen ykkös-esteen taa istumaan jalkautuessani itse sen ja punaisen putken väliin edelleen varmana siitä, että ei tästä mitään tule. Mitä vielä, joko pienestä tokokoirasta on kuoriutumassa agikoirakin, tai sitten harjoittelemattomuus on todellakin paras tapa harjoitella, sillä Lumes loisti! Se oli niin etevä, etten olisi uskonut, jollen olisi ollut näkemässä. Se sinkoili putkiin juuri niin kuin pitikin ja selvitti nuo hyppykuviokiekurat niin kuin se olisi ollut ihan tuttu juttu, eikä mun ohjaustani edes mitenkään päin voi hyväksi kehua, joten ihmettelen vaan, mistä tuo koira nuo taitonsa repäisi? Pikkasen se jumitti johonkin hyppyyn, mutta paaaljon kuvitelmaani vähemmän.

Toinen rata ei näyttänyt yhtään sen paremmalta.

Osalle hypyistä Lumes vähän taas jumitti, mutta muuten tuli erittäin hyvin mukana ja putkeen se juoksi vauhdilla varsinkin.

Ohjauskuvioissa mukana pysymisen ja teknisesti osaavan suorituksen lisäksi ihmetystä tuotti myös Lumeksen yhtäkkinen taito etsiä putkensuu. Vaikka välillä osoittelinkin vähän minne sattuu, se ei missannut ainuttakaan putkeenmenoa edes epäsuotuisista kulmista tullessaan. Oon nyt niin agi-innoissani, että jos jossain lähellä järjestetään vielä tänä vuonna mölliagikisat, niin meinasin koittaa osallistua Lumeksen kanssa, kun se kerran onkin etevä.

Jo pari viikkoa sitten ilmestyivät vihdoin ja viimein "Kennelliiton" lausuntona Lumeksen lonkka- ja kyynärtulokset KoiraNettiin, mutta odotin ennen tänne ilmoittamista sitä, että sain soitettua röntgenlausuntojen antajalle Annie Limanille ja kysyttyä häneltä, miksi tuli mitä tuli.

Lonkkiin laskin viime marraskuulla Lumekselle kertoimen siitä, mikä olisi sen mahdollinen odotettava tulos lonkista. Listasin sen vanhempien ja niiden aiempien pentujen lonkkatulokset ja laskin niiden keskiarvon (tarkemmin laskutavasta täällä), joksi tuli (pikkasen yli) B-lonkat. Ihan pieleenhän tuo ei mennyt, sillä toinen lonkka oli B ja toinen sitten se C. Lonkista halusin Limanilta kysyä sitä, että onko C-lonkka löysyydestä vai onko nivelrikkoakin, ja onneksi kyse oli pelkästä löysyydestä - se ei todennäköisesti tule vaivaamaan mitenkään vaan Lumes saa lonkkiensa puolesta painella menemään kuten ennenkin.

Ikävämpi juttu oli ykkösen kyynärpää, jossa Limanin mukaan näkyy selviä muutospisteitä. Harrastamisesta ei kuulemma röntgenkuvan perusteella pysty sanomaan mitään, tai siis siitä, että voisivatko kyynärän muutokset pahentua vai ei. Sekin vähän harmittaa, että röntgenkuvahan ei ole 100% keino kyynärlausuntoihin vaan ykköset kyynärpäät saattavatkin oikeasti olla terveet. Tästähän oli joku aika sitten juttua Koiramme-lehdessä, ryhmä ykkösen kyynäräisiä belgianpaimenkoiria käytettiin magneettikuvissa (huomattavasti tarkempi kuvaustulos) ja kuvat lähetettiin lausuttaviksi, usealla koiralla kyynärtulos vaihtui magneettikuvan perusteella nollaan eli terveeseen. Paha vain, että magneettikuvauksen hinta on muutama sata euroa, ei pelkän kyynärkuvan takia ole rahaa sellaisia maksella.

Tämähän asetti nyt sitten harrastushommat uuteen tarkasteluun, kannattaako agilitya jatkaa koiralla, jolla mahdollisesti jotain vikaa kyynärässä? Oma reaktioni oli tietenkin ensin, että ei todellakaan, ykkösluokassa voisi vähän koittaa kisata, mutta siinä se sitten olisikin. Usealta taholta kuitenkin kannustettiin jatkamaan agia, jos se meille molemmille mielekästä on, ja käyttämään pääsääntöisesti vain matalia hyppyä rasituksen minimoimiseksi. Hieromaan olisi hyvä alkaa itse Lumesta ja välillä käyttää jollain osaavallakin, jotta mahdolliset kiputilat huomattaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ehkä me nyt sitten uskalletaan jatkaa sitä, kevyemmin, mutta silti kisatavoittein. Ja hyvä juttu tietenkin, että tuli ne kyynärät kuvattua, tietää katsella vähän niiden mukaan eikä elellä kuvaamattomana ja "terveenä".

Ja polvethan Lumeksella on 0/0, KoiraNetissä ei vain tuo tulos näy, pitäisi kysellä Kennelliitosta niiden perään.

Talvella on jäänyt agiesteily hyvin vähälle, mutta jotain pientä silti on tehty. Tänään oli luksuspäivä, vuokrattiin parin kaverin kanssa dogness-halli esteineen ja pidettiin omat tunninmittaiset agitreenit. Kiitoksia vaan mukanaolleille! Osa videoista on kuvattu treenien lopussa, jolloin Lumestä vähän jo vaivasi väsy eikä meno enää ollut reippaimmillaan. Tänään mentiin ensimmäistä kertaa myös sarjoja yksittäisten esteiden sijaan ja kerran kokeiltiin eteenmenoakin siten, että jätin namin kahden hypyn "taakse" ja lähetin Lumeksen hyppäämään jääden itse alkuun - eteni hienosti!

Ja mikä kaikkein parasta, osaan nykyään sivuuttaa pieleen menneet suoritukset olankohautuksella ja jatkaa yhtä iloiseen tahtiin, enää ei hermostuta! Tämä on erittäin tärkeä kehittyminen itselläni, koska agilityssa tyytymättömyyden osoittaminen voi helposti tappaa koiralta innon koko lajiin ja sitä intoa jos mitä agilityssa juuri tarvitaan. Tietenkin virheistä pitää ottaa itse opiksi ja parantaa koiran ohjausta siten, että se ymmärtää, mitä ohjaaja haluaa, mutta iloisesti eikä tylysti. Saan olla pitkästä aikaa tyytyväinen itseeni!

Joka toinen viikko olis Lumeksen kanssa tarkoitus alkaa käydä hakumetsällä, Allu pääsee sitten niille toisille jokatoiselle. Molempia koiria en viitsi ottaa kerralla, kun Allu saattaa autossa haukkua, jos ei näe mun menevän minnekään (siis ei koskaan hauku, jos meen esim. kauppaan, mutta jos katoan horisonttiin, niin voi haukkua), enkä halua, että Lumes ottaisi siitä oppia. Muuten olisikin kätevä saada samalla kertaa molemmat treenattua, mutta nyt tulee sitten harvemmin.

Esine-etsintä

Alkuviikosta kotometsässä meni esine-etsintä ihan pieleen. Sitä edellisellä kerralla oli mennyt niin hyvin ja Lumes ollut oikein asialla, että ajattelin päästää sen irti itsemään jääden itse lähetyspaikalla seisomaan. Eihän siitä tullut mitään irti ja naruun jouduin laittamaan. Toista tavaraa etsimään laitoin heti naruun, niinku ennenkin, mutta oli silti ihan pihalla koko hommasta. Narulla jatketaan siis, mutta sen narun vois vaihtaa liinaksi ja siitä vähitellen pidentää välimatkaa, että lopulta Lumes etsii yksin.

Tänään haun aluksi otettiin esineruutua.

Paikka ja olosuhteet: Iltapäivällä Kokkolassa seuran yleisessä "treenimetsässä". Suht tyyntä, lämpötila -3.

Ruuduntekijä ja läsnäolijat: Kouluttaja oli muutaman kerran kävellyt ruudussa viedessään toiselle koiralle esinettä piiloon. Lumekselle piilotti sen toisen koiran ohjaaja. Läsnä mun ja Lumeksen lisäksi kouluttaja sekä yksi koira ohjaajansa kanssa.

Tallaustapa ja etsintäalueen koko: Aluetta ei ollut tallattu, muutama kerta kävelty esinettä viedessä. Reunat oli ehkä kierretty kävellen, en ole varma, kun en ollut ihan alusta asti paikalla. Alue oli myös paljon suurempi kuin mitä itse olen tehnyt, ainakin 20x40m.

Lähtö: Hyvä.

Esineiden sijainti: Esineenä punainen narulelu. Ensimmäisellä kerralla lelu kuusen maahan asti ulottuvan oksan alla jossain 15-20 metrin päässä, toinen varvikossa vähän pidemmällä. Itse en tiennyt esineiden sijaintia.

Mahdolliset maaston muutokset, esteet jäljellä ym.: -

Mahdolliset muut vaikuttavat seikat: Ensimmäistä kertaa joku muu kuin minä vei esineen, oli muita paikalla ja alueella käynyt myös toinen koira.

Omat kommentit: Laitoin pk-liivin Lumekselle treenikaverin viedessä lelua, pidin Lumeksen vastakkaiseen suuntaan käännettynä, ettei nähnyt ruudun tapahtumia. Oli innokas ja lähtikin heti käskystä eteen ja haistelemaan, mutta en ollut varma haisteliko toisen koiran jälkiä vai etsikö koko ajan. Itselläni oli vähän epävarma olo, kun en yhtään tiennyt lelun sijaintia enkä siten sitä, onko Lumes lähelläkään sitä vai jo ohitse mennyt. Lelu löytyi kuin löytyikin, että kai se Lumes sitä etsi. Kun Lumes huomasi lelun, kehuin iloisesti, päästin irti narusta ja juoksin lähetyspaikalle alkuun, jonne Lumes tuli perässä lelu suussaan. Leikittiin hetki ja sitten otettiin piilotus uudelleen.

Toinen etsintä eteni samoin kuten ensimmäinenkin, Lumes tuntui etsivän määrätietoisesti, sai hajun, paikansi ja löysi. Yhtään ei häirinnyt, että lelu löytyi vasta paljon kauempaa kuin meidän omissa etsinnöissä, hyvin jaksoi etsiä. Olin oikeastaan vähän yllättynyt, että Lumes oli näin hyvin kuusalla, vaikka olosuhteet olivat vaikeammat. Leikin jälkeen otin pk-valjaat pois ja vapautin Lumeksen kepin järsintään (en oikeastaan haluaisi antaa sen järsiä niitä, voi tulla tikkuja suuhun/nieluun/suolistoon, mutta se on niin tyytyväinen keppiensä kanssa).

Hakuilun osuus

Lumekselle olen suunnitellut hakuun lelupalkkaa, joten piiloutuja sai pehmopatukan Lumekselle annettavaksi. Ohjeistin menemään hyvin piiloon, ettei Lumes silmillä löytäisi vaan haistaisi ihmisen olevan jossain piilossa. Samalla tyylillä mentiin kuin esineillä, eli Lumes ei nähnyt piiloutumista, pk-valjaat päällä, narussa ja minä mukavana, vain käskysana eri. Eihän Lumes tietty tiennyt yhtään mikä tämän homman nimi on, esinettä se tuntui etsivän nenä maassa eikä reagoinut yhtään piiloutuneeseen ennen kuin oli melkein kiinni siinä. Ihmekös tuo, kun kaikki rutiinit oli esineruudusta tuttuja... Täytyy keksiä tähän nyt jotain vähän erilaista ja miettiä tarkemmin muitakin hakujuttuja. Nyt olin päättänyt vain palkkion ja että pitää olla hyvä piilo.

Ensimmäisellä etsimisellä Lumes vähän hölmistyi, kun kuusen alla kökötti joku. Otti kuitenkin patukan ja leikitin takaisin lähtöpaikalle. Toisella etsinnällä (välissä oli otettu toiselle koiralle yksi etsintä "pisto") Lumes ei ollut yhtään sen enempää hajulla ihmisetsinnästä, nenä maassa kulki. Välillä se innostui, mutta mitään ei löytynyt, ehkä haistoi jonkun toisen koiran esineen kohdan. Se kuusi, minkä alla itse olin ollut toiselle koiralle piilossa, kiinnosti Lumesta kauheasti ja ehkä siksikään ei havainnut viereisen toisen kuusen alla ollutta maalimiestä (eli piiloutunutta). Estin narulla väärään suuntaan lähtemisen, kunnes Lumes hoksasi maalimiehen. Nyt se heilutti häntää ja oli iloinen löydöstä, sai patukan ja leikitin takaisin alkuun.

Seuraavalla kerralla täytyy ehdottomasti piilon olla paljon lähempänä, nyt ne oli jossain 20-30 metrin päässä enkä itse edes tiennyt missä. Pitäisi tehdä kuten esineiden kanssa, lähellä niin kauan, että idea on hoksattu ja sitten lisätään etäisyyttä. Nyt menee niin pitkään ennen kuin löytö tapahtuu, että on vaikea tajuta sitä hommaksi.

Täytyy tässä parin viikon aikana nyt tosissaan miettiä, miten tuota hakua lähdetään oikeasti Lumeksen kanssa menemään ja miten erottaa se esine-etsinnästä. Nyt olen lähinnä käyttänyt aikaa ilmaisupohdintoihin ja rullailmaisu tällä tietoa Lumekselle tulee, vaikka se onkin haukkumista hankalampi opettaa. (Koiran täytyy siis jotenkin ilmaista ohjaajalle, että on löytänyt maalimiehen ja kisoissa hyväksyttyjä tapoja on kaksi: Haukkua maalimiehen vieressä kunnes ohjaaja tulee paikalle/ottaa pannasta roikkuva rulla suuhunsa, tulla ohjaajan luo ja mennä ohjaajan kanssa takaisin maalimiehen luo.)

Agility

En voinut vastustaa kiusausta ja kävin pienet agitreenit vielä tekemässä kentällä, kun oli matkan varrella. Kaksi aitaa oli kentällä peräkkäin ja kokeilin irtaantumista Lumekselle, hyppäsikö molemmat esteet peräkkäin, vaikka itse en kulkisi mukana? Ensin jätin Lumeksen ekan aidan taakse ja menin itse niiden puoliväliin, Lumekselle lupa ja molemmista yli narupallon lentäessä palkaksi. Näin pari kertaa. Sitten vein pallon "suoran" loppuun ja lähetin Lumeksen hyppysarjalle paikoiltani. Ja se meni, kovaa! Uusinta ilman valmista palloa, heitin sen perässä toisen esteen jälkeen. Ja se meni, kovaa!

Keinusta mentiin yli muutamaan kertaan, eipä moittimista.

Maanantaina satoi ja olin laiska enkä halunnut mennä treeneihin kastumaan. Koiriahan sade ei haittaa.

Torstaina oli pakkasta -8 ja olin laiska enkä halunnut mennä treeneihin palelemaan, joten päätin pakkasrajaksi itselleni -5. Koiriahan pakkanen ei haittaa.

Tänään ei satanut eikä ollut liikaa pakkasta ja oli sitä paitsi hallitreenit, joten sinne mentiin. Ensin agia, jolla suurin virtapiikki Lumekselta pois, sit pientä tokoilua. Suunnitelmaa en taaskaan ollut tehnyt, mutta siitä huolimatta pystyin tekemään harkitut treenit ajatuksen kanssa enkä sovellellut mitään. Kaikkia juttuja ei suinkaan tehty yhteen putkeen vaan Lumes oli välillä kevythäkissä huilimassa ja Allu pääsi toimimaan.

Agility

Pari kertaa Lumes läpi putkesta, jossa alku oli mutkalla. Nyt ei junnannut yhtään, kuten viimeksi, vaan juoksi suorilta läpi. Tähän asti Lumes on mennyt vain yksittäisiä esteitä, nyt otin ensimmäistä kertaa kahden putken sarjan eikä mitään valittamista, erinomaisesti Lumes sujahti toiseenkin putkeen ja vasta sieltä ulostullessaan ajatteli palkkapalloa, joka aina lentää ulostulon jälkeen.

Kolme kertaa mentiin putket niin päin, että molemmat oltiin kohdassa 1 keltaisen putken suuaukolla. Lumes sisään keltaiseen putkeen (1) ja itse siirryin kohtien 2 ja 3 väliin valmiina ohjaamaan Lumeksen punaiseen putkeen kohdasta 3. Muutama askel nelosen suuntaan ja pallon heitto sieltä ulos tulevalle Lumekselle.

Sama homma samat kolme kertaa vastakkaiseen suuntaan eli sisään ensin nelosesta ja sitten toiseen putkeen kakkosesta.

Pussin Lumes on mennyt viimeksi joskus kesällä eikä nyt mennyt sinne suorilta, joten heitin pallon edelle. Pallon perässä mentyään muisti taas jutun nimen eikä ollut mitään ongelmia mennä ilman sitäkin.

Puomin yli kolmesti, alkukontaktin ohjaan kädellä ja loppukontaktille hidastan vauhdin käskyllä, Lumes kuuntelee hyvin.

A-este yhden kerran, vauhdikkaasti menee. Tästä voi pitää nyt taukoa tammikuun yli.

Keinulla Lumes kävi muutaman kerran, reippaasti menee. Painopisteen vaihtokohdassa pyydän pysähtymään, lasken keinun alas, syötän Lumekselle namin, ohjaan alas kontaktin kautta ja avot.

Tokoilut

Perusasentoon tuloja, yhden askeleen ottoa eteen/oikealle, molemmat narufrisbee palkalla kainalosta. Lumes innokas ja tarkkaavainen. Olen päättänyt jättää seuruupätkät pois ja jatkaa nyt tuolla askel kerrallaan linjalla, kun Lumes osaa istua pysähdyksissä. Siitä aletaan pidentämään kahteen askeleeseen, kolmeen jne. Tulee aina huolellisesti eikä mahdollisuuksia epätarkkuuteen kuten pätkissä.

Muutama liikkeestä maahanmeno käsiavustuksella ja samantien seuraavalla vapautuksella lelulle.

Istumassa odottelua ja luokse tulemista. Itse suoritettua luoksepäästävyysharjoittelua: Lumes istumaan, itse pari metriä sen eteen ja useita kertoja kävin katsomassa hampaat, palasin eteen, katsoin hampaat, palasin eteen... Välillä palkkasin namilla. Istui oikein kauniisti.

Hyppyä muutama toisto. Lumes lähti joka kerta ensimmäisestä käskystä, tämähän alkaa sujua erinomaisesti! Vielä jokusen kerran vahvistetaan perässä lentävän pallon kanssa ja sitten pallo alkaa satunnaisesti tulla vasta Lumeksen ollessa jo toisella puolella.

Moneen otteeseen olen suunnitellut tekeväni toimintasuunnitelmaa Lumeksen treenejä varten, ettei se menisi siihen, että tehdään mitä mieleen juolahtaa. Tavoitteellisen treenaamisen toteuttamiseen tarvitsisi myös ne tavoitteelliset suunnitelmat kokonaisuutena ja erikseen jokaista treenikertaa varten. Nyt se on sitä, että treeneissä vasta mietin, mitä tehtäisiin, mutta silloinkaan en ajattele sitä, miten tehtäisiin, millä tavoittein jne. Edistymistä tapahtuisi nopeampaan tahtiin ja sen kehitystä olisi helpompi seurata, jos olisi aina valmiiksi mietittynä mitä, miksi ja miten tehdään ja mitä tavoitellaan sillä tekemisella.

Tuli vaan taas siellä treeneissä tänään mieleen, hallipäivä oli.

Seuraamista en nykyään harjoittele ollenkaan muualla kuin treeneissä, ihme, ettei edisty... Pitäisi vaan ottaa joka päivä se pienikin pätkä kotona, että saisi vietyä sitä eteenpäin. Eikä saisi hallissa ottaa seuraamista Lumeksen ekalla vuorolla, koska on liian innokas silloin keskittymään niin tarkasti kuin siinä pitäisi.

Hyppyä harjoitellaan pallon kanssa, Lumes lähtee (tai tarkoitus olisi, että lähtisi, ei lähde vielä aina) perusasennosta hypylle käskystä ja sen ollessa juuri hyppäämäisillään, heitän pallon perään (tai edelle oikeastaan). Käsiavulla (heitto käskyn kanssa yhtäaikaa) saisi Lumeksen lähtemään aina ekasta käskystä, nyt on välillä vähän epävarma, että saako mennä. En halua kuitenkaan ylimääräisiä apuja käyttää, kun periaatteessa se onnistuu ilmankin ja jossain vaiheessa pitäisi kumminkin jättää se käsiapu pois.

Helpommin hyppäisi varmaan myös, jos oltaisiin lähempänä estettä, mutta haluan pohjustaa tulevaa (esim. pk-puolen metrinen hyppyeste) ja sujuvalle esteenylitykselle on välttämätöntä riittävä välimatka vauhdin saamiseen. Samasta syystä tarkoitus on opettaa Lumes etenemään vielä esteen jälkeenkin eikä pysähtymään saman tien maahan saavuttuaan. On aika epäreilua koiraa kohtaan vaatia esim. tokon avoimessa luokassa sitä suorittamaan paluuhypyn suorilta jalansijoiltaan, kun on opetettu jäämään heti esteen taakse.

Nopeita istumisia juoksusta ja istumassa pysymistä oli ohjelmassa myös, Lumes on aika näpsäkkä niissä. Ympärikiertämisessä Lumes nousi ensimmäisellä kerralla, kun en ohikulkiessani toistanut käskyä, mutta sen jälkeen pysyi ja käskytin pysymään. Pisimmillään etäännyin Lumeksesta sellaisen 15m, tarkkaavaisena katseli perääni. Muutama vapaamuotoinen luoksetulo otettiin istumisesta ja vaikka palkkana käytin riekkumista, ei meinannutkaan nousta paikoiltaan ennen kutsua, mutta silti tuli ihan täysillä luokse, kun kutsu kävi.

En käyttänyt nameja tänään tokossa ollenkaan, leikki on Lumekselle paljon palkitsevampaa. Täyskumisella, kulkusellisella narupallolla Lumes jaksaa leikkiä vaikka kuinka kauan. Riehunta ilman lelua on yhtä hauskaa, juoksenneltiin hallissa ja pöhköteltiin - Lumes on aivan onnessaan. Kukaan muu kanssatreenaajista ei näin suureellista palkitsemista käytä koiransa kanssa ja joskus hetkisen käykin mielessä, että mitähän mun touhusta ajattelevat, mutta eipä sillä loppuviimein ole väliä. Ja kannattaisi ehkä niiden muidenkin kokeilla, meillä on Lumeksen kanssa tosi mukavaa!

Agilityn puolelta mentiin pari kertaa keinua (ok sujuu), puomia (nyt tosin narussa, kun oli vieressä liikaa porukkaa vapaana juoksuun) ja A-esteellekin Lumes kapusi, kaikki suurella iloisena suurella innolla. Putki oli tällä kertaa jostain syystä hankala, Lumes ei meinannut mennä sinne ja sitten kun meni, kääntyi kuitenkin takaisin alkuun. Ja tässä vaiheessa olisi pitänyt lyhentää putkea helpommaksi eikä jäädä junnaamaan sillä pitkällä, mutta niin kuitenkin tein ja kyllä se Lumes sieltä lopulta läpi meni ja sen jälkeen useammankin kerran. Seuraavalla kerralla täytyy kyllä ensimmäinen läpimeno mennä lyhyemmällä, ettei käy samoin kuin tänään.

Hallikausi alkoi ja joka toinen viikko treenit on kaksien ulkoharkkojen lisäksi myös hallissa. Lumekselle oli tänään elämänsä ensimmäinen hallikerta eikä tuo ollut moksiskaan, miksipä olisi. Vähän liiankin innokas oli alussa, vähän "jee, mikä ihana uus paikka tää on!"-meinigillä ja välillä piti yksittäisiä haukahduksia sanoa varmuuden vuoksi, mutta erittäin hienosti käyttäytyi. Mukana oli pari Lumekselle uutta koiraakin, mutta eivät juurikaan kiinnostaneet kuin jotain vauhdikasta lähellä tehdessään. Koirille otin mukaan kevythäkin, jossa toinen sai odotella toisen ollessa kanssani, paljon mukavampi näin kuin laittaa seinään kiinni.

Hallissa on kameralle liian hämärää, joten kauempaa otetut kuvat ovat hyvinkin epätarkkoja, mutta siitäkin huolimatta ovat nyt esillä.

Perusasentoa

Varpaat ns. samalla viivalla on tavoite Lumeksen paikan suhteen, mutta pyrkii hyvin usein tulemaan edemmäs. Olen palkannut aina eteen tai sivusuuntaan, ehkä pitäisikin palkata perusasennosta taaksepäin? Hakeutuu kuitenkin tosi hyvin viereen istumaan, aiemminhan tuli siihen vain seisomaan, mutta on itsestään vaihtanut istumiseen - hyvä näin.

Tiiviyttä on vähän liiaksi, mitä innostuneempi, sitä lähemmäs Lumes tulee, mutta pienempi paha tuo kuin väljyys.

Narun olen tokoiluihin vaihtanut lyhyempään ja ohuempaan, se saa suurimmaksi osaksi laahautua maassa perässä, ettei tule sählättyä sen kanssa vaan keskityttyä omaan ja koiran tekemisiin.

Seuraamista

Eri kohtia seuruupätkistä ja niiden väliltä suuren suurien vartaloapujeni kanssa, jotka jäävät sitten pois, kun luotan Lumekseen tarpeeksi enkä usko tulevan ongelmia siitä, kun niitä ei joskus enää olekaan.

Hyppy

Hypyssä mennään siinä, että Lumeksen istuessa/seisoessa vierelläni annan käskyn, jolloin Lumes lähtee hypylle ja sen juuri ollessa hyppäämässä heitän perään ison namin/lelun, jonka Lumes sitten syö/ottaa kiinni ja leikkii. Saman tien lähden itsekin esteen toiselle puolelle kehumaan. Seuraavassa vaiheessa nami/lelu lentää vasta Lumeksen jo ollessa esteen toisella puolen, mutta ensin harjoitellaan varmuutta ja intoa hyppäämiseen ja siihen liittyen estekin saa pysyä matalana vielä pitkään. (Ja tuolla piirretyllä rinkulalla ei ole mitään virkaa, vaihdan huomenna kuvan, jossa sitä ei ole.)

Keinulla

Lumeksen tullessa keinun painopisteensiirtokohtaan, otan kiinni Lumeksesta, jotta varmasti pysyy aloillaan, ja keinusta, jotta se laskeutuu tärähtämättä maahan. Keinun laskeudettua Lumes saa pari namia, jonka jälkeen huolellisesti kontaktille ja siitä vauhdilla eteen.

Koko kesä on pitänyt lähteä käymään toisellakin treenikentällä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi (lisäksi sinne menevä tie on ihan surkeassa kunnossa, en ymmärrä, miten jotku viitsii ajella sitä viikosta toiseen). Tänään päätin, että nyt mennään eikä vain meinata!

Kasasin treenikassiin kaikenlaista mukaan, mutta unohdin ottaa makupalat Lumekselle, joten ei voitukaan tehdä kaikkea, mitä olin suunnitellut.

Kentälle päästyämme otin ensin Lumeksen autosta ja annoin sen käydä pissalla. Vaikka kenttä oli tyhjä, Lumes oli ihan varma, että siellä on toisiakin, joten piti haukahdella ennen kuin uskoi, että tosiaan me ollaan ainoat siellä. Laitoin sen kiinni ja otin Allun ja sitten vielä treenikassin nurmikolle. Seuraavalla kerralla kyllä teen kaiken käänteisessä järjestyksessä, koska Lumekselle on parempi päästä heti tekemisen makuun eikä jäädä odottelemaan.

Välillä Lumesta kiinnosti nurmikentän tuoksut, mutta kielsin haistelun heti tiukasti, se ei kuulu treenikentille vaan lenkeille. Allun kanssa on tullut huomattua miten käy, jos ei haisteluun heti puututa...

Ensimmäisenä Lumes pääsi puomille. Ohjasin sen huolellisesti alkuun, juoksua tasamatka ja alastulossa "oota", jolloin Lumes hidasti sen verran, että kontaktialuetta pitkin alas ja sitten lensi pallo. Yhden kerran uusiksi samoin, vauhdikkaammin meni.

----------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle-----------

Keinulle piti lainata Allun kalliita erikoismakupaloja. Ohjasin huolellisesti Lumeksen keinuun - pysäytys kohtaan, jossa keinu lähtee rauhallisesti laskeutumaan alas - makupala Lumekselle - huolellinen ohjaus kontaktialuetta pitkin alas ja riemukas "saa mennä". Yhden kerran uusiksi samoin.

---------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle------------

Ensimmäistä kertaa ruutu vieraassa paikassa ja ensimmäistä kertaa siten, että itse lähdin liikkeelle vasta Lumeksen lähdettyä, emme siis pinkaisseet yhtämatkaa. Lumes lähti käskystä vauhdilla suoraan ruutua kohti, juoksin perässä heittäen tennispallon ruudun läpi ja jatkoin juoksemista Lumeksen luo sen sännätessä ruudun läpi pallon perässä. Yhden kerran uusiksi samoin, Lumes ei edennyt ihan niin hyvin kuin ensimmäisellä otolla.

---------Pikku tauko Lumekselle ja harjoituspätkä Allulle-------------

Ensimmäistä kertaa eteenmenoharjoitus. Lumes oli kiinni Allun kanssa ja potkin jalkapalloa kohti kentän laitaa samalla innostavasti Lumekselle huudellen. Pallon ollessa kohdillaan lähdin hakemaan Lumesta puhellen sille edelleen innostavasti "missä pallo" minne se oikein meni". Talutin Lumeksen pannasta lähetyskohtaan aina vaan innostamista jatkaen ja Lumeshan oli innoissaan. Pysähdyin, päästin Lumeksesta irti, se seisoi skarppina ja näytin näytin kädellä kohti palloa sanoen samalla "eteen". Lumes lähti aivan täysillä juoksemaan pallolle, matkaa oli ainakin 30 metriä. Yhden kerran uusiksi samoin.

----------Pikku tauko Lumeksella ja harjoituspätkä Allulle------------

Lumes oli jokaisen taukonsa aivan ihmeen rauhallisesti, kuvittelin, että se enemmän hinkuisi mukaan, kun Allun kanssa tehtiin vauhdikkaita juttuja, mutta ei. Kyllähän se tarkkaavaisena odotti eikä lepäilemään ryhtynyt, mutta niin maltillisesti seisoi naru löysällä, vaikka potkin jalkapalloakin Allun kanssa. Eri hieno pikkuinen! Ihan alussa Lumes kyllä pari kertaa riuhtaisi narua, kunnes ymmärsi olevansa kiinni ja onhan me aina välillä (harvoin) harjoiteltu kiinnioloa ja että remmi tiukalla ei silloinkaan olla. Joku tosiharrastaja ei kyllä varmaan haluaisi, että koira odottaa rauhassa, koska senhän pitäisi olla intoa puhkuva koko ajan, mutta mä tykkään, että koirat osaa odottaa kentän laidalla muuallakin kuin autossa.

----------Kaikki autoon ja kävin vielä venerannalla uittamassa Lumesta, kyllä poitsu tykkäs taas ja sai uutta virtaa, vaikka olis menty vielä treenamaankin uudestaan, mutta illalla on taas tokoharkat, niin ei päivällä viitsi kokonaan väsyttää.---------

Tänään kävimme tekemässä pienet agilityharjoitukset mätsärivierailun jälkeen, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ensin käydä agissa, koska nyt Lumes oli jo mätsäristä vähän väsynyt eikä jaksanut niin hyvin esteillä. Tokossa varon tarkasti väsyttämättä Lumesta, mutta joka kerta agiesteille päästessä käy niin, että teetän liikaa ja Lumes menettää jo intoaan. Pitäisi vain malttaa sielläkin ottaa ainoastaan sen verran, että Lumes vielä puhkuu intoa.

Puomilla mennään kovaa ja ekalla kerralla Lumes hyppäsikin lopun kontaktialueen yli, kun en huikannutkaan sitä hidastamaan, kuten aiemmin esteillä käydessämme olen tehnyt. "Puomia" harjoitellaan kotosalla erään katsomon pitkillä, suht kapeilla rivipenkeillä ja niiltä Lumes ei saa hypätä alas ilman lupaa ts. pysäytän sen aina penkin loppuun ja Lumes tietääkin sen jo.

Palkka-pallon kanssa revittelyä.

Pallon perässä läpi renkaasta.

A-esteellä Lumes ei ennen ole ollut (ei suositella alle vuotiaille loukkaantumisriskin vuoksi kasvun ollessa vielä kesken), kokeilin tänään yhden kerran, kuinka menee, vaikka en epäillytkään Lumeksen sitä väliin jättävän. Ikäähän ei vielä sitä vuotta ole, mutta yksi hallittu ylitys ei vahinkoa aiheuta. Lumes oli jo vähän väsähtänyt, kun vasta viimeisenä mentiin A:lle, muuten olisi kyllä ollut vauhtia paljon enemmän, mutta kylläpä näkyi rauhallisemmallakin tahdilla yli päästävän. (Video ei ainakaan meillä näy Mozillan selaimella, mutta explorerillä näkyy&toimii hyvin.)

Löysin netistä hyvän artikkelin viettien käyttämisestä koirankoulutuksessa, lopussa oli myös selvennystä eri luonnetermeihin. Kopioin tähän muutaman kohdan, joiden sanomaa olenkin jo Lumeksen kanssa koittanut tavoitella. Pääsivu ja muut artikkelit löytyvät Kamuteamin sivuilta, kirjoittanut Birgit Johansson.

"Tottelevaisuuskoulutus ravinnon avulla vaatii osaavaa kouluttajaa, koska syömisellä on rauhoittava vaikutus, eikä yleensä kestäkään kauaa kun ”puhtia” tarvitsee lisätä pakotteiden avulla (poikkeus-tapauksia, ahneita koiria, lukuun ottamatta). Kuitenkin, jos koira ei ole muusta kiinnostunut, viettiä voi nostattaa tai kasvattaa myös ravinnolla, mutta koulutusta täytyy viedä samalla idealla eteenpäin kuin saalisvietillä koulutettaessa. Toisin sanoen makupaloja käytetään kuin saalista, ja koiran tulee olla aktiivinen saadakseen sen. Koulutuksissa koiran tulee mieluummin tavoittaa makupala ”lennosta”, seuraamisessa esim. se ”puhalletaan”/pudotetaan suusta, tai jos se on kädessä, nakataan sitä hieman ilman kautta koulutustilanteeseen sopivalla tavalla. Jatkuvasti makupalan kädestä suoraan suuhun syöttäminen ei pahemmin koiran aktiivisuutta nostata."

Täsmällisyyttä hakevissa harjoituksissa, kuten perusasennossa ja eteentulossa, annan namit suoraan kädestä suuhun, tosin niissäkin aina sen viimeisen heitän maahan, jolloin liike näin päättyy luonnollisesti. Kun osaaminen muutenkin varmistuu enemmän, niin esim. seuraamisessa palkka kyllä saa lentää eikä tulla suuhun tökättynä. Joissain liikkeissä taas tietynlainen passiivisuus, alhainen viettitaso, on hyväksi, paikkamakuussa esim. saa näin rauhallisen mielentilan aikaan. Agilityssakin osaan telineistä voi opettaa huolellisuuden ensin ruuan avulla ja myöhemmin hakea lisää vauhtia.

Namin saalistamisen voi tehdä myös siten, kuten Marjaleena Hituri kertoi kurssilla, jolla Allun kanssa kävin, että kehuessaan koiraa samalla perääntyy ja koira joutuu metrin-pari tavoittelemaan namia kädestä. Hän ei suositellut maahan heittämistä, ettei koira jossain vaiheessa ala muutenkin vain etsiä nameja maasta, mutta mielestäni se on vain koulutuskysymys.

"Kun on tarkoituksena kouluttaa koira saalisviettiä hyödyntäen,alku-harjoituksissa ohjaaja pelkästään leikkii koulutuskentällä saalis-leikkejä koiran kanssa, jotka koiran iästä riippumatta, aloitetaan aina lyhyillä harjoituskerroilla. Mentäessä pennun/nuoren koiran kanssa johonkin toiselle, uudelle kentälle, palataan taas muutamia kertoja lyhyisiin harjoituksiin. Näin varmistetaan se, ettei koiran kiinnostus leikkiin loppuisi kesken eri ympäristöissä, esim. uudellakaan kentällä (jolloin koiralla ei ole aiemmin opitun tutun leikkiympäristön herättämää virettä).

Harjoituksissa (myöhemminkin) tulee aina pyrkiä siihen, että sen päättyessä koiralla on vielä energiaa ja haluja jäljellä. Sen tulisi olla leikin/treenin loppuessa vielä innoissaan, eli sitä ei väsytetä kyllästymiseen asti. Eli edetään aina ko. koiran mukaan. Koiran ohjaajan ei pidä muodostaa leikistä itselleen pakonomaista tarvetta leikkimiseen, vaan homma toimii koiran ehdoilla."

"kun pentu hieman varttuu n. kolmikuiseksi, sen kanssa on hyvä leikkiä vain tarkoitukseen sopivassa paikassa, tottelevaisuuskentällä tms, jolloin jo paikka muodostuu pennulle viettiärsykkeeksi."

Nämä ovat nimenomaan tarkoitus ja tavoite sillä, että menen tokoharkkoihin vain leikkimään Lumeksen kanssa, se ehdollistuu siihen, että kentällä tehdään aina jotain kivaa. Pitäisi vain käydä monilla eri koulutuskentillä vaikka ihan vaan yksinkin, jottei ehdollistuminen tapahdu vain tuohon yhdelle kentälle.

Samalla idealla laitan kotona ennen vetoleikkejä Lumekselle kaulaan tietyn pannan, jota ei käytetä muissa tilanteissa. Tässä tarkoituksena, että Lumes yhdistää pannan leikkimiseen, jolloin lopulta pelkkä panta saa viettitason (innokkuus, aktiivisuus) nousemaan ja sitä hyödynnetään koulutuksessa. Aina tietenkin on se saalis(veto)leikki mukana jossain vaiheessa.

Koulutusleikeissä käyttämäni lelut ja patukat eivät ole muutoin Lumeksen saatavilla, jotta mielenkiinto niihin olisi mahdollisimman suuri.

Saman kirjoittajan toisesta artikkelista löytyi juuri se vetoleikkityyli, jonka jälkikurssin kouluttajakin näytti mulle Lumeksen kanssa, samoin kuin aiemmin Allun kanssa tokokurssilla Hituri. Jos koira ei itse tule tarjoamaan lelua uuteen leikkiin, houkuttelua mieluummin se olisi hyvä pitää leikkihetkissä narussa, josta sen saa avustettua luokse.

"Koiran saadessa useita kertoja voittaa esine, alkaa se itse yleensä olemaan ohjaajan luona leikkiessään esineellä. Tällöin ohjaaja ottaa ”lennosta” esineestä kiinni ja hieman taistelee ja koira saa taas vetämällä voittaa. Tätä koiran ”voittoa” tehostetaan ja vahvistetaan vielä siten että ohjaaja myötäilee koiran vetämistä vastustaen, mutta kuitenkin menemällä sen mukaan, ohjaaja siis antaa koiran vetää itseäänkin, ennen kuin päästää esineen luistamaan kädestään.

Todennäköisesti, jos leikki on sujunut oikein, koira alkaa tarjoamaan esinettä ohjaajalle saadakseen taistella lisää. Ohjaaja voi, koiran tarjotessa esinettä, hieman välillä työntää koiraa poispäin (esine on siis koiralla), jolloin sen halu leikkimiseen ja ohjaajan luona olemiseen entisestään kasvaa."

Tänään meillä kävi kyläilemässä Vallu-lapinkoira. Allua en tohtinut tämän Vallun kanssa yhteen päästää, koska on kuulemma hyvinkin puolensa pitävä eikä alistu, mutta Lumeksen päästin katsomaan ja hyvin tulivat nuoret keskenään toimeen. Vallu tosin runsaasti ylitti astumalla alistaa Lumesta, mutta noin muuten ihan mukavasti, Lumes näkyi tykkävään nahjustelukaverista, kun ei Allu oikein leikkistä innostu.

Illalla lähdimme vielä sukuloimaan ja sieltä poislähtiessä kävin koirakentällä muutaman (2x puomi, pussi & keinu) agilityesteen Lumeksen kanssa koittamassa, hienosti ja epäröimättä pikkuinen taas meni.

Eilen pikkuisella tuli 4kk täyteen ja otin iltasella pari räpsyä, yksin kuvaaminen ja koiran asettelu ei vain ole helpointa, joten ei niin laadukkaita kuvia tullut. Häntää Lumes ei tahtonut paikalla seistessä pitää ylhäällä.

Ensimmäisenä päivänään meillä uudessa kodissa Lumes pääsi harjoittelemaan aitauksessa oloa herkullisen luun kera. Lasten kangastunnelistakin mentiin läpi ensin ruuanvoimalla, sitten jo muuten vain ja lisänameja toivoen.