Meillä on hakuilut (henkilöetsintää) lähteneet mukavasti käyntiin, ehkä tänä vuonna nähdään jopa suurta edistystä niin koiran kuin omistajankin taidoissa. Saatiin tuossa kevättalven aikaan omaan seuraan hakuporukka kasaan (kunhan se nyt vain sitten pysyisikin kasassa) ja nyt toukokuulla aloitettiin treenit ihan oikeassakin palveluskoiraseurassa, mahti homma! Kilometrejä kertyy tosin vähän liikaakin, mutta noh, se on sivuseikka.

On piilossa viidakon...

Jo omiakin treenejä aloitellessa olin selvästi itselleni visioinut, kuinka haluan Lumeksen kanssa lähteä asiassa etenemään. Vaati kuitenkin muutaman kerran treeneissä käynnit suunnitelmieni toteutukseen asti pääsemiseen, lumisessa ja harvapuustoisessa metsässä kun ei maalimiehiä (niitä etsittäviä henkilöitä) saanut kunnolla piiloon, joka taas nimenomaan olisi ollut tarpeen oikeanlaiseen harjoitteluun. Nyttemmin pk-porukan treeneissä olen viisastunut sen verran, että piiloutuminen hoidetaan tottakai maastokuvioisin kankain, miten sitä ei itse niin yksinkertaista asiaa tullut tajunneeksi. Ollaan laiteltu maalimiehet pusikoihin/kuusten juurille piiloon, mutta maastokangas helpottaa piiloutumista kyllä niin suuresti, että kävin sitten samantien ostamassa sellaista itsellekin (150x250cm ja köyhdyin pikkasen vajaan 40 euroa). Varastossa pitäisi kyllä olla vanha, vihreä kevytpeitekin ("pressu"), joka pääsee myös hakuhommiin mukaan, kunhan löydän sen.

Piiloutumisesta voikin jo päätellä, että koirien olisi tarkoitus löytää maalimiehet hajuaistinsa avulla (ja vieläpä ilmavainuisesti, ei jäljestämällä), ei katseella etsimällä. Perinteinen tyyli alkuopetuksessa kuitenkin on nimenomaan katseen käyttäminen, kun laitetaan maalimiehet juoksemaan metsään ja koirat perään (noin niin kuin kärjistettynä). Vauhtiahan näin saadaan koiriin erinomaisesti, mutta miksi opettaa koirat ensin käyttämään silmää, kun tarkoitus kuitenkin olisi käyttää nenää? Tämän vuoksi halusin Lumeksen kanssa lähteä liikkeelle suoraan hajumaailmasta, se kun unohtaisi hyvin pian koko nenänsä olemassaolon jos muutamankaan kerran saisi etsiä silmillään (ja kulkea suoraa maalimiehen reittiä pitkin). Lumes on nyt saanut kuulla/nähdä maalimiesten lähtevän metsään eri suuntiin, mutta sen jälkeen näköyhteys on peitetty eikä Lumeksella ole ollut aavistustakaan, missä päin maalimiehet piiloissaan ovat. Tämän jälkeen ollaan lähdetty koira narussa kävelemään piiloja kohti tuulen mukaisesti kaartaen (jotta tuuli toisi maalimiehen hajun koiralle) ja maalimiehen omaa reittiä välttäen (jotta koira ei jäljestäisi). Välillä Lumes on saanut maalimiehestä hajun jo hieman kauempaa, välillä vasta ihan vierestä, jos tuuliolosuhteet ovat olleet epäsuotuisat. Suuresti se on ilahtunut joka löydöstään (mitäpä muuta ihmisiä rakastavasta koirasta voisi olettaakaan) ja palkkaruuat rasiasta ovat maistuneet hyvin. Tästä sitten lähdetään jalostamaan etsintäharjoituksia eteenpäin, kun pohjatyö on tehty ensin huolella.

Onko tässä mitään järkeä?

Lumes on treeneissä aivan intopinkeänä. Kun haen sen autolta ja lähdetään kävelemään metsään muun porukan luo, Lumes kiskoo ihan hulluna ja saan mennä puolijuoksua sen perässä, kun herralla on niin valtava kiire niitten kaikkien ihanien ihmisten luo. Paikanpäälle päästyään se käy ihan onnessaan tervehtimässä ne ihmiset, ja jos yritän pidätellä sitä, se riekkuu narussa riemusta sekaisin. Voisihan sitä toki komentaa olemaan hillitymminkin, mutta kun se on niin hauska tuollaisena...

Itsekin lähden treeneihin hyvin mielelläni ja molemmat hakuporukkamme ovat oikein mukavat ja sopivat. Ei tämä kumminkaan ihan helposti käy tämä monenmoisissa koirajutuissa kulkeminen. Viimeisimpänä treenipäivänä esim. heräsin aamulla klo 6.30, tein täyden työpäivän, jonka jälkeen lähdin pikaisesti huikopalaa haukattuani treeneihin, joista kotiuduin illalla klo 22.45. Niin että mikä oma aika? Seuraava pk-seuran treenikerta on päivänä, jolloin töissä olisi iltapalaveri, mutta jos palaveri kestää pidemmälle kuin työpäiväni päättyy, joudun jättämään palaverin kesken (tästä tietenkin on sovittu työpaikalla), koska treeneihin on päästävä - yhtään vähättelemättä työn ja palaverin merkitystä, mutta kun ne treenitkin on tärkeät ja jos vähän väliä on pois, hidastuu edistyminen huomattavasti. Haku kun on sellainen laji, jota ei voi yksin harjoitella.

Onhan tämä hakuharrastus toisaalta vähän sellaista hullun hommaa. Tuli sitä kyllä itsekin viimeksi mietittyä sellaisen 15-20 minuuttia umpipiilossa koiraa odottaessa, että saisihan sen ajan johonkin muuhunkin käytettyä, olisipa edes joku lehti mukana. Haussa kun ei treenata pelkästään sitä omaa koiraansa ja that´s it, vaan jokainen toimii maalimiehenä myös niiden toisten treenaajien koirille, jonka vuoksi hakutreeneissä aikaa kuluukin koiramäärästä riippuen sellaiset 2-4 tuntia...

Liian kiltti koira

Lumeksesta piti alunperin tulla haukkuilmaiseva koira, eli siis kun se olisi tullut taitavaksi hakukoiraksi, niin se haukkumalla kertoisi löytäneensä maalimiehen. Tähän haukkukoulutukseen oli kaikki tarkat suunnitelmatkin jo valmiina, mutta ongelmaksi muodostui se, etten saanut Lumesta haukkumaan. Nyt jos joku stereotypioiva ihmettelee, että eikös ne kaikki lapinkoirat ole sellaisia räköttäjiä, niin voin kertoa, että ei ole. Kyllähän Lumeskin haukkua osaa (viimeistään luonnetestissä sekin tuli nähtyä), mutta en vain millään saa sitä haukkumaan minulle, jonka vuoksi vaihdoin haukun rullailmaisuun (löytäessään maalimiehen koira ottaa pannastaan roikkuvan rullan suuhun merkiksi löydöstään). Rullaharjoitukset ovat Lumekselle oikein mieleisiä ja se osaa sen periaatteen (hae rulla maalimieheltä, vie se ohjaajalle, juokse takaisin maalimiehen luo), mutta itselläni kummittelee edelleen mielessä rullailmaisun opettamisen vaikeus verrattuna haukkuilmaisuun. Tämän vuoksi kokeillaan nyt jokusen kerran treenien yhteydessä saada sitä haukkumista Lumekselta esiin, mutta vähän siltä vaikuttaa, että Lumes on liian kiltti haukkumaan. Haukkuminen on vaatimista ja kiltit koirat eivät vaadi, ne pyytävät kauniisti.

Treenailtiin useampi viikko sitten pientä sarjaa, jossa pystyi kokeilemaan useampaa eri ohjauskuviota ja niiden toimivuutta ko tilanteeseen. Sarjan idea oli poimittu yksistä Oulun agikisoista hyppyradalta, josta parin koiran videot katselin. Molempien koirien ohjaajat tekivät hyppyjen väliin eestäleikkauksen, eli sokkoleikkauksen, eli persjätön, ja alkuperäinen ajatukseni oli vain sen testaaminen. Laitoin esteet kuitenkin huomattavasti enemmän lähekkäin, mitä videoilta näkyi kisoissa olleen, joten persjättöni oli auttamattomasti myöhässä. Sain kyllä Lumeksen joka kerralla silti oikealle esteelle, mutta se ei mennyt sujuvasti, kuten tarkoitus olisi. Sen vuoksi olikin mietittävä vaihtoehtoisia tapoja, ja jos ohjauksen lähtöpuolen vaihtoi, sai tehtyä kaksi takaaleikkausta (A:lta hypylle 2, hypyltä 2 hypylle 3). Lumes meni yllättävän sujuvasti, vaikka en käyttänyt edes mitään etupalkkaa houkuttimena. Persjätön tilalle keksin kokeilla myös valssausta ja se sopikin siihen paljon paremmin. Tosin kaikissa ohjauksissa ongelmaksi päätyi kolmoshypyltä neloselle kääntyminen, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut tiukaksi kurviksi kutsua. Tässä kuitenkin oli pääasiana 2-3 hyppyjen väli, joten en viimeisen kohdan sujuvuuten enää kiinnittänyt huomiota. Nyt käytyämme koulutuksessa käännöksistä, täytyy alkaa niitäkin työstämään oikein kunnolla.

Juuri ennen neljän radan kisaviikonloppuamme otettiin treeneissä ensimmäistä kertaa takaakiertoa maxi-korkeudella kokonaisen radan yhteydessä, ja onneksi näin, sillä lauantain radoillehan niitä takaakiertoja oli viljelty oikein urakalla. Takaakierto sujui treeneissäkin hyvin, sen sijaan niissä tietynlaisissa muissa käännöksissä oli ongelmaa, ihan kuten kaikissa kisoissakin. Heti takaakierron jälkeen Lumes luulee radan jatkuvan suoraan, kun vain tönkköilen siitä hyppyjen välissä enkä ohjaa kunnolla kääntymään. Puomia edeltävältä hypyltä saan Lumeksen kääntymään yllättävän hyvin, mutta sitten taas niissä kahdessa vierekkäisessä hypyssä niiden välinen kaari menee pitkäksi ja Lumes katselee suuntaa ihan muualta kuin minne on tarkoitus, mitäpä juoksen koiran mukana aina hypyn vierelle asti antaen sille harhaanjohtavia signaaleja tulevasta suunnasta. Kepitkin vetävät Lumesta puoleensa, vaikka kuvittelin liikkuvani riittävästi seuraavan hypyn suuntaan. Tämän radan osia täytyykin joskus treenailla uudemman kerran noihin hankaliin kohtiin keskittyen.

Perjantain yksityisvalmennuksessa (normaalistihan me siis treenataan ihan itseksemme parin kaverin kanssa) saatiin teho-opetusta käännöksiin reilun tunnin verran. Tykkään kovasti tuon käymämme kouluttajan tyylistä. Hän selittää asiat erittäin selkeästi ja havainnollistaen, jaksaa toistaa samat taas uudelleen ja uudelleen, kertoo mikä meni hyvin ja miksi, mitä pitäisi vielä parantaa ja miksi ja miten jne. Jospa löytyisi jostain yhtä hyvä kouluttaja meille tokoonkin, niin maksaisin mielelläni parit treenikerrat. Ei niissä kahdessa tokokouluttajassa, joilla ollaan oltu, sinänsä mitään vikaa ole ollut, mutta heidän tyylinsä ei vain ole istunut meille. Jotenkin on tuntunut, että vaikka ovatkin olleet läsnä meitäkin varten, niin kuitenkaan ei todellisesti panostaen ja ymmärtäen. Perjantain treenit olivat tosi mukavat, toisin kuin nuo tokokoulutukset ovat olleet, ja kouluttaja tuntui todella perehtyneeltä ja asioita meidän kantilta katsovalta.

Alkuun käytiin läpi ajatuksia siitä, missä vaiheessa koiralle tulee olla kerrottuna seuraava suunta, ja tätä havainnollistettiin piirtämällä maahan kuviteltu koiran ponnistuskohta hyppyyn, jota ennen tulisi ohjaajan olla jo aloittanut kääntymisen seuraavaan suuntaan. Koiran ponnistamisen jälkeen tapahtuva kääntävä työ on turhaa, sillä seuraava mahdollisuus koiran suunnan vaihtoon on vasta sen laskeuduttua hypystä maahan, jolloin on jo liian myöhäistä saada liikeradaltaan edullisinta kääntymistä aikaan (vähän sama kuin vesiliukumäessä juuri päästettyäsi kädet irti, joku huutaisikin "seis", mutta etpä voi enää mitään tehdä, kun vauhti vie). Kenttä oli kivituhkapohjainen, joka mahdollisti jokaisen harjoituskerran jälkeen kääntöesteiden vierustan haravoimisen, jolloin pystyimme katsomaan tassun- ja kengänjäljistä, miten koira oli hypylle tullut/yli mennyt ja miten omat askeleeni sijoittuivat. Se auttoi todella hyvin hahmottamaan kokonaisuutta.

A-harjoituksessa tehtiin välistäveto valssaamalla ja jäämällä itse hyppyjen 3 ja 4 väliin putkeen lähetystä varten. Numero 3 on piirroksessa esteen edessä suunnilleen siinä kohtaa, josta koira ponnistaa hyppyyn. Hypyn edessä oleva viiva on kohta, josta oma kääntyminen valssaukseen tulisi aloittaa, sillä ohjaus seuraavalle esteellehän tulisi aloittaa ennen koiran ponnistamista edessä olevaan hyppyyn. Kääntymisen tulisi ajoittua siten, että katse on kohti koiraa sillä hetkellä, kun se ponnistaa hyppyyn. Oma kääntyminen tulee myös suorittaa sillä tavoin etenemiseltään hillitysti, että pysytään hyppyjen 3 ja 4 välissä eikä ylitetä niiden linjaa, koska oma eteneminen lisää koiran etenemistä ja tarkoitus olisi kuitenkin saada koira sujuvalla ja ajallisesti edullisella linjalla hypylle 4. Kääntymiseni oli ensin myöhässä, etenin liikaa, huidon käsilläni helikopterin lailla (sen sijaan, että olisin pitänyt oik. käden ohjaavana kolmoselle ponnistamiseen saakka ja sen jälkeen vaihtanut vas. käden ohjaavaksi) ja ohjasin koiran putkeen vartalonkielelläni (väärä käsi ja liike ohituksen suuntaan) ihan eri asiaa näyttäen. Kerta kerralta lisäneuvojen kera saatiin karsittua nuo virheeni pois ja viimeinen suoritus olikin jo oikein mallikas. 

A-harjoituksessa koira lähestyy estettä suoraan ja sen tulee suorittaa kääntyminen uuteen suuntaan hypyn jälkeen, joka tapahtuu siis nopeammin, mikäli ennen ponnistusta on koiralla seuraava suunta tiedossa. B-harjoituksessa koira ohjataan hypylle valmiiksi sellaisessa kulmassa, josta se suoraan pääsee jatkamaan kohti seuraavaa estettä. Tämä tyyli sopii hyvin erityisesti neliömäisille ja/tai raskaille koirille, jotka rakenteensa vuoksi eivät pysty ihan niin ketterästi kääntyilemään jyrkästi. Sain tehtyä tuon itse vekkausosan (eli sen kaaren kohti hyppyä) hyvin joka kerralla, mutta jostain syystä Lumes oli nyt niin palkkaorientoitunut, että tuli kanssani kolmosesta ohi kohti putken päässä/kouluttajalla olevaa palkkaa, eikä hypännyt aitaa kuin juostessani ihan siitä kiinni niin, ettei Lumes enää mahtunut sen välistä kanssani. Toisaalta taisin käskeäkin hyppäämään vasta niin lähellä hyppyä, ettei Lumes enää ajatellut sitä lainkaan, kunhan juoksi iloisesti mukanani. Tämäkin tosin oli Lumekselle ihan uusi juttu, että eiköhän se muutaman treenikerran jälkeen ala sujua, kun pääsee kunnolla juonen päästä kiinni.

Olin mennyt koulutukseen vähän epäröivin mielin miettien, että jaksaakohan Lumes niin kauaa tehdä innokkaasti ja peläten, ettei harjoitteista tule mitään, jos Lumes hidastelee. Näkyipä Lumes kuitenkin tietävän, miten tehdään hyvää rotupeeärrää... Se oli niin vauhdikas, etten muista koska viimeksi "eihän teillä ole vauhdin kanssa mitään ongelmaa". Se oli niin hyväntuulinen ja iloinen oma itsensä "onpa kyllä ihanan iloinen koira". Se oli myös hiljainen, niin kuin aina, ainoastaan narisevalle ovelle pari kertaa pöhähti "se taitaa olla tosi hiljainen koira, yleensä tuonrotuisista lähtee ääntä paljon enemmänkin". Ja koulutuksen jälkeen, Lumeksen tehtyä kaikki hommat innolla ja ilolla ja huolella, "sulla on kyllä aivan mahtava koira". Mitäpä siinä muuta, kuin nyökytellä vaan.

Sunnuntaina kävin palauttelemassa mieleen perjantain oppeja. Treenikaveri oli jälleen kerran niin ihana kuvatessaan meitä hieman videolle. Se on ihan korvaamaton apu treenaamiseen, että näkee itsekin, mitä oikein tekee, ja mitä koira tekee. Tällä kertaa ei kyllä ainakaan ihastelun puolelle mennyt oman ohjauksen katsominen. Paperin palanen oli maassa merkkinä kääntymisenaloituskohtana, ja sen sainkin suht koht hyvin ajoitettua. Kädet sen sijaan olivat ihan missä sattuu, vaikka kuivaharjoittelinkin ensin ilman Lumesta. On vain niin vaikea keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa (kääntyä oikein, pitää kädet oikein, ohjata seuraavallekin oikein jne.) ja tuntuu, että kun yhtä miettii (kuten nyt tuota kääntymisen oikeaa ajoitusta), niin kaikki muu unohtuu.

Tässä mietiskellessäni näitä kääntöjä, olen myös tajunnut, että meidän ongelma nimenomaan on juuri tuo oma ajoitukseni. Olen jotenkin ajatellut, että kun Lumes ei nyt päätähuimaavaa vauhtia mene, niin sillä ei ole niin väliä, etten itsekään ohjaa sitä niin tarkalleen "kun ehtiihän se siitä hitaasta vauhdista kääntyä". Lisäksi olen pelännyt, että jos muutan ohjausta ennen hyppyä, Lumes ei hyppääkään, joten olen saatellut sitä perille asti ja alkanut ohjata seuraavalle vasta Lumeksen ollessa ilmassa. Väärin, väärin.. Tältäkin videolta näkyy, että Lumeksen vauhti hyytyy heti, kun sen luulema oikea suunta ei olekaan oikea, joten olisi motivaationkin kannalta todella tärkeää saada ohjaukseni selkeämmäksi. Vekkaus sentään näkyi sujuvan ihan ok.

Lumes osaa hakeutua kepeille ihan kohtuullisen taitavasti. Ollaan treenattu sekä hankalia lähestymiskulmia, jolloin olen ohjannut Lumesta viereltä, ja takaa ohjausta, jolloin lähestyminen kepeille on ollut suora. Nyt yhdistin nämä kaksi harjoitetta, ja kepeille tultiin viistosti takaa ohjattuna. Tein tarkoituksellisesti harjoituksesta hieman hankalamman ja takaaleikkauksen vasta hypyn jälkeen, jolloin Lumes joutui oikeasti keskittymään seuraavaan esteeseen ja hidastamaan itse hieman, jotta pystyy aloittamaan pujottelun. Jos olisin tehnyt takaaleikkauksen A-esteen jälkeen, olisi Lumekselle tullut paremmin suunta vasemmalle ja pujottelu olisi todennäköisesti onnistunut jo heti ensimmäisellä kerralla, mutta halusin nähdä, handlaako se tämän vaikeamman tilanteen ja ilokseni se senkin aika pian hoksasi (jos kolmaskaan kerta ei olisi onnistunut, olisin helpottanut harjoitusta).

Näiden aurinkoisten kelien alettua olen ulkoillut koirien kanssa viikko viikolta vain enemmän. Täytyy nauttia lumihankilenkeistä niin kauan kuin niihin vielä on mahdollisuus. Lumes on lisääntyneestä liikuntamäärästä tietenkin onnessaan. Toisaalta se vapaana juoksee aikaisempaa vähemmän ja pysyy enemmän lähelläni, sillä tässä muutaman viikon aikana se on saanut juoksennella niin runsaasti, ettei ole enää tarvetta revitellä. Allulle taas näin pitkät kävelyt ovat selvästi olleet vähän raskaita ja se on ollut hieman väsyneempi. Tiedän, ettei sen tarvitsisi tulla enää jokaiselle pitkälle lenkille mukaan, mutta en vain raaski jättää sitä yksin kotiin, kun se on silloin niin surullisen näköinen. Eikä yhden koiran kanssa ole yhtään niin mukava ulkoilla kuin mitä on kahden kanssa. Lumes niiiin tarvitsisi toisenkin, energisemmän juoksu- ja touhukaverin (ja minä niiiin tarvitsisin toisenkin treeni- ja kisakaverin, edes tilapäisesti)...

Tammikuulla kirjoittelin raa´asta lihasta suunnitellen Lumeksen ruokavalioon lihalisäystä ja kuivaruuan vähentämistä. Aivan suunnitelmieni mukaiseen mittakaavaan (muutama päivä/vko 1/4 osaa lihaa, 1-2 päivää/vko kokonaan lihaa puurolla/kasvismömmöllä) en ole vielä päässyt, mutta hiljaa hyvä tulee. Parempi aloittaa vähitellen ruokien monipuolistus ja siitä jatkella sitten ehkä enemmänkin, kuin muuttaa koko systeemit kertarysäyksellä kyllästyen yhtä nopeasti kuin innostuikin. Aika lailla pari-kolme kertaa viikossa olen antanut Lumekselle lihalisiä sekoitellen muuhun ruokaan, lohiöljyäkin menee mukaan pienen lorauksen verran. Lihojen/luiden/valmisseosten saatavuusongelma/kotimaisuuden kannatuskin saivat ratkaisun, kun Musti&Mirri alkoi valmistuttamaan kotimaista Maukas-raakaruokasarjaa. Lumes on saanut ruuakseen sarjan raakapakasteita ja takapihalle järsittäväksi raakoja luita. Hyvin ovat maistuneet, ja ihmekös tuo. Kuivaruokana Lumeksella on jo pidemmän aikaa ollut Eukanuba, mutta viimeisimmän säkin tyhjetessä ostin kokeiluun uutta More-koiranruokaa, jolle luvataan 100% tyytyväisyystakuu. Myyjä tosin puhui makutakuusta, mutta tyytyväisyystakuu tarkoittaa kyllä mielestäni nimenomaan sitä, että koiranomistaja on tyytyväinen ruuan sopivuuteen koiralle, ei pelkästään ruuan maistuvuutta koiralle.

Kotona on otettu rennosti enkä ole pariin viikkoon saanut aikaiseksi sen suuremmin niitä pieniä treenihetkiäkään Lumekselle pitää. Sen sijaan Lumeksen outoja makuuasentoja on kai naureskeltu vähän liiankin kanssa, sillä välillä se vetäytyy unilleen esiripun taa. Kyseinen nurkkaus on kummankin koiran suosiossa, mutta Allu ei sentään piiloudu verhon taakse vaan lepäilee ihan rehdisti näkösällä. Lumes se kuitenkin tykkää "luolautua". Lepäämisen lomassa koirat kyllä pitävät huolen lisäravinnonsaannistakin meidän ihmisjäsenten ruuanrippeiden nautiskelun merkeissä. Joskus musta tosin tuntuu, että Lumeksessa on susiperimän lisäksi mukana runsas ripaus jotain kädellistäkin lajia, niin pätevä se on etutassujaan apuna käyttämään. Ja jonkun tutkimuksen mukaan apinat muka olisivat ainoita, jotka osaavat käyttää eturaajojaan ihmisten tavoin. Höpön löpön, sanoo Lumes.

Lumes käväisi tänään silmä- ja polvierikoiseläinlääkärillä tutkittavana ja nähtävästi koiran (eihän emäntä sellaisia...) kannatti pusutella lääkäriä, sillä sydämen kuuntelutulos puhdas (ei sivuääniä), polvet terveet (0/0) ja samoin silmät terveet (ei muutoksia)! Allu oli reissulla mukana silmä- ja polvitarkissa, yhteishintaa molempien tarkeille tuli 180e. Lumes malttoi olla tutkittavana ihmeen rauhallisesti ja nätisti, vaikka olisi paljon mielummin ollut itse tutkijana ja touhottanut kaikki paikat läpi. Hauskaa, että on koira, joka on lääkärilläkin ihan onnessaan...

Huomenna on agilitykilpailut. Oli tarkoitus käydä yrittämässä ekaa 2-luokan luvaa. Koira olisi kyllä oikeinkin kunnossa eikä pakkasesta piittaa tuon taivaallista, jonka vuoksi sen kyseisiin kisoihin ilmoitinkin. Minkä vuoksi emännällä pitää kuitenkin olla juuri nyt kuumeinen flunssa ja joutuu oikein taistelemaan itsensä kanssa, ettei lähde sinne pakkaseen seisomaan ja juoksemaan ja palelemaan pariksi tunniksi, kun mieli niin kovasti tekisi... Tai jos kuitenkin lähden, niin eikös (koira)harrastukset ole ihan pätevä syy sairastuttaa itseään lisää ja viettää toinenkin viikko sairaslomalla... Alkaa tämä pakko-oleilu sisätiloissa jo pikkuhiljaa tympäistä.

Kun useamman vuoden kirjoittelee koirista tekstejä nettiin, kertyy sitä aikamoinen historia. Sitä sanotaan, että minkä kerran nettiin laittaa, niin se pysyy siellä ikuisesti, joten kannattaa harkita kahdesti, mitä sinne laittaa. Kuitenkin myös sanotaan, että kaikki on katoavaista, ja kun blogien palveluntarjoajatkaan eivät ota mitään vastuuta sisältöjen säilymisestä, aloin pelätä, että joku päivä koko koirieni blogihistoria onkin kadonnut. Säikähdin! Niin paljon tarinoita, niin paljon muistoja, niin paljon säilyttämisenarvoista!

Ratkaisu - Blogista kirjaksi - alkoi, ja aloitin tallentamisen Lumeksen pentuajasta. Kopioin lähes kaikki ensimmäisen vuoden kirjoitukset ja etsin kuvat lukuisilta cd:iltä, liitin ne Ifolorin A4-kokoiseen kuvakirjaan ja lukuisten tuntien jälkeen 132-sivuinen kirja oli painoa vaille valmis. Tänään se oli painoa ja kotiinpostitusta myöten valmis. Lumeksen ikioma kirja.

Arvatkaas, tekisikö mieli tilata noita heti kaapillinen täyteen...

Ps. Jos Lumeksen pentuaika kiinnostaa, kannattaa käydä lukaisemassa lähiakoina. Poistan suurimman osan pentuajan kirjoituksista kevättalven aikana.

Koirahan on pääasiassa lihansyöjä. Meillä koirat kuitenkin syövät kuivaruokaa, se on helppoa ja kätevää, kun ei ole tullut perehdyttyä lihojen, luiden ja kasvisseosten syöttämiseen riittävän tarkasti eikä ole tiloja säilyttää kymmeniä, tai edes kymmentä kiloa pakasteita koirille. Olen kuitenkin pyrkinyt syöttämään ns. laadukkaampia kuivaruokia, jos eivät olisi ihan niin höttöä sentään kuin joku 15e/15kg ruoka, eihän mitään ihmistenkään koko ruokaympyrän täyttävää ruokaa saa niin halvalla, joten miten koirille hyvää sitten. Jos ajatellaan, että edes puolet koiran ravinnosta tulisi olla lihoja/luita (ja tämä ei tarkoita mitään puruluita vaan ehtaa tavaraa, joka myös syödään, ei vain pureskella) ja kuivaruuassa sitä olisi esim. 35% (eli15kg säkistä on lihaa noin 5kg ja 10kg viljoja), niin lihalisä olisi tarpeen.

Olikin tarkoitus jo toissakesänä alkaa syöttämään Lumekselle muutaman kerran viikossa kuivaruuan lisäksi ihan ehtaa, raakaa lihaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Nyt on uusi yritys. Liharuokinta kuivaruuan lisäkkeenä on siitä kätevää ja helppoa, että jos kuivaruuan osuus pysyy vähintään puolessa, ei tarvita mitään ravintolisiä vaan koira kyllä saa kaiken tarvitsemansa. Itse ajattelin aloittaa antamalla lihaa 1/4 osaa päivän ruokamäärästä muutamana päivänä viikossa. Perinteinen tyyli olisi sekoittaa lihat kuivaruuan sekaan, mutta pelkään pelkän kuivaruuan maistuvuuden laskevan siitä, joten pyörittelen jauhelihasta pieniä namipalleroita koulutustuokioihin, joita ahkera treenailija (ai minäkö?) pitää toki useamman päivässä. Ja tätä yksinkertaisemmaksi ei muuten koirannamien itsetekeminen enää voi tulla, tosin nämä ei ole sitä taskussa säilytettävää linjaa... Aiempia (taskuystävällisempiä) makupalakokeiluja toissavuoden kesäkuulla. Ja jos oikein innostun, olisi Lumeksella olevan 1-2 kuivaruuatonta päivää viikossa, jolloin tekisin sille koirien puuroja/kasvismömmöjä - lihalisällä toki.

KennelRehun auto ei pysähdy meidän paikkakunnallamme, joten suunnittelin pienimuotoisia ostoksia Vauhti-Raksusta, joka täälläkin pysäkin pitää. KennelRehulla vain olisin tykännyt kotimaisista pakastetuotteista, Vauhti-Raksun sivuilla ei kerrota mitään lihojen ja luiden alkuperästä. Onko jollain tietoa?

Agilityn osalta koin tänään yhdenlaisen ahaa-elämyksen Lumeksen toimista - ja toimimattomuuksista. Olen pohdiskellut paljon, onko sen tietynlaiset haluttomuudet ja/tai hidastelut epävarmuutta, motivaatio-ongelmia vai fyysisiä syitä. Fyysisiä syitä on poissuljettu kahdella hierojakäynnillä (ja toki luustokuvissa on käyty), joilla ei kummallakaan kertaa (viime syksy ja toissa syksy) löytynyt mitään huomautettavaa, eläinfyssarille ollaan vielä kevään aikana menossa.

Korkeat hypythän on ollut yksi ongelma ja vasta viime kevättalvena Lumes alkoi hypätä niitä (aiemmin yleensä vain kieltänyt/mennyt ali). Vaikeasta kulmasta ei korkeat hypyt vieläkään ole varmoja, oikeastaan ne on aikalailla epävarmoja ja olenkin jo ehtinyt ajatella, että jos se ei vaan pysty. Takaakierrot esimerkiksi Lumes on hypännyt vain matalina medi-korkeuksina, vähänkään korkeammat on saaneet sen heti pysähtymään/ohittamaan hypyn. Viimeksi kokeilin maxi-hypyllä takaakierrolle kaveripalkkaa, eli treenikaveri oli lelun kanssa palkkaamassa, ja kas kummaa - Lumes teki takaakierron maxi-korkeudella ihan ilman ongelmia! Sama toistettiin pariin kertaan eri puolilta ja sitten lisättiin jo yksi este perään ja kaveripalkka vasta sen jälkeen - Lumes hyppäsi taas reippaasti! Tänään kokeilin samaa, mutta ihan itse lelulla palkaten - ja se hyppäsi edelleen (useamman kerran), vaikka oli hankala kulma takaakierrosta ja maxi-korkuinen hyppy!

Mitä tästä päättelin? No että vika ei luultavasti olekaan koiran fysiikassa, vaan Lumes taitaa olla aika epävarma itsestään eikä luota suoriutumiseensa hankalissa kohdissa, jolloin mielummin jättää suorittamatta kuin yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu. Se tarvitsee siis runsaasti onnistumisenkokemuksia hankalistakin jutuista, jotta itseluottamus kohoaisi! Nyt ei korkean hypyn takaakiertokaan ollut homma eikä mikään, kun se tiesi onnistuvansa siinä.

Vähän sama homma on keinulla, jolle Lumes siis juoksee, hiipii keinautuskohdan ja sitten taas juokse alas. Ollaan nyt parisen viikkoa tehty paukuttelutreeniä, jotta Lumes oppii kunnolla käsittelemään keinua ja hoksaa just sen paukautuskohdan olevan se tärkein juttu, joka kantsii suorittaa reippaasti. Nyt se käy jo reippaasti lyömässä keinun alas maastakäsin eikä epäröi, vaikka keinu heilahtelee. Helmikuun kisoissa sitten nähdään treenailun lopputulos, sikälimikäli radalle on sijoitettuna keinu.

Auto. Tuo yksi tärkeimmistä omistamistani asioista. Miksikö? No milläs muuten mä kulkisin koirien kanssa ne tuhannet kilometrit vuosittain, mitä edes suhteellisen aktiivinen harrastaminen vaatii. Pääsisin toki paljon vähemmälläkin. Voisin tyytyä tähän oman paikkakunnan seuran tarjontaan. Mutta kun ei kelpaa mulle, ei. Olen pakotettu käymään kauempana ja siinäpä bensaa, ja sitä myöten rahaa, palaa. Ja paljonkos me siis ajellaankaan, laskekaapa tästä...

Vuoden 2011 koira-ajot

Tammi-huhtikuu
Käytiin treenailemassa tokoa ja agia hallissa noin kerran viikossa, matkaa yhteen suuntaan 65km.

Touko-lokakuu
Ulkotreenikausi lähinnä agia, välillä myös tokoa, noin kerran viikossa, matkaa yhteen suuntaan suunnilleen 55km.

Heinä-syyskuu
Vepetreenit kerran viikkoon 100km päässä.

Marras-joulukuu
Hallissa agia ja tokoa kerran viikossa 65km päässä.

Lisätreenit
Lampaita paimentamaan 2x140km, molempiin suuntiin tietty, ja agivalmennus 70km (ja takas).

Kisat
Epävirallisten ja virallisten kisojen matkoja (yhteen suuntaan) suunnilleen: 3x50km, 2x60km, 70km, 3x120km.

Äkkiseltään laskettuna koiratouhujen ajokilometrejä on siis tänä vuonna kertynyt noin 10 000 ja tässä ei varmaan ollut edes vielä kaikki...

Tänään kisailtiin jälleen agilityssa, tuomarina Ritva Herrala.

A-rata oli helppo ja Lumes juoksenteli oikein reippaasti ja nätisti 0-tuloksen. Yliaikaa kertyi kuitenkin ärsyttävät 0,58 sekuntia, kun itse typeröin -> jos olisin hoputtanut Lumesta kepeillä, oltaisiin juuri ja juuri ehditty ihanneaikaan / tai jos olisin muistanut pitää suuni kiinni (se lupaus olla hidastelematta Lumeksen vauhtia) keinulla, eikä antaa pysähtymiskäskyä, jota koira totteli liiankin tunnollisesti eikä meinannut enää tulla keinulta alas, niin oltaisiin säästetty aikaa muutaman sekunnin verran. Sijoitus 2/22. LUVA oli niin pienestä kii!

B-rata oli hieman kinkkisempi ja ohjausta joutui suunnittelemaan tarkemmin. Mietiskelin, että jos saan radalla kaiken tehtyä suunnitelmien mukaan, eli että koira tekee kaiken kuvitelmien mukaan, ja että jos mieleeni ei juolahda mitään tyhmää kuten A-radalla kävi, niin virheittä pitäisi tältäkin radalta selvitä. Pari riskikohtaa radalla oli, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet Lumekselle ongelmia, esim. pujottelu oli oman liikkumisen kannalta sujuvampi suorittaa ohjaaja vasemmalla puolella ja me tehtiinkin siten, mutta moni otti varmanpäälle ja kulki oikealta vaikeamman reitin, että pääsi auttamaan koiran pujottelun alkuun. Lumes teki kaiken muunkin tasaisella varmuudella ja tuloksena 0 suoritusvirhettä, aika -6,19s -> toinen LUVA* ja sij. 1/20!

* Luokanvaihtoon oikeuttava tulos, joita kolme saavutettuaan pääsee siirtymään 2-luokkaan.

On se aika hieno agilitykoiruus! Parasta Lumeksessa on sen keskittymiskyky, huolellisuus ja ohjattavuus, sen kanssa on tosi mukava agiliidellä!

Mä en nyt oikein välittäisi poseerata näitten palkintojen kanssa...

...kun paljon herkullisempaakin sapustaa on tarjolla...

...kuten tää naudan savulumpio...

Sitä piti taas vaihteeksi käydä koiranruokaostoksilla köyhdyttämässä itseään lähes 70 euron verran. Puruluista en enää muita ostakaan kuin kotimaisia Rauh! Hirvennahkarullia, kestävät paljon tavallisia nahkaluita pidempään ja tietenkin kotimaisuus on erittäin suuri plussa.

Näitä rouhetikkuja en haluaisi ostaa, kun ei tiedä mitä kaikkea höttöä niissä loppuviimein onkaan, mut kun ne on niin käteviä, niitä uskaltaa jättää koirille yksinoloonkin ja niitä myydään jättipakkauksissa.

Lumes syö nykyään lähinnä Eukanuban ruokia. Sillä taas ei ole suuremmin merkitystä, mitä niistä, esim. viimeisimmät säkit ovat olleet Breed Specific Boxer, Jogging and Agility ja Working and Endurance, jotka kaikki ovat maistuneet ja sopineet Lumekselle ihan yhtä hyvin. Hill´sin ruokia en ole kiinnostunut koirille syöttämään, mutta napattiin mukaan yksi 3kg pussukka, kun sellaisen agikisoista saamallamme lahjakortilla ilmaiseksi sai. Kyllähän se varmasti syödyksi tulee.

Täytyy kirjoitella ajatukset sanoiksi, niin kauan kun ne mielessä vielä pysyvät...

Kouluttajana Anders Kronqvist, josta tykkäsin, treenit olivat hyvin suunnitellut ja osasi neuvoa siten, että kaiken saimme Lumeksen kanssa onnistumaan melko vähällä vaivalla. Ehkä rata oli hieman liian yksinkertainen, sillä sinänsä se ei tarjonnut haasteita, mutta toisaalta silloin kuin harjoitellaan jotain uutta asiaa, tavataan se tehdä muita osia helpottamalla. Radan ideana oli harjoitella koiran ohjaamista esteille siten, että se on valmiissa suunnassa suorittamaan seuraavaa estettä, jolloin säästyy metrejä ja metrien myötä myös sekunteja. Jos koira tulee esteelle väärässä kulmassa seuraavaan nähden, se pakostakin on väärässä kulmassa myös sitä seuraavan esteen lähestymistä varten, jolloin koiran tulee kuljettua pienelläkin matkaa jo monta ylimääräisiä metriä. Koiralla tulee siis olla ohjaajan liikkeen ja vartalonkäytön perusteella koko ajan tiedossa kaksi seuraavaa suuntaa esteineen. Jos alkaa ohjata seuraavalle vasta koiran suorittaessa/suoritettua nykyisen esteen, ollaan jo ohjauksessa myöhässä. Kouluttajan mukaan koirien liukastumiset, horjahdukset, kaatumiset yms. radalla johtuvat siitä, että koiralla ei ole ollut riittävän ajoissa suunta tiedossa, jolloin se joutuu jyrkemmin korjaamaan linjaansa, joka taas altistaa onnettomuuksille.

Koira jätettiin ykkösen taakse odottamaan, itse mentiin esteiden vasenta puolta kakkosen kohdille. Koiran suorittaessa ykköstä lähdettiin itse liikkeelle kohti kolmosen oikeaa siivekettä, jotta koira tietää kakkoselta kääntyä oikealle viistoon. Itse seisotaan lähellä kolmosta sen melko oikeassa laidassa ja ohjataan koira oikean jalan ympäri viistosti kolmoselle, jolloin se on oikeassa suunnassa menossa kohti takaa hypättävää nelosta. Otetaan pari askelta nelosta kohti ja koiran ollessa vielä menossa neloselle, käännytään itse jo viistosti vasemmalle kohti vitosta, jotta koira jo nelosta hypätessään suuntaa vitoselle. Vitoselta otetaan kutoselle tiukka käännös, jos koira osaa mennä pujotteluun jyrkästä kulmasta, jos ei osaa, ohjataan koira tekemään vitosen jälkeen pieni kaari kohti kutosta.

Rimat Lumekselle oli 45cm. Lumesta hieman enemmänkin innostutti ja se karkasi lähdöstä ykköselle ilman lupaa (ei ikinä ennen), joten otettiin lähtö uusiksi. Estevälit 1-4 menivät oikein ensiyrittämällä, mutta nelosella jäin liikaa oikealle, jolloin linja vitoselle tuli liian väljäksi. Uusintayrityksellä sekin meni riittävän tiukasti. Kepeille mentiin tiukasta linjasta, mutta niistä Lumes sujahtikin vain suoraan läpi vierellä seisoneen kouluttajan luo... Sama toistui kolme kertaa. Ai miten niin Lumes huomasi, etten pitänyt yhtä tiukkaa linjaa kuin normaalisti, jolloin siis on armeijakuri kaikesta hölmöilystä (eli toisten koirien ja ihmisten ihannointi)?

Jos koira osaa pujotella itsenäisesti, jätetään se suorittamaan kutosta itsekseen ja pyritään sen edelle kohti seiskan vasenta laitaa. Koiran taas tarvitessa pujotteluun ohjaajan tuen, mennään koiran vierellä ja loppupäässä vaihdetaan koiran editse vasemmalle puolen. Seiskalta mennään suoraan heittämään koira takaakietoon kasille ja koiran ollessa vielä matkalla sinne, luotetaan sen suorittavan esteen ja lähdetään itse kirimään ysin oikealla puolen niin pitkälle kuin ehtii (mitä nopeampi koira sitä itsenäisemmin sen pitäisi pystyä suorittamaan esteväli 7-8, jotta ohjaaja ehtii riittävästi edelle). Kasin ja  ysin välissä voi vilkaista olkansa yli, että koira tulee mukana. Kasilta ysille on helppo suora linja, mutta kymppiä varten ohjaajan tulisi ehtiä putken suulle ennen koiraa ja askeleella kymppiin päin koukauttaa koira takaa yli. Koiran ollessa kympin takana, tulisi ohjaajan jo mennä kohti yhtätöista ohjatakseen sen vasemmalta puolen koiran kiertämään takaahyppyyn, kääntyä kohti kahtatoista (mutta ei liikaa, jottei koira sujahda sinne suoraan yhdentoista takaa jättäen hypyn välistä) varmistaen kuitenkin koiran hyppäävän yhdentoista. Vaihtoehtoisesti ohjaaja voi kasin jälkeen pysytella ysin vasemmalla puolen, jolta hyvin ohjautuvan ja takaaleikkauksen taitavan koiran pystyy kympille viemään, mutta ongelmana siinä on ohjaajan ehtiminen yhdelletoista, joten koiran tulisi irrota hyvin sekä osata takaakierto täysin itsenäisesti. 

Kouluttajan siirryttyä pois keppien vierestä, ne sujuivat vauhdikkaasti, joskin etenin liikaa Lumeksen edelle ja siltä jäi joku väli pujottelematta, otettiin uusiksi kepeiltä ja pysyin enemmän sen vierellä ottaen etäisyyttä vasta loppupäässä ja se toimi. Ehdin hyvin vaihtaa keppien päässä puolen vasemmalle ja ohjata Lumeksen seiskalle. Kasille ohjauksessa hätäilin ja näytin takaakierron liian edestä, jolloin Lumes hyppäsi sen etupuolelta. Seiskalta uusiksi ja ohjasin riittävän perille, takaakierto onnistui, mutta jäin liikaa varmistamaan sitä, jolloin en ehtinyt putken päähän asti ennen Lumesta. Uudellen seiskalta alkaen, huolellinen ohjaus kasille, mutta en jäänyt yhtään odottelemaan vaan lähdin heti putken viertä ja ehdinkin ajoissa sen päähän. Hätäilin kumminkin taas liikaa näyttäen takaakierron liian aikaisin, jolloin Lumes hyppäsi väärästä suunnasta. Uudelleen putkelta alkaen ja huolellisempi ohjaus, jolloin Lumeskin meni oikein, mutta yhdellätoista olin liikaa sen oikealla puolella (vaikka olin siis yli puolivälin päin vasemmalle) ja Lumes hyppäsi käteni vierestä etusuunnasta. Tähänkin tarvittiin siis jälleen se oma siirtyminen hieman enemmän kierron puolelle. Koko rata alusta uudelleen ja kun muistin liikeradat, olin huolellinen, mutta en liian varmisteleva, niin päästiin rata sujuvin liikeradoin ja ilman virheitä läpi yhdellä kertaa.

Lumes jaksoi olla innokas, vauhdikas ja hyvin kuulolla (sen alun hölmöilyn jälkeen), kouluttajakin kehui samoja sekä hyvää ohjautuvuutta (ja on kuulemma ollut kouluttelemassa lapinkoiria useammankin kerran). Itsekin pystyin olemaan iloinen ja oikein hyvällä tuulella, vaikka omia, samoja virheitä sattui monta ja niistä syystä Lumeskaan ei mennyt heti niin kuin piti. Palkata kyllä unohdin Lumesta monessa kohtaa, mutta ei se yhtään näyttänyt sitä kaipaavankaan, annoin kuitenkin sitten satunnaisissa kohdissa sille namin ihan muuten vaan, kun palkata kuitenkin pitäisi ja se hyvää työtä teki. En sitten tiedä vaikuttiko huoleton olemukseni Lumekseen siten, että se oli erilaisempi kuin yleensä, vai oliko se (todennäköisempää ehkä) jälleen vain vieraasta paikasta kiinni (vaikka nyt ei kyllä ollut edes toisia koiria, joista intoa kerätä). Yhtä kaikki, oikein mukava treeni-ilta oli ja täytyy yrittää pitää nuo saamamme opetukset mielessä.

Kai sitä on jonkin sortin hulluutta tämäkin, kun ajelee koiran kanssa treeneihin reilu 100km/sivu noin kerta viikkoon tahtoessaan välttämättä harrastaa lajia, jota ei lähempää löydy. Sitä vaan on pakko, jos haluaa edistyä yleisemmälläkin taholla kuin vain omissa pikku treeniviritelmissä, ja olinkin todella iloinen löytäessäni tuon vepetreeniporukan noinkin "läheltä". Lumes on edistynyt sitten vepeleirin, vaikka ei juuri mitään olla sen jälkeen tehtykään. Kai se on tuo asioiden sisäistäminen levossa enemmänkin kuin totta, sillä leirillä Lumes tarvitsi vielä paljon kannustusta sekä minulta että veneessä olijalta/hukkuvalta toimiakseen vedessä, mutta eilisissä treeneissä lähti suorittamaan joka liikkeen yhdestä käskystä eikä veneessä olijan/hukkuvan tarvinnut lainkaan kutsua sitä. Leirillä Lumesta myös epäröitti aina siinä kohden, kun kahlaamisesta olisi pitänyt vaihtaa uintiin, nyt ei ollut lainkaan sellaista havaittavissa muussa kun viennissä. Eihän Lumes kylläkään rynni sinne veteen valtavilla loikilla, niin kuin osa koirista teki, se tepsuttaa hitaasti mutta varmasti ja tekee niin kuin käskettiin.

Lumes hyppää veneeseen ja on siellä mielellään ja rauhallisesti, mutta veneestä poistuminen aiheuttaa pientä epäröintiä. Se on ennen hypännyt veneestä ensimmäisestä kutsusta, mutta leirillä uppeluksiin asti hyppääminen säikäytti sen niin, että pelkää sen toistuvan. Tätä yritetään nyt korjata ottamalla hyppyjä vain rantavedessä siten, että jalat yltävät pohjaan, jotta luotto palautuisi tähänkin liikkeeseen. Syvemmältä hyppyytettäessä täytyy alkaa käyttää pelastusliivejä, jotta jäisi pinnalle eikä säikähtäisi uudelleen, ja oppisi sellaisen hyppytekniikan, jolla ei uppeluksiin painu.

Esineen vienti sujuu maalla erinomaisesti, vauhdikkaasti ja innokkaasti. Vedessäkin se toimii, mutta ei selvästi ole enää niin kivaa (no kun ei pysty juoksemaan) ja jo kahluusyvyys hidastaa suoritusta. Köyden nouto veneeltä onnistui sen sijaan hyvinkin mallikelpoisesti. Kahluutin ensin Lumesta vedessä sekä leikitin köydellä, vene soudettiin noin kymmenen metrin etäisyydelle, jonka jälkeen annoin Lumekselle käskyn hakea köyden. Lähti heti etenemään ja uimasilleenkin pulahti reippaasti ilman mitään miettimistä ja toi köyden rantaan. Meni niin hyvin, että en halunnut ahnehtia liikaa, joten ei otettu uusintaa ollenkaan. Veneen painoa ei siis tosiaan vielä ole tullut köyden mukana, vaan pelkkä irrallaan oleva köysi on annettu Lumekselle. Haluan tähän liikkeeseen vielä hieman lisää varmuutta, ennen kuin kokeillaan ihan oikeasti veneen vetämistä.

Nähdessään "hukkuvan" vedessä, Lumes innostui välittömästi, joskin siinä vaiheessa hukkuva seisoi vielä omilla jaloillaan ja liike oli vasta alkamassa. Hukkuva soudettiin noin 15 metrin päähän, josta pudottautui veteen ja lähetin Lumeksen hakemaan. Ja se menikin tosi määrätietoisesti yhdestä käskystä ihan hukkuvan luo asti, mutta sitten tuli kai pieni ajatuskatko, koska kääntyi siinä ympäri ottamatta kiinni damista, josta hukkuva siis on tarkoitus hinata rantaan. Käskin ottamaan damin ollen kuitenkin jo varma, että Lumes ui rantaan tyhjin suin, mutta mitä vielä, se käänsi päänsä takaisin hukkuvan puoleen, otti damin suuhunsa ja ui sen kanssa rantaan hukkuva perässään. Ja ihan oikeasti veti hukkuvaa perässään, sillään yhtään apu-uintiliikkeitä ei hukkuva ottanut. Uusinta otettiin suht samalta matkalta ja nyt Lumes uimamatkan puolivälissä kääntyi ympäri takaisin rantaan päin, jolloin olin jälleen varma, että rantaan asti se ui, kun kerta tänne päin kääntyi, mutta annoin kuitenkin uuden käskyn pelastamiseen ja niin se otti ja kääntyi uimaan takaisin hukkuvaa kohden, nappasi damista kiinni ja kiskoi koko höskän rantaan. Hieno pieni koira!

Normaalisti treeneissä ei yhdellä kertaa käydä kaikkia liikkeitä läpi, mutta nyt oli paljon ensikertalaisia paikalla, joten käytiin jokainen osa-alue läpi, jotta heille muodostuu paremmin käsitys lajista. Rannalla vierähtikin vaatimattomat viisi tuntia auringon lämmittäessä oikein olan takaa. Oli mielenkiintoista nähdä monien erirotuisten koirien suorituksia ja miten vesi-intoisille, vetoleikeistä pitäville ja noutamisen taitavilla ensikertalaisilla moni liike sujui kuin olisivat ennenkin lajin parissa olleet. Varsin pätevä oli esim. pieni cockerspanieli, joka "vesimetsästystä" harrastaessaan oli noin niin kuin periaatteessa oppinut jo melkein kaiken vepessäkin tarvittavan taidon.

Päivän päätteeksi vietimme loppuillan isovanhempieni luona, jonne saapui myös siskoni lastensa kanssa. Oli mukava huomata, miten Lumeksen rauhoittumiskyvyssä on tapahtunut parannusta. Se oli suurimman osan ajasta narussa kiinni Allun kanssa ja omaa-aloitteisesti makoili paljon eikä kitissyt yhtään, että olisi pitänyt olla jotain toimintaa. Mutta ei, väsynyt se ei ollut, irti ollessaan kaahotti sellaista vauhtia, että ei olisi uskonut, että ollaan jotain sinä päivänä jo tehtykin. Siitäkin vauvelista vaan taitaa vähitellen kasvaa aikuinen ja aikuisen erottaa ei-aikuisesta käytöksen perusteella. Höperö-puolta en kyllä tahdo Lumeksesta menettää, tuli siitä miten aikuinen tahansa. Hömppäkoiran täytyy saada olla vähän höperö.

Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena. Kasseista kaivettiin sadevaatteet esiin. Eikä siinä sitten muuta kuin vepeilemään vaan! Eikä se sadekaan kauaa jaksanut, ennen puoltapäivää paistoi jo aurinko. Sitä ennen kuitenkin ryhmällämme oli esineen vientiä.

2. ESINEEN VIENTI 30 m
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Suoritus ja ajanotto alkavat ylituomarin merkistä, jonka jälkeen vientiesine annetaan koiralle. Vientiesine on ohjaajan oma ja sen on oltava ylituomarin hyväksymä. Vientiesinettä ei saa heittää veteen tai maahan, josta koira ottaa sen. Ajanotto pysähtyy, kun veneessä oleva ohjaaja saa esineen. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.

Lumes hiffasi heti, mistä on kysymys. Jos kerta jollain vieraalla on lihapihviä ja sitä pihviä saa viemällä dummyn (4.90€) sille vieraalle, ja mitä nopeammin vie sitä nopeammin saa pihviä, niin ei sitä nyt niin mahatäysiä olla, etteikö lisäravinto kiinnostaisi. Maalla sujui pitkäkin matka (iltapäivän kuivatreeneissä todettua "jee, kiva leikki"), vedessäkin ensimmäisellä kierroksella enemmän, mutta toisella kertaa oli jo hyytymistä havaittavissa eikä vesivientimatkaa voitu ottaa pitkänä.

Perjantain treeneissä, joista siis olimme jääneet paitsi, oli otettu uimista veneeltä rantaan, ja kun ohjaaja kysyi, jotta haluaisinko kokeilla vielä jotain muuta veneliikettä, ehdotin sitä uintia.

1. UINTI 50 m
Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 50 m merkkipoijuun. Koiran tulee ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä ja se päättyy kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.

Veneeseen hyppäämisessä ja soutelulla käynnissä ei ole Lumeksesta mitään kummaa.  Uimasilleenkin se hyppäsi ensimmäisellä kertaa reippaasti, mutta kun jalat eivät ottaneetkaan pohjaan vaan yllättäen upposikin ensin pinnan alle, alkoi sen jälkeen epäröidä. Pitäisi hommata pelastusliivit, jotta oppisi hyppytekniikan, jolla ei mene uppeluksiin.

Kaikkien ihmetykseksi ja säikähdykseksi paikalle aamupäivällä ilmestyivät poliisit. Ainakin vartin verran istuskelivat autossa, eikä kukaan tohtinut mennä kysymään, millä asialla ovat, eikä toisaalta kumpikaan poliiseistakaan autosta poistunut mitään ilmoittamaan. Kai ne olivat partiokierroksella tai jostain kuulleet leiristä ja kävivät hiljaisella hetkellä mielenkiinnosta vilkaisemassa tai jotain muuta, mutta joka tapauksessa kaikki huokaisivat helpotuksesta, kun partioauto lopulta paikalta poistui.

Kokonaisuudessaan leiri oli todella onnistunut. Tunnelma oli oikein mukava ja rento, kouluttajat iloisia ja osaavia sekä ryhmäjärjestelyt toimivia. Paikkana Nyyssänniemi sopi loistavasti tämänkaltaiselle tapahtumalle. Suuri kiitos järjestäjille!

Iltapäivän kuivarastilla puhuttiin koirankoulutuksen teoriaa. Hömppäkoiraa jo vähän väsyttää.

Suomen Newfoundlandinkoirayhdistyksen vuosittaiselle vesipelastusleirille 17-19 kesäkuuta osallistui tänä vuonna lukuisten nöffien lisäksi myös kaksi labradorinnoutajaa, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja (vai kaksi?), sileäkarvainennoutaja, villakoira sekä suomenlapinkoira, joka tietenkin oli meidän Lumes. Viikonlopulle oli luvattu kurjaa ilmaa, ajoittaista sadetta 95% todennäköisyydellä, joka sai mielialan alas ja miettimään kotiinjääntiä. Yhtään en myöskään voinut olla varma, suostuisiko Lumes (joka pääsi pääosallistujaksi lainakoiraehdokkaani ollessa yhteistyöhaluton) ylipäätään tekemään juuri mitään, jolloin kurjan sään lisäksi olisi myös kurjat treenit. Toivo parasta, pelkää pahinta - sää yllätti, ja Lumes yllätti!

Leirin alku vepetreeneineen perjantainailtana jäi meiltä väliin joutuessani olemaan töissä vielä silloin, mutta lauantaiaamusta hyppäsimme mukaan remmiin melkeinpä aurinkoisessa säässä. Koirakot oli jaettu tasoryhmiin ja meidän porukkamme aamutehtävänä oli hukkuvan pelastaminen.

4. HUKKUVAN PELASTAMINEN 30 m
Pelastettava henkilö pudottautuu veneestä 30 metrin poijun kohdalla veteen. Venettä ajetaan eteenpäin vielä noin 10 m. Ajanotto alkaa, kun pelastettava henkilö pudottautuu veteen. Pelastettava henkilö loiskuttelee pelästyneesti merkkipoijun linjalla, mutta ei pidä kiinni merkkipoijusta. Pelastettava ei saa kutsua koiraa, eikä käyttää käskysanoja. Koiran on joko tartuttava pelastettavan kädessä olevaan ”kädenjatkeeseen” tai pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koira kuljettaa pelastettavan rantaan. Ajanotto päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.

Lumekselle tämä oli ihan outo ja uusi juttu, mutta sen pitäessä niin suuresti ihmisistä, ajattelin sen kyllä menevän vedessäkin vieraan luo, jos sitä iloisesti kutsuu, joten aloitettiin suoraan siitä. Pelastettava soudetaan ensin kauemmas rannasta ja samalla veneestäkäsin innosti Lumesta äänellä lähtemään perään.

Pelastettavan pudottautuessa veneestä, lähetetään koira matkaan. Yleensä hukkuvan kädenjatkeena on dummy (kelluva patukka), mutta Lumeksella käytettiin köyttä sen ottaessa siitä paremmin kiinni.

Epäilykseni Lumeksen toimintaa kohtaan osoittautuivat aiheettomiksi, se jopa toi hukkuvan rantaan asti!

Heti perään kokeiltiin sama uudestaan ja Lumes oli kuin vanha tekijä. Toki se tarvitsi paljon kannustusta hukkuvan osalta ja uimaansiirtymiskohdassa näkyi pieni epäröinti, mutta yhtäkaikki, hyvin ensikertalaiseksi.

Videointikin olisi seuraavalta kierrokselta, mutta lisään sen myöhemmin, en jaksa enää tänään alkaa säätämään sen kanssa.

Meillä kävi hyvä tuuri päästessämme uudelleen lampaiden luo jo näin pian, ensimmäinen kertahan oli viime lauantaina. Lähdimme matkaan vähän kiireellä ja niinhän siinä kävi, että unohdin saappaat kotiin. Ei sinänsä vakava asia, kyllähän ilmankin pärjää, mutta lampaiden laitumen korkeassa heinikossa, papanoiden ja väliin nokkostenkin lomassa, ei parhaimmilla lenkkareillaan mielellään astelisi. Asia saatiin korjattua kiertämällä siskoni kodin kautta ja nappaamalla sieltä saappaat lainaan. Saappaat ovatkin oikeastaan ainoa varuste, jota paimennukseen edes tarvitsee mukaan. Sen vuoksi tuntuukin oudolta lähteä treenaamaan tyhjin käsin, kun edes namejakaan ei käytetä, paimennus itsessään toimii koiralle palkkana.

Viime viikonloppuna oli pilvistä eikä vielä kovin lämmintä, joten mukana silloinkin ollut vanhempi koirani Allu sai odotella paimentouhujen ajan autossa. Tälle viikonlopulle lämpölukemat olivat suurempia porottavan auringon lisätessä kuumuutta, joten pari tuntia suljetussa autossa olisi ollut koiralle kuin koiralle liikaa. Mietin Allun jättämistä kotiin, ettei tarvisisi sitäkin vahtia laitumen vieressä, mutta kun se nykyään käyttäytyy niin asiallisesti joka paikassa eikä siitä juurikaan ole vaivaa, niin päätin ottaa sen sittenkin mukaan. Lampaat olivat kuitenkin liikaa Allullekin, ja se vasta äänenkorotuksen paikka olikin, kun lähdin Lumeksen kanssa lammasaitaukseen (ei se kadehdi, kunhan huusi perääni). Liian innokkaasta ja äänekkäästä käytöksestään johtuen Allu vietiin sittenkin autoon, ja sinne meni mukana ollut kuvaajakin pitämään ovia auki, jottei autossa aivan läkähdy, ja näin ollen jäi tältä kertaa kuvat ottamatta. Jos jotain huonoa, niin jotain hyvääkin, näköjään löytyi ainakin yksi paikka, jossa Lumes käyttäytyy Allua paremmin!

Viikontakaiselta reissulta lampaiden rauhallista lähestymistä.

Tänään Lumes sai olla kaikki harjoittelukertansa pitkässä liinassa. Laitumella olo sujui samaan tyyliin kuin viikko sittenkin: "Tässä vähän kuljeskelen, napsin heinää suuhun, merkkailen, käyn juomassa lampaiden vesisaavista, oho kiva koira tervehdinpä sitä, kato lampaita no jos mä vähän juoksentelen jaa ne meni jo noin kauas ei sit mitään enää, napsin heinää suuhun." Kahden ensimmäisen aituussa käynnin jälkeen aloin miettiä jo luovuttamista. Onko tässä mitään järkeä kuskata Lumesta toistasataakilometriä lampaille vain todetakseen, ettei sitä edelleenkään kiinnosta. Oli tässä tosin jonkun verran edistymistä tapahtunut viime kertaan, aidan viertä kulkeva ohjaajan oma koira ei kiinnostanut Lumesta enää yhtä paljon, eikä ohjaajakaan saanut enää Lumeksessa liioitellun suurta ihanaihanaihminen-reaktiota aikaan. Lampaiden perässäkin Lumes juoksi kyllä useamman kerran kääntäessämme niiden suuntaa, mutta se oli sellaista hölköttelylaukkaa "näinkö tässä kuuluu tehdä" ja vauhti pysähtyi heti, kun lampaat ehtivät vähänkin kauemmas meistä.

Paimennuskertojen välillä pidettiin taukoja, lämpimällä säällä lampaiden levontarve korostuu, eikä se koirillekaan pahaksi ole. Jokaisen koiran käytyä kahdesti aidassa, poistuttiin lampaiden lähistöltä joksikin aikaa, jotta ne saavat rentoutua kunnolla. Ohjaaja kävi hakemassa paikalle yhden karsinaan jätetyn lampaan, kesyn pässin, jota talutteli hetkisen koirien vierellä. Lumes sai pienen matkan kulkea ihan pässin perässä, jos se auttaisi sitä innostumaan, ja innostuihan se, kun niin lähietäisyydelle sai olla. Palattuamme lammasaitauksen viereen Lumeksessa tuntui olevan ihan uutta draivia. Se katseli aiempaa kiinnostuneempana lampaita, kun sitä edeltävä koira oli vuorossa, ei malttanut olla makuulla, ja jopa olisi halunnut haukkua runsaammin kuin pari kertaa. En ole juurikaan kieltänyt Lumesta aidan ulkopuolellakaan, hieman vain hillinnyt käytöstä, jottei se yhdistäisi kieltoja koko tilanteeseen ja siten olisi entistä vaisumpi lampaiden kanssa.

Meidän vuoromme tullessa oli Lumes liikkeellä ihan uudella asenteella. Kaarrellessamme lampaiden taakse ajaaksemme ne liikkeelle, Lumes lähti vauhdilla matkaan - ja haukkui - eikä hidastanut vauhtiaan kuin vasta minun hidastaessani. Lapinkoirahan on haukkumalla paimentava rotu, joten on luonnollista, että haukku tulee myös muiden paimennettavien kuin porojen kanssa (joiden liikuttaminen varsinkin talvella syvässä lumihangessa vaatii vauhtia ja ääntä). Kaikissa muissa tilanteissa olen pyrkinyt mahdollisimman hiljaiseen koiraan, mutta täällä haukku olikin ilahduttava asia, ja siten taas yksi osoitus siitä, miten suuresti paimennus poikkeaa muista harrasteista. Päästyään nyt jyvälle touhusta, Lumes sai vielä kaksi-kolme kertaa ajaa lampaat liikkeelle. Hienosti säilyi into, vauhti ja haukku, eikä enää kiinnostanutkaan kuljeskelu, heinänsyönti ja merkkailu. Tähän olikin hyvä lopettaa, onnistuneeseen suoritukseen koiran ollessa vielä tekemismielellä.

Se siis syttyy sittenkin?

Meiltä löytyy omaa agilitykalustoa pujottelun, renkaan, parin hypyn sekä pikkutunnelin verran. Jo viime kesänä tuumailin, jotta täysimittainen putki olisi ihan jees olla kotonakin, monipuolistaisi suuresti kotitreenejä.

Pikkutunneli on näitä kaupoissa lapsille myytäviä ja omille koirilleni  "pentukokoa".

Maanantaina sain tokotreeneistä kotitehtäväksi kahden uuden agilityputken tilaamisen seuralle, ja sillä samalla tilausinnolla ostin sitten itsellekin oman. Seuran putket tilattiin Saksasta ja vaikka en kieltä sen kummemmin taidakaan, oli tilaus hyvin helppo ja yksinkertainen tehdä, tosin ei pitäisi vielä mennä sanomaan mitään onnistumisesta, sillä tilausvahvistusta ei ole näkynyt... Vähän mietin, josko olisin samaan syssyyn ottanut tuolta itsellekin, 200e ei nyt niin hirveän paljon kuitenkaan ole putkesta ja postikulut olisi säästänyt yhteistilauksessa, mutta taloudellisuus voitti. Keskiviikkona lisäsin Pikkukoiran putiikin (halvin paikka putken ostoon) ostoskoriini halkaisijaltaan 60cm ja pituudeltaan 5m olevan ison putken, köyhdyin 67e ja tänään jo oli uusin agiesteperheemme jäsen kotona. Kehuttavan ripeä lähetys siis, tosin olisi sen putken voinut paketoida vaikka edes vanhoihin sanomalehtiin eikä lähettää paljaasti omassa kassissaan, joka linja-auton sisuksissa pyörineenä ei enää puhdas ollut.

Käyttötestaaja palveluksessanne, toimii!

Nyt kun vielä lumet sulaisivat, että pääsisi kotitreenaamaan muuallakin kuin putken testipaikassa eteiskäytävässä... Ja se on muuten suomenlapinkoirissa jo kaksi agilityvaliota, heti perään sen ensimmäisen jälkeen sai myös Nutukas Ursula viimeisen valioitumisnollansa!

Vaikka agility-päivitykset ovat jääneetkin vähemmälle, olemme syksystä saakka käyneet treenailemassa vähintään kerran viikossa. Kuviojuttuja on vain niin tylsä kirjoitella ja hyvin sujumista hehkutella ilman selventävää kuva- tai videomateriaalia. Pieni pala kuitenkin syksyn treeneistä, pitäisi edes ladata kunnollinen agirataohjelma, eikä tehdä näitä ankeita Paint-piirroksia.

Treenit 28.9

Lumes ei juurikaan enää jumittanut hypyille, vain parille yksittäiselle, joita lähestyi huonosta kulmasta. Kulki hyvin ohjauksen mukana ja putkelle sekä puomille irtautuu hyvin.

Treenit 5.10

Ainoastaan nuo esteiden takaakierrot kolmoselta neloseen ja ysistä kymppiin tuottavat pientä hankaluutta (Lumes tulee esteelle niin vinoon viereen, ettei hyppää yli), niitä täytyisi harjoitella.

Kepit

Eihän tässä ole kuin koko kesä ollut aikaa pystyttää pujottelukepit, mutta vasta syyskuulla sain sen aikaiseksi. Verkotin kepit, meinataan jatkaa pujottelun opettelemista sillä tyylillä, kun naksulla treenaaminen oli niin hidasta (ainakin näin laiskalle treenaajalle). Verkoilla onkin kaikkea muuta kuin hidasta menoa ja oppia, kahden kerran jälkeen Lumes jo pujottelee, eikä vain juokse verkkokujaa pitkin, ja se irtoaa kepeille erinomaisen hyvin, kunhan pikkasenkin osoitan niiden suuntaan. Pujottelun päätteeksi heitän aina pallon eteen. Näyttääpi, että näin saataisiin aikaan oikein sujuva ja ohjaajasta riippumaton pujottelu, melko pienellä vaivalla vieläpä. Hyppyihinkin tuli aivan uudenlaista intoa (ovat olleet Lumekselle vähän plääh-juttu) pujottelun myötä, nyt hyppääminenkin on kivaa!

Valmennus 14.12.2010

Viime viikon tiistaille oltiin parin kaverin kanssa tilattu meille opastusta agilityn ohjauskuvioihin RumaRakin Salme Räsäseltä. Voin suositella, tykättiin kovasti, eikä edes köyhdytty juuri mitään, eli laatu ja hinta kohtasivat todellakin! Ja vaikka rata tietenkin oli sama kaikille, niin neuvot ohjauksesta yksilöitiin koirien ja meidän ohjaajien mukaan, samat kohdat siis neuvottiin meille hieman eri tavoin. Pidin myös Salmen selkeästä ja positiivisesta opetustyylistä.

Toiveena meillä oli koirille helppo, mutta ohjaajille haastava rata, jossa joutuisi miettimään/oppimaan eri ohjauskuvioita. Rata näytti tältä (vasen meille, oikea jo kisaaville), eli aivan mahdottomalta...

Useampaan kertaan jouduin radan kiertämään, ennen kuin muistin sen ulkoa, ja olin kyllä varma, ettei Lumes ymmärrä ihan joka koukeroa. Vaan niinpä se pääsi yllättämään, ei meillä koskaan ole näin sujuvaa rataa ollut, eikä näin pitkääkään. Ei pienintäkään epäröinnin kohtaa tullut, Lumes tiesi just, minne mennä ja miten, harmittaa suuresti, ettei sitä pätkää tullut videolle, kun hieman huonosti opastin kuvaajan. Kokonaisen radan jälkeen se pätkittiin osiin ja harjoiteltiin kohtia, joissa ohjauksen voisi toteuttaa sujuvammin ja/tai koiralle selkeämmin, ja siten säästää radalla aikaa. Nämä osuudet tulivat videollekin.

Ensimmäinen, ja vaikein, ohjauksen muutos oli liikesuunnan mukaisesti kulkemisen sijaan kääntyä juuri päinvastaisesti kohdassa, jossa koiran halutaan tekevän hypyn jälkeen tiukka kurvi takaisin ohjaajaan päin. Tämä jaakotus-käännös kertoo koiralle tarkemmin seuraavan suunnan ja se siten osaa tehdä tiukemman käännöksen. Seuraava, pienempi muutos, tuli tehdä putken jälkeen, jossa pyrin vaihtamaan puolta heti putken suuaukon jälkeen, mutta sujuvampaa ja kiireettömämpää onkin tehdä se kauempana, lähempänä seuraavaa estettä. A-esteen jälkeisen hypyn kautta putkelle pitäisi ohjaava käsi vaihtaa jo heti A-esteen jälkeen, jotta peruuttaessa hypyn vierestä on oikea käsi ohjaamassa sille ja putkelle, jolloin koiran on helpompi seurata ohjausta (verrattuna siihen, että ohjaava käsi vaihtuisi vasta hypyllä). Kouluttaja sanoi myös (sen kokonaisen radan perusteella), ettei Lumeksen kanssa kannattaisi itse kiirehtiä kovin pitkälle sen edelle radalla, koska se näkyi hidastavan Lumesta, ja kanssani samaa matkaa kulkien oli vauhdikkaampi.

Lumes ei jaksa agissa toistoja, se menee kerran hyvin ja reippaasti, toisen kerran suht hyvin ja reippaasti, ja sitten alkaakin jo väsymys/tylsistys, jotka näkyvät videollakin selvästi koko ajan hitaantuvana vauhtina. A-esteen kontaktin tarkemmasta suorituksestakaan en välittänyt, koska keskittyminen oli nyt muuhun enkä halunnut "pikkuasioista" tehdä tässä ongelmaa ja syödä Lumeksen motivaatiota entisestään, kun se jo muutenkin joutui tehdä toistoja hurjasti paljon yli normaalin.

 Huomatkaa videon lopussa näkyvä, tyynesti omaa vuoroaan odottava kaverini lapinporokoira (joka radalle päästessään on kyllä ihan innokas). Taustalla kuuluva haukunta on lähtöisin radalle halajavasta bordercolliesta.

Siis eihän tämä tosiaan trimmattava rotu ole, mutta, no, kampaustettava...

Hierottaviksikin molemmat koirat pääsivät tänään, kustansi yhteensä 50 euroa. Lumes yllätti olemalla täydellisen asiallinen päästyään (jouduttuaan) hierontapöydälle. Ihan kokonaan se ei rauhoittunut (välillä piti haistella ilmaa ja huitoa tassuilla), mutta siitä näki, että sen olisi tehnyt mieli, mutta ei ihan malttanut, aivan kiltisti se kuitenkin kyljellään makoili. Mitään vikaa ei löytynyt, ei jumin jumia ja lihaksisto oli tasapainoinen. Ennaltaehkäisevästi riittää Lumekselle pari hierojakäyntiä vuodessa, jos oikein aktiivisesti jossain vaiheessa harrastellaan varsinkin agilitya, niin sitten yksi käynti lisää.

Tulipahan taas tuhlattua ja ostin pienen rantapaatin vepekokeiluja varten. Ei tosiaankaan mikään kunnollinen kumivene vaan tarjouksessa 12e ja risat, mutta kylläpä tuolla saa kokeiltua tuntuuko laji omalta vai ei.

Aloitettiin veneeseen tutustumisella, matto suojaa kynsiltä. Vähän oudolta se Lumeksesta tuntui, mutta kiltisti sinne hyppäsi ja hetken oleskeli.

Odotetusti Lumes ei ollut tottelevaisimmillaan vapaanaolotehtäviin, onhan se tottunut veden äärellä vain juoksemaan ja hepuloimaan kuten tahtoo, joten kurinalaisuutta täytyy harjoitella vesiympäristöissäkin, jotta vepeily mahdollistuu. Lisäksi itse paatissa istuen on epäuskottavampaa komentaa ja rannalla olleella miehellä taas ei ole samaa auktoriteettia ja käskyjen hallintaa mitä minulla. Liinaan laittamalla toki saisi hallintaa ja pystyisi estämään rallattelun, mutta se taas hankaloittaa vesityöskentelyä. Yhden kerran Lumes silti toi esineen (vesilelu) luokseni veneelle ja muuten kävi tyhjin suin.

Ja taas kastuttiin! Ensikerralla täytyy itsekin pukeutua kevyemmin, nyt oletin olevan kylmää ja pystyväni välttymään kastumiselta.

Vepeilyautomme, perälle mahtuu hyvin vene ja märkä koira.

Ihan oikeisiin vepetreeneihinkin menemme kyllä heti, jos mukaan pääsemme, mutta sitä ennen käydään itsekseen harjoittelemassa lukemiani oppeja soveltaen.

Etujalka kuvattu uudelleen eikä rauhoitusta edes tarvittu, kun Lumes juuri ja juuri selviytyi siitä ilman. Ei näkynyt enää mitään ja saa jälleen painella menemään pää viidentenä jalkana, joskin agihyppyjä voisi vältellä vielä pari viikkoa. Samalla rokotettiin "tautitorjunta-aineet" niskaan. Kotona Lumes vaan on nyt niin rauhallinen, että liekö se itse luulee rauhoituksen saaneen, kun meni vain telttaansakin makoilemaan eikä hömpötä yhtään. Vakuutuksen piikkiin meni 43e ja omasta pussista 56e.

Muita nameja en juuri kaupasta enää ostelekaan kuin näitä kanakierteitä, 100% lihaa ilman väri- ja säilöntäaineita. Taloudellisesti vielä vetäisen siivut kahtia ja lenkkinameina käytän ne sellaisina, koulutusnameiksi pienin vielä pikkupalasiksi.

Jo useamman kuukauden olen tehnyt nameja myös itse, juurikin välttääkseni kaikenlaisia lisäainemömmöjä. Maksaherkut kuulemma ovat monen koiran herkkuja ja ensimmäiseksi tekaisin sitten niitä. Sauvasekoittimella muusasin maksaviipaleet ja lisäsin sekaan vielä kaurahiutaleita. Levitin pellille ja uuniin 175 noin tunniksi. "Oikeaoppisesti" nämä tulisi kuivattaa "kivikoviksi", jolloin säilyvät huoneenlämmössä, mutta kovat namit eivät ole mielestäni käytännöllisiä, joten siksi annoin näiden jäädä hiukkasen mureiksi.

Kyllähän nämä Lumekselle kelpasivat, mutta suurta herkkua eivät olleet + hieman ällöttävä valmistaa, kun en kaupasta ole löytänyt maksaa valmiiksi soseutettuna.

Seuraava kokeilu oli mureke: jauhelihaa, tonnikalaa, kananmunaa ja korppujauhoja, pellille levitin melko ohueltaan, jotta helppo paloitella namikäyttöön.

Kanakierteiden pakkaukset ovat todella hyviä myös omatekoisten namien säilytykseen.

Lumeksen ehdoton suosikki löytyi paistetuista possunsuikaleista, paaaaljon parempia kuin mikään muu sen saama nami!

Mainittakoon, että näistä tuli myös mieheni herkkuja...

Tultiin tuossa hetki sitten kotiin lääkäriltä, jossa vierähtikin melkein pari tuntia.

Lumeksen selkäranka käytiin läpi eikä siinä tuntunut mitään epänormaalia, kuin ei myöskään jaloissa.

Polville suoritettiin virallinen tarkastus ja 0/0 oli tulos, vasemmassa ihan pikkasen löysyyttä ylhäällä, mutta ei sellaista, joka vaikuttaisi lausuntoon.

Kyynäristä ja lonkista otettiin viralliset kuvat Kennelliitolle lausuttavaksi lähetettäviksi, kyynärät näyttivät ihan ok:lta, mutta lonkat eivät ole priimaa, C:hen ainakin saa varautua.

Suuri kuva lonkista

Putoamisen vuoksi kuvattiin lisäksi kaula, selkää ja etujalat. Vasemmassa etujalassa oli pieni murtuma (vej ulnassa?), kolmen viikon päästä kontrollikuvaan. Pari viikkoa Lumeksen tulee viettää rauhallista oloa ja vain remmilenkkejä (voi parkaa...), seuraavat pari viikkoa vielä myös rauhallisesti (ei esim. hyppäämistä), mutta voi vähän pitää vapaana tasaisella alustalla.

Koko lysti kunstansi 188 euroa, josta tapaturman tutkimisen osuus 122 euroa, josta vakuutuksesta maksettiin 24 euroa.

Heräilemässä

Viime lauantaina kävi Lumes näyttelydebyytissään eikä ollut huono alku ollenkaan. Ylenpalttinen hyväntuulisuus on Lumeksella edelleen kantava voima luonteessa, näyttelypaikalla oli Lumeksen mielestä toistasataa potentiaalista leikkikaveria, joten intoilla täytyi tietenkin. Kuuliaisuuskin säilyi, pienet seuraamispätkät ja askelsiirtymät menivät kivasti, vaikka kehässä sitten ei maltettukaan kyllä mitään kaunista ravia esittää vaan iloista laukkaa taisi vedellä. Seisominenkaan ei kuvista päätellen mitenkään hemaisevaa ollut, mutta kaikinpuolin olin tyytyväinen, että malttoi seistä nätisti (jatkuvalla namisyötöllä) eikä muuta touhuilla. Tuomaria voin suositella, oli mukava ja rauhallinen eikä tarvinnut yhtään jännittää sen puolesta, arvostelukin oli ihan Lumeksen näköinen.

Purennan tarkistus

Kruunupyy (Teerijärvi) 8.5.2010 Jari Fors Nuortenluokka

" Musta ruskein ja vaalein merkein, kevyehkö oikeanmuotoinen pää, hyvät korvat, hyvä selkä, vatsaviiva nousee hieman liikaa, raajaluusto voisi olla vahvempaa, hyvä häntä ja turkki, kevyet liikkeet, luonne oikea. "

EH1 (erittäin hyvä + luokkavoittaja)

Tuli taas tuhlattua koirien lääkärikäynteihin rahaa, mutta musta on Allun vaivojen myötä tullut vähän liiankin herkästi huolestuva enkä halua odotella, koska se pikkuasiakin voi oikeasti olla joku suurempi vaiva.

Maaliskuun lopulla aloin huolestua, kun Lumesta ei haluttanut pissiä takapihalle, jossa koirat siis käyvät aamu- ja iltapissoilla. Alkaa hengailla vaan muuta, mutta ei pissi oma-aloitteisesti ainakaan hetkiseen ja sain kunnolla käskeä sitä pissalle (joo, meillä koirat osaa pissiä käskystä), jolloin teki asiansa, mutta ihan pikaisesti. Allullahan oli virtsakiteitä joku vuosi ja ne oireili just tuolla tavoin, että vältti pissimistä takapihalla / teki ihan pikaiset, kipeää kun pissiminen teki (virtsakiteet on kuin pieniä lasinsiruja).

En tahtonut Lumeksen kärsivän yhtään enempää, jos kiteitä on, joten kuskasin sen lääkärille pissanäytteen kera. Mitään vikaa ei kumminkaan onneksi ollut, ihan pikkasen verta virtsassa, mutta se saattoi johtua siitä, jos juo liian vähän niin virtsarakko ärsyyntyy. Tästä käynnistä köyhdyin 90 euroa - klinikkamaksu 20e, toimenpidemaksut (peruskäynti ja labrat) 30,50e, virtsarakonsuoja-ainekuuri (cystaid) 17,70e, kipulääke (näkee, johtuuko pissaushaluttomuus kivuista & Allun satunnaista tarvetta varten lisää) 13,53e ja tarvikkeet (labra) 8,23e. Lumeksellahan on vakuutus (henki-, lääkäri- ja vastuuvakuutukset), mutta omavastuu on siinä 80e ja tuo Cystaid lasketaan rehuihin eikä lääkkeisiin, joten kaikki tuli mun maksettavaksi.

Käynnin jälkeen aloin kiinnittää huomiota Lumeksen juomiseen, tai kuten tulin huomanneeksi, juomattomuuteen. Se oli vähentänyt juomisiaan niin paljon, ettei juonut juuri ollenkaan vapaaehtoisesti, jolloin päädyin tarjoilemaan sille ruuat kera veden ja sekoittamaan juomaveteen hieman tonnikalaa saadakseni sen juomaan. Ei ihme, jos ei pissata, jos ei juo, mitä pissata.

Pääsiäisenä käytiin siellä hallilla agilitya harjoittelemassa, samassa paikassa ollaan koko talvi käyty säännöllisesti tokotreeneissäkin, ja ilmeisesti sieltä tai mukana olleista koirista (kaikki alkoivat oireilla hiukan sen jälkeen) tarttui matkaan koirille flunssa tai nenäpunkkeja. Molempien vaivojen oireita ovat aivastelu ja niiskutus, "nenän sisäänhengittelystä" päättelin voivan olla myös nenäpunkkeja, enkä jäänyt odottelemaan tilanteen mahdollista pahentumista (nenäpunkit lisääntyy ja koirilla oireet vain pahenevat) vaan hain sitten siihen lääkkeet (Milbemax-tabletit kolmen viikon kuuri) samalla kuin vein Lumekselta pissanäytteen kontrolliin. Siitä tuli 37 euron menetyksen arvoinen reissu.

Koirilla alkoi aivastelu ja niiskutus helpottaa, Lumeksen pissanäyte oli täysin puhdas, se useimpina päivinä käy edes kerran itsekin juomassa (huomasin muuten senkin, että koirien teräksinen juomakuppi sisältääkin epäpuhtauksia, koska pohjassa oli ruostepilkkuja, liekö tämä syy juomattomuuteen, kun kipon vaihdon jälkeen alkoi taas itsekin juoda?), mutta takapihalle pissiminen on vielä vaikeaa. Koko yön pidättämisen jälkeen luulisi, että olisi isokin hätä, mutta ehkä se on niin herännyt merkkailemiseen, ettei näe tarpeelliseksi hajustaa omaa takapihaa vaan säästelee lenkeille, kun ei ymmärrä, että rakon tyhjentäminen olisi ihan terveellistä ja käytännöllistä. Sisälle se on pissinyt kahdesti muutaman viikon ollessa välissä. Ekalla kerralla takaoven eteen, kiersi sohvan ja pissi uudestaan sen taakse. Toisella kertaa vakimakuupaikalleen takaoven viereen ja alkoi vielä nuolla pissejään. Tietäispä vaan, mitkä noittenkin tekojen motiivit on. Ehkä sillä vaan on murrosikäisen ajatuksia liikaa mielessä tai jotain?

Kesästä asti olen katsellut noutokapuloita ostoaikeissa, mutta en ole raaskinut ostaa hinnakkuuden vuoksi, kun kumminkin yksi kapula kotoa jo löytyy. Tänään päätin piipahtaa paikallisessa, pienessä koiratarvikeliikkeessä, vaikka epäilinkin siellä hintojen olevan suht korkeat. Yllätys olikin suuri, kun löysin sieltä kaikkein edullisimmat näkemäni kapulat, 600 gramman puinen 4e ja metallinen 12e. Enää ei kiikastanut hinnasta, joten kaupat tuli. Myöhemmin käyn vielä hakemassa tunnistusnoutokapuloitakin, kun olivat nyt loppu, ja ehkä ohjatun noudon kapulatkin voisi kesään mennessä ostaa, kun hintaa niillä oli vain 3e/kpl.

Vähän suurilta nämä näyttävät koirilla ja Lumeksella ihan pää notkahti alas ottaessaan puisen ensimmäistä kertaa suuhunsa, kun on tottunut vain höyhenenkevyeeseen muovikapulaan (kuvassa koirien edessä), mutta kyllä sitä sitten jaksoi pidellä kunnollakin. Metallikapulassa ei Lumeksen mielestä ollut mitään outoa (onhan se niillä suurilla hevosten kuolaimilla leikkinyt ja oppinut metallin olevan kivaa) ja se olikin paljon kivempi pidettävä kuin painava puinen.

Lumeksen kanssa korkattiin tänään yhteinen tokokisaura epävirallisissa merkeissä Kokkolassa alkeismölliluokassa. Lumes oli hieno ja ihan mun omaa mokaani ne jotku vähemmän hienot osuudet. Nyt tietää, mitä pitää omassa käytöksessä korjata seuraavaan kisaan. Yllättävää oli se, että Lumeksen kanssa pienesti jännitin kehässä, vaikka Allun kanssa niin ei ole koskaan ollut. Lumes ei kuitenkaan tuntunut reagoivan siihen mitenkään vaan oli ihan oma itsensä.

Koe aloitettiin voittajaluokalla, johon osallistui kolme koiraa, seuraavana erikoisvoittajaluokka yhdellä koiralla, avoin yhdellä, alokas kolmella, mölli yhdellä ja viimeisenä meidän luokka alokasmölli, jossa oli meidän lisäksi yksi toinen koirakko. Lumes ei tykkää odottelusta, ellei se ole selvää odottelua, kuten autossa tai kevythäkissä. Jos odottelu tapahtuu vapaassa tilassa, kuten tänään, Lumes ei rauhoitu, vaan odottaa toimintaa + haaveilee niistä muista koirista ja ihanista ihmisistä. Tylsistymisestä ja halusta tehdä jotain muuta kuin olla aloillaan, kertoi myös lähes koko odotteluajan kestänyt hiljainen ininä, ja muutaman kerran piti haukahtaakin, kun olisi ollut niin paljon mukavampaa mennä riehumaan.

Reilun 2,5 tunnin aktiivinen odottelu vei Lumekselta suurimman energiapiikin pois, jolloin sen aktiivisuustaso aleni hieman liikaa. Tarkoitus kyllä olikin, ettei Lumes olisi liikaa täpinöissään, mutta 2,5 tuntia oli ihan liikaa ja Lumes väsähti, ei intoillut yhtään, mitä se normaalisti aina tekee, ja jonka olisin halunnut näkyvän myös suorituksessa. Ihan alussa joku ystävällinen nainen tarjosi omaa kevythäkkiään Lumekselle, että jos se on tottunut sellaisessa odottamaan, ja hänen koiransa voisi olla autossa, mutta en kehdannut tarjousta ottaa vastaan. Tyhmä minä, kun en tajunnut ottaa omaa häkkiä mukaan ja jätin autonkin vielä niin kauas, etten Lumesta halunnut sinne jättää.

Alkeismölliluokassa sai käyttää lisäkäskyjä ja vartaloapuja, namit/lelu olla esillä, palkita joka liikkeen jälkeen sekä liikkeet olivat helpotetut. Tuomarina Olli ?

Luoksepäästävyys 10

Tyyli oli vapaa, mutta Lumeksen halusin istuvan. Toistin istu-käskyä monta kertaa tuomarin lähestyessä ja silittäessä Lumesta. Kovasti peppu heilui maassa, mutta istumassa pysyi! Oikein tyytyväinen olin! Namipalkan sai Lumes tästä.

Paikalla makaaminen 10

Remminmitan päässä 45 sekuntia. Lumes meni nopsasti makaamaan ja ihmettelevän näköisenä katsoi, kun ei palkattukaan siitä heti. Paikallaan pysyi erinomaisesti, mutta pikkasen piti vilkuilla muita, otti kuitenkin katsekontaktin useaan kertaan ja palkkasin namilla siitä. Pari pientä ininä-ääntä sanoi, johon en ollut ollenkaan tyytyväinen. Takaisin istumaan nousi muuten ok, mutta hieman hitaasti, kuin miettien, että tätäkö haluttiin.

Seuraaminen kytkettynä 9

Ihan lyhyt pätkä, kaksi pysähdystä, yksi täyskäännös. Kuvittelin Lumeksen olevan innokas kuten aina, mutta nyt se olisikin hieman väsähtäneenä kaivannut virittelyä, jonka puutteessa oli vähän pihalla koko hommasta. Alun perusasento kontakteineen oli hyvä, mutta lähti seuraamaan huonosti (kontakti putosi, tiiviys unohtui), paikkansa se tosin tuomarin mielestä piti hyvin. Ennen ensimmäistä pysähdystä unohdin lyhentää askelpituutta, jolla Lumes skarppaisi ja tiivistäisi ja niistä johtuen istuisi pysähdyksessä hyvin. Nyt oli ihan ulapalla ja piti käskeä istumaan. Täyskäännöksen yritin tehdä siten, kuten ollaan harjoiteltukin, mutta Lumeksen vire oli liian alhainen tiiviiseen käännökseen. Toisen pysähdyksen tein askelta lyhentäen ja siinä Lumes oli hyvin mukana ja teki kunnollisen perusasennon. Piste lähti pois ekan pysähdyksen ohjaajan epäselvien käskyjen (tai niiden puutteen) vuoksi. Palkkasin Lumeksen lelulla ja siitä nousi vire riittävästi, jotta seuraava liike menikin jo paremmin.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Liike päättyi koiran ollessa maassa. Seuraamisen palkkioleikistä innostuneena Lumes esitti erinomaista seuraamista ja meni vauhdilla maahan, suurella käsiavustuksella tosin, ja sai lelun palkaksi.

Luoksetulo 10

Matka viisi metriä. Lumes jäi odottamaan skarppina istuaalleen, tuli reippaalla laukalla heti käsky + käsimerkki - yhdistelmästä ja ohjasin sivulle istumaan, josta tosin Lumes meinasikin vetää suoraksi jonkun hemaisevan hajun kai tullessa nenään, mutta kääntyi kuitenkin viereen istumaan oikein nätisti.

Estehyppy 10

Asento esteen takana vapaa ja liike päättyi sinne pysähtymiseen. Käytin käsimerkkiä lisänä suulliselle käskylle varmistaakseni hypyn heti eikä hetken päästä. Sinne sinkosi ja pallonhan Lumes odotetusti odotti sieltä löytävänsä, mutta suunnitelmani toimi - "Lumes" heräte sai Lumeksen katsomaan muhun päin, jolloin saatoin käskyttää "istu" + käsimerkki ja Lumes istahti. Täydellistä! Lelu lensi palkaksi.

Kokonaisvaikutus 10

Iloista & hyvää yhteistyötä. Perusasento oli kuulemma niin täydellinen, että siitä voisi kisaavatkin ottaa mallia.

Kokonaispisteet 98/100 ja sijoitus 1/2, palkintoina pieni solmuluu ja valinnainen muu juttu, joksi otin kumisen kulkuspallon.

Kaikenkaikkiaan olen oikein tyytyväinen, vaikkei ihan parasta osaamistamme esitettykään, mutta sitähän tuonne mentiin kokeilemaan, että miten Lumes vieraassa ympäristössä toimii. Ihan kivasti keskittyi ja mikä parasta, loppua kohden vain parani. Nyt treenaillaan lisää ja odotellaan seuraavia möllitokoja!

Joko, joko, joko saan ottaa!

Muutama vuosi sitten Allulle uutta ruokaa etsiessäni heräsin miettimään, mitä kaikkea koiranruuat sisältävätkään ja mitä haluan koiralleni syöttää. Kaivoin esille muistiinpanoni useampi vuosi sitten käymältäni, Paula Hissan vetämältä Koiran hyvinvointikurssilta, ja selailin lisätietoja netistä. Asiatiedot perustuvat näihin lähteisiin, mutta ilmoita toki, jos havaitset mielestäsi virheellistä tietoa. Läheskään täydellisen kattava listaus koiranruokien "ongelmista" tämä ei tokikaan ole, mutta tarkoitus onkin lähinnä herätellä itse kukin pohtimaan näitä omalta osaltaan ja jos asia kiinnostaa, lisätietoja voi/osaa itsekin etsiä.

Lisä- ja väriaineet

Useissa koiranruuissa kerrotaan säilöntäaineeksi " EU: sallimat antioksidantit", joka on vain piilonimitys haitallisemmille aineille, kuten BHA (E320) ja BHT (E321). Lyhenteet tulevat sanoista B=Hiilivetyradikaali, H=Hydroksiit, A=Anisoli ja T=Tolueeni. Myös etoksikiini (E324)  ja trotyyli (räjähdysaine) piilotetaan nykyään tuon saman EU:n sallimien aineiden alle. Joissain koiranruuissa käytetyt Dimetridasoli, ronidatsoli, tylosiini ja spiramysiini eivät nekään ole terveellisiä, Maa- ja metsätalousministerion tiedote asiasta.

Säilöntäaineet ovat sinänsä kaksipiippuinen juttu. Niitä tarvitaan, että ruoka säilyy syömäkelpoisena, mutta toisaalta epäterveelliset säilöntäaineet eivät ole sen terveellisempiä kuin pilaantunut ruokakaan. BHA:n ja kumppaneiden vaarallisuudesta ollaan montaa mieltä, mutta toistaiseksi niitä saa käyttää eläinruuissa estoitta. Onneksi monissa ruuissa käytetäänkin säilöntään luonnon omia antioksidantteja, kuten E-vitamiinia (tokoferoli), mutta niiden tehosta eivät kaikki ole yksimielisiä ja mm. rasvan sanotaan härskiintyvän. Haitallisten aineiden välttämistä vaikeuttaa määräys, jonka mukaan valmistajan ei tarvitse ilmoittaa alihankkijoidensa käyttämiä aineita, ainoastaan suoraan ruuanvalmistuksessa käytetyt. Tällöin ruoka voi sisältää esim. BHA:ta ja -T:tä, vaikka siitä ei pussinkyljessä merkintää olisikaan.

Väriaineet ovat toinen vältettävä asia. Joidenkin ihmisten silmää ehkä miellyttää enemmän kolmivärinen ruoka, mutta koiralle sillä ei ole mitään merkitystä, eivätkä ne värit terveellisiäkään ole.

Haitat

WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen mukaan BHA ja BHT ovat karsinogeenejä, jotka aiheuttavat syöpää, häiritsevät immuunijärjestelmää ja soluaineenvaihduntaa sekä aiheuttavat hyperaktiivisuutta, migreeniä ja muita hermosto-oireita. Säilöntäaineet aiheuttavat joillekin koirille myös allergiaoireita sekä mahdollisesti maksa- ja munuaisvaurioita.

Etoksikiinin haitallisuudesta kertoo jotain jo sekin, että kemikalilainsäädännön mukaan sen säilyttäminenkin samassa tilassa ihmisille tarkoitettujen elintarvikkeiden kanssa on kiellettyä. Etoksikiini on haitallista kaikin tavoin, sekä nieltynä, hengitettynä että iholle joutuneena. Se aiheuttaa mm. pentukuolleisuutta, syöpää, kitalakihalkioita ja epämuodostumia.

Mitä lihaa ja mistä?

Lisäaineiden lisäksi koiranruuissa on muitakin ongelmia sisällön suhteen ja ne vaikeuttavat tiedonsaantia siitä, mitä ruoka oikeasti sisältää. Useissa ruuissa on eritelty ainekset tarkasti, kerrottu mitä lihaa, mitä viljaa, missä muodossa jne. Toisissa ruuissa taas raaka-aineet on ilmaistu epätarkasti ja silloin sopii kysyä, miksi, mitä salattavaa on? Ilmaisu  "lihaa- ja eläinperäisiä tuotteita" tarkoittaakin yleensä teurasjätettä ja muuta epämääräistä (mm. kuolleita lemmikkejä ja tienvarsiraatoja), jota ei tietoisesti useakaan koiralleen syöttäisi. Näitä jätelihoja myös käsitellään tujuilla myrkyillä, jotteivat ne vahingossakaan joutuisi ihmisten ravinnoksi, koirienruokiin niitä silti saa käyttää, ja käytetäänkin.

Muutakin mietittävää ruoka-aineksien laadussa on. Tahtoessaan välttää geenimuunneltuja aineksia kannattaa pakkauksesta etsiä tekstiä, jossa kerrotaan, ettei niitä ole käytettyä. Pieni tae ruuan laadukkuudesta on maininta käytetyn lihan ja viljan olevan ihmisravinnoksikin kelpaavaa laatua, tällöin ne ovat parempaa (ja haitta-aineettomampaa) osaa kuin yleisesti eläinruokiin käytetyt tähteet. Eettisyyttä vaaliva voi keventää omatuntoaan antamalla koiralleen eläinkokeettomia ja luomuaineksista valmistettuja tuotteita.

Lisää tietoja tarkemmin kaikista yllämainituista asioista löytyy mm. seuraavista linkeistä ja lisää löytää itse googlettamalla.

Terrierinetissä lisäaineista  Sukaron juttu  Jonkun blogissa niistä

Luontaisnetti -> eläimet -> lemmikkieläinten kierrätys valmisruokiin

Eläintenhoitajien foorumilla  Ruokinta-artikkelissa

Itse ruokien lisäksi olen miettinyt monilla käytössä olevia muovisia koiranruoka-astioita. Ovatko ne elintarvikelaatua, kuten kaikki ihmisruokien kanssa kosketuksiin joutuvat astivat (tunnistaa pohjan "astiakuvamerkinnästä"), vai eivät ole, jolloin niistä saattaa liueta jotain veteen/pidempään kipossa olevaan kosteaan ruokaan. Itse suosin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kulhoja, joissa ainakin säilyy vesi puhtaana.

Jo jokin aika sitten väsäilin kotitokoilua varten hyppyesteen pahvilaatikoista Acting Collies-sivujen ohjeiden mukaan, itse vain tein korkeudeltaan säädettävän eli noista sivutolpista korkeammat ja muutaman lisäpala korotukseen. Eihän se kaunis ole, eikä säänkestävä, eikä ikuinen, mutta ilmainen, asiansa ajava, kevyt ja pieneen tilaan menevä + helposti mukana kuljetettava. Pahvi ei riittänyt enää toisen sivutolpan kaksinkertaistamiseen, mutta eiköhän tuollakin pärjää.

Kelpoisuuden tutkimista

Haussa (henkilöetsintää) Lumeksesta tulee rullailmaiseva (löytäessään piiloutuneen henkilön, ottaa pannasta roikkuvan rullan suuhunsa ja tulee luokseni, jonka jälkeen palaamme yhdessä henkilön luo). Netistä olen katsellut rullapantoja, mutta ovat suht. hinnakkaita (alkaen 35e), joten päätin tehdä harjoitteluversion itse, varsinkin kun tuo hakuilu on meille vain sellainen harrastelu, jossa ei kisatähtäimiä ole ainakaan pariin-kolmeen vuoteen jos sittenkään.

Itsetehtynä hintaa tuli vain rullien verran (ostin metrin pätkän tavallista puutarhaletkua, 5e, josta leikkasin viisi pätkää), kaikki muu materiaali on uusiokäyttötavaraa. Rullan "roikkuvuusastetta" pystyy säätelemään, mutta nyt säätö on vain toisella puolella, jolloin menee pidempänä ollessaan vinoon (enpä hoksannut sitä tekovaiheessa), joten täytyy lisätä säätövara rullan toiseenkin puoleen. Kiinnityskin täytyy vielä muuttaa niin, että rulla toisesta päästään irtoaisi, jos koiralla menee esim. jalka väliin. Sillä ei tosin ole kiirettä (kuten ei molemminpuolisella säädettävyydelläkään), koska harjoitteluvaiheessa rulla saa olla kireällä eikä koira ota sitä vaan käytetään irtorullia, jotka koira saa piiloutuneilta henkilöiltä tai niiden välittömästä läheisyydestä. Ostamani letku oli vaaleansinistä (vihreä ja kirkas eivät käy tähän tarkoitukseen), joten tein sittten koko pannasta sinisävyisen keltaisia kiinnikkeitä lukuunottamatta.

Slurps, miten herkullinen matokuorrotus ruuassa! Lumes ei tosin suuremmin arvostanut lääketahnaa, vaikka pienenä pentuna vetelikin sen nassuunsa iloisin mielin suoraan annosruiskusta, näin.

Lumes toivottaa Allun kanssa kaikille blogiensa lukijoille lemmikkeineen herkullista joulua ja menevää vuotta 2010!

Joulun tuoksuja, joulun taikaa, yhdessä vietetään joulunaikaa.

Lumeksen lahjoina olivat uusi hirvipuruluu (14,45e), kanaherkkuliuskoja (2,?e) lenkkeilyyn ja pelkästä kananlihasta tehdyt suikaleet (3,25e) herkuiksi koulutushetkiin.

Sunnuntaina tuli ajeltua 180km, kun kävin Lumeksen kanssa Ylivieskassa tutustumassa match show:n vilskeeseen, tai siihen koiravilskeeseen lähinnä. Muuten en olisikaan lähtenyt tuollaista matkaa ajelemaan (toki siinä on siis laskettu edestakainen matka, ei yhteen suuntaan), mutta pakko alkaa käydä koiratapahtumissa ihan koulutuksellisista syistä. Samalla vaivalla sitten osallistuttiinkin (7e kiitos), kun sinne asti kerta oltiin menty, vaikka tiesinkin, ettei Lumeksen innostuksella mitään sijoituksia tulisikaan.

Lumes oli yllättävän nätisti, vaikka kyllähän se haukahteli suht paljon siinä alussa, mutta ei ryntäillyt toisten luo, totteli ja oli kuulolla sekä näkyi olevan niitä harvoja koiria, jotka malttoivat välillä laittaa maatekin. Kolmisen tuntia siellä vierähti ja suurimman osan ajasta Lumes olisi ollut ihan hiljaa, kunhan vain kaikki muutkin olisivat olleet hiljaa ja paikoillaan, toisten haukkumista/ juoksentelua kun täytyi välillä kommentoida haukahduksella.

Kehässä juoksemista (eli sitä rinkiä) olen muutamaan kertaan tokoharkoissa kokeillut ja Lumes on ravannut vierellä oikein hienosti. Nyt ennen kehän alkua harjoiteltiin muutama rinki ja eihän se siellä ollut ollenkaan niin kaunista menoa, mutta kyllä Lumeksella kaikki jalat maassa pysyivät ravin (ja välillä laukankin) tahtiin. Meidän numero oli 16 ja parina yhtä sinkoileva suomenpystykorva, joka näin välihuomautuksena oli kyllä luonteeltaan kaikkea muuta kuin rodunomainen, pelkäsi tuomaria...

Lumes seisoi ihan hienosti aloillaan, kun tuomari (oli oikein asiallinen ja mukava) loi ensisilmäyksen koiriin. Juoksukierroksella Lumes yllätyksekseni alkoi hypellä ja tämä on nyt sitä perinteistä selittelyä, mutta ei se koskaan aiemmin ole sellaista tehnyt juostessa. Ei siis kaunista ravia. Tuomarin tullessa Lumesta tarkastamaan, pidin Lumesta kiinni pannasta ja vyötäisiltä, pysyikin tosi nätisti eikä venkoillut tai yrittänyt tehdä tuomariin lähempää tuttavuutta. Nätisti antoi tutkia itsensä (tuomari oli oikein perusteellinen) ja hampaat katsoa. Kolmio juostiin kahdesti läpi, kun Lumes edelleen siinä hyppelehti ja toisella kierroksella onneksi jo ravasikin. Lumes sai punaisen nauhan, mutta ihan siitä syystä, että pystykorva ei ravannut sitäkään vähää mitä Lumes eikä edes antanut tuomarin tutkia vaan perääntyi pois alta. Punaisten kisassa ei odotetusti sijoitusta tullut, mutta Lumes seisoi erittäin kauniisti ja reippaasti (häntäkin oli selällä) eikä enää pienessä juoksupätkässä hyppinyt/laukannut (harjoiteltiin sitä kehän sivussa muutaman kerran), haukahti tosin kahdesti.

Kyllä sitä nyt uskaltaa mennä virallisiinkin näyttelyihin, Lumes oli sen verran asiallisesti, mutta yli 30 euroa en kyllä ala siitä ilosta maksamaan (tammikuun Ylivieskan näyttely ilm.maksu 35e!), joten odotellaan edullisempia lähiseudulle.

Harmittelin tuossa joku aika sitten, ettei puristettuja nahkaluita löydy suurempia ja koirilla ei kauaa vähän pienempien niiden tuhoamisessa kestä. Turhauttavaa ostella niitä yhtenään ja onko tuollainen nahalla mahan täyttäminenkään loppuviimein kovin terveellistä ja tarpeellista.

Eräältä keskustelupalstalta sain vinkin kokeilla kotimaista Rauh hirvennahkarullaa ja toden totta, se kestää! Koirat on tuossa jo muutaman tunnin sitä vuoron perään pureskelleet eikä se ole mennyt juuri miksikään. Hintaahan sillä kyllä oli reilusti (14,90 - 3% alennus kanta-asiakaskortilla), mutta kylläpä kestävyydellään maksaa itsensä takaisin. Jossain nettikaupassa näkyi kyllä olevan melkein puolet halvemmallakin, että täytyy seuraavaa rullaa ostaessa vertailla vähän hintoja.

Hiema pureskeltuna jo ja sitä myöten reunoiltaan karvaantuneenakin...

Koirille saa olla ihan solkenaan ostamassa uusi puruluita. Mistä ihmeestä löytyisi ISOJA puristettuja nahkaluita? Noista pienistä ei riitä pureskeltavaa kuin muutamaksi tunniksi. Mustissa & Mirrissä on edes vähän suurempiakin, mutta ensinnäkin olin hyvin pettynyt niiden laatuun, hajosivat heti kappaleiksi, ja toisekseen suurempi koko maksaa suhteessa enemmän kuin pieni. Mä tahdon koirille SUURIA, kunnolla puristettuja puristeluita.

Näitä pieniä taas joutui ostamaan, kun muuta ei löydy. Hintaa niille tuli 2,70 + 2,00 + 1,90e, kuvassa osa jo puoliksi syötynä. Vihreä Luu oli joku kaupanpäällinen eläinkaupasta, kun ostin Lumekselle ruokaa. Vihreän aktivointilelun lelun väkästen sisään on paineltu koiranmuroja, punaisessa kongissa Allun erikoismakupaloja. Kongin Allu on voittanut kisoista, vihreän joskus ostin Allulle, mutta tuumasi sen liian hankalaksi eikä jaksa kauaa siitä ruokia yrittää. Lumekselle vihreä taas on tosi hyvä ja myös helppo, ei sitä tarvitse kuin pureskella voimalla, niin johan murot irtoilee väkästen sisästä.

Lumeksen huomioliivi ei paljon kustantanut, löysin eilen kirpparilta lasten huomioliivin 0,50 eurolla ja pienin muutoksin siitä tuli just passeli Lumekselle.

Ostin eilen koirille Canex-matolääkettä (7,88e). Lumeksella on ensiviikolla rokotukset ja olisi hyvä ennen sitä häätää mahdollisia matosia pois, jotta rokotusten teho olisi parempi. Tahna oli ruiskussa, jossa on mittataulukkona, miten paljon annetaan minkäkin painoiselle koiralle. Punnitsin Lumeksen ja kymmenen kilon jötkäle se jo on! Tahna maistui Lumekselle mainiosti ja söi sitä suoraan ruiskusta.